kotiliesi

maanantai 29. helmikuuta 2016

Pekoni-purjopiirakka


Viikonlopun läksiäisiin tuli tehtyä tälläinen piirakka.
Oikeastaan tein näitä piiraita kakin kappalein, että jäi tänne kotiinkin muulle porukalle jotain herkuteltavaa. 
Kaikki on jo tietenkin mennyt parempiin suihin:)
Mutta vakaassa aikomuksessa on uuden teko mitä pikemmin.
Ohjeen löysin Valion sivuilta ja aikas tunnollisesti sitä noudatinkin tällä kertaa.

POHJA:

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
2/3 dl juustoraastetta
2 rkl vettä

TÄYTE: 

1 pkt pekoniua
1 paprika
1 purjo
2 valkosipulin kynttä
ripaus ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
1 dl kermaviiliä
1 dl kermaa
2 tl sinappia
1 kanamuna
n.2 dl juustoraastetta

Sekoita kaikki pohjan ainekset sekaisin. Vaivaa niin kauan, että taikina irtoaa kulhosta.
Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Anna taikinan levätä sen aikaa, kun valmistat täytteen.
Leikkaa pekoni suikaleiksi ja paprika kuutioiksi. Puolita ja silppua purjo. Paista ensin pekoni pannulla liki main kypsäksi ja lisää sitten joukkoon paprikakuutiot ja purjo silppu.
Lisää mausteet joukkoon.
Anna seoksen hautua pannulla ja ala valmistamaan kermaseosta.
Eli lisää kerman joukkoon sinappi, kermaviili ja kananmuna.
Kaada pannulta pekoni-kasvis seos piirakka taikinan päälle ja sen päälle sitten kermaseos.
Pinnalle vielä juustoraastetta.
Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja piirakka on kypsä.



sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Broilerinleikkeet maissi-ananaskastikkeella ja riisillä


Ukkoseni lähti juuri viemään vanhempaa tyttöä Taize-messuun.
Nämä on näitä rippikoulua varten olevia pakollisia kirkon tapahtumia. No, hyvällä puolen ollaan jo eilen tyttö oli gospel jazz-tapahtumassa ja ensi viikonloppuna olisi vielä yksi Varikko-messu käymättä, sitten onkin kaikki itsekseen käytävät tapahtumat käyty. 
Ensi alkuun tuntui niin takkuiselta koko kirkossa käynti.
Nyt on kuitenkin tyttö ottanut itseään niskasta kiinni vai täytyisikö sanoa, että äiti on skarpannut. Olen näet laittanut tapahtumia paperille ja ilmoittanut tytölle, että tällöin ja tällöin mennään.
Ukkoseni on sitten halunnut hoitaa tuo kuljetus puolen. 
Että tälläistä yhteis peliä täällä :D


Tänään tuli paisteltua broilerin ohutleikkeitä ruoaksi riisin kera.
Meillä ei riisi-ruokia olekaan ollut pitkiin aikoihin. Kyllä maistuikin hyvälle pitkästä aikaa. Keitin basmati-riisin paketin ohjeen mukaan. (Tämä riisi oli nyt sieltä viimme viikon kauppareissultamme turkkilaisesta kaupasta ostettu ja oli kyllä todella hyvää koostumukseltaan ja maultaan. Mutta paketin ohjeista en kyllä selvää saanut. No, onneksi teksteissä sujahteli 15-20  ja niillä mentiin.)
Kuullotin ensin sipulin ja kaksi valkosipulia pannulla ja lisäsin sitten riisit. Puolet riisin keitinvedestäkin oli ammattilaisten ohjeen mukaan valkoviiniä :)
Kaksi luomu kasvislientäkin sujahti riisin sekaan sekä ripaus ruurusuolaa ja maunmukaan mustapippuria.
Kasviksia olisi tehnyt mieli laittaa sekaan, mutta koska tytöiltä tuli ohjeet ettei niitä mukaan laitettaisi, jätin ne tällä kertaa pois.




600 g ohuita broilerileikkeitä pippurilla maustettuna
2 valkosipulin kynttä 
1/2 chili
2 tl currya
n. 3 dl ananas paloja liemineen
2 dl pakaste maissia
2 dl kuohukermaa

Pinnalle:
 korianteri silppua


Paista broileri leikkeet kummaltakin puolelta kypsäksi. Pari minuuttia per puoli.
Lisää leikkeiden sekaan valkosipulit pieniksi leikattuna.
Lisää curry ja ananas sekä maissi. Anna hetki paistua ja lisää joukkoon vielä kerma. Anna porista niin, että kastike menee hieman kokoon. 
Nauti sitten riisi ja broilerit kastikkeen kanssa ja lautaselle sopii vielä vihersalaattia väriä antamaan.

Viikon 9 ruokalista ja silakkapihvit uunissa


Eilinen  iltapäivä meni ystävien seurassa. Vietimme ystävättären läksiäisiä.
Oli kyllä mukavaa kokoontua ja viettää aikaa oikein isommalla ryhmällä.


Eilen tuli tehtyä silkoita taas kahta eri sorttia. Toiset tänne jo laitoinkin, mutta tässä vielä nämä silakkapihvit laiskan naisen tapaan.

Laitoin silakkafileitä uunipellille nahkapuoli alaspäin ja maustoin ne mustapippurilla ja ruususuolalla sekä tillillä. Ladoin päälle pihviksi saman kokoiset silakkafileet ja maustoin vielä ne pinnasta.
Ripottelin ruisjauhoja pintaan ja laitoin uuniin 225 asteeseen noin 30 minuutiksi.

Näihin pihveihin voisi tuonne sisölle laittaa vaikka purjoa tai tuorejuustoa. Mutta halusin tällä kertaa ihan tälläisiä pelkistettyjä pihvejä.




MAANANTAI

Perunamuusia ja jauhelihapullia
Vihersalaatti
Pannaria

TIISTAI

Siskonmakkarasoppa
Vihannespalat
Jogurttia

KESKIVIIKKO

Kirjolohivuoka
Kaalisalaatti
Marjarahka

TORSTAI

Jauhelihapastapaistos
Avokadosalaatti
Dippi vihannekset

PERJANTAI

Talontapaan


lauantai 27. helmikuuta 2016

Laivurin silakat


Aamulla sanoin Ukkoselleni, että tänään en sitten teekkää ruokaa vaan haen kaupasta grillatun kanan. Mutta toisin kävi...Jääkaapilla käydessäni silmiin osui paketti ja siellähän oli edellisenä päivänä ostamani tarjous silakat.
Siitä se sitten lähti, sanoisinko vielä että aivan lapasesta suorastaan.
Uuniin meni niin nämä laivurin silakat kuin silakkapihvit ja kaksi suolaista piirakkaa.
Että en sitten tee tänään ruokaa :)

Täytyisi useimmin tehdä tätä herrojen herkkua, nytkin laskeskelimme Ukkoseni kanssa, että koko ruokaan meni tänään kolme euroa rahaa ja nelihenkinen perheemme sai vatsat täyteen ja illallekin jäi silkoita leivän päälle laitettavaksi.


Viimme viikolla tuli käytyä taas perhepäivähoitajien koulutuksessa ja sieltä Ukkoseni kanssa pois kävellessä piipahdimme Turkkilaisessa marketissa nimeltä Alanya. Voi että kuinka hyllyt notkuivat mitä ihananpia herkkuja tuli sieltä osteltua kaiken näköistä yksi ihanuus oli nuo lautasellani näkyvät oliivit.
Oli kyllä parhaita oliiveja joita olen ikunani syönyt.
Onneksi paketti oli kilon painoinen, ettei tarvitse heti lähteä uusia ostamaan.



500 g perattuja silakoita
1 tl ruususuolaa
1/2 tl valkopippuria
2 rkl sinappia
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl kuivattua tilliä
1 tl sokeria
2 dl kuohukermaa

Mausta silakat sisäpuolelta suolalla ja pippurilla.
Lado sitten kalat kalan muotoon uunivuokaan.
Mausta kerma sinapilla, etikalla ja sokerilla sekä tillillä.
Kaada kermakastike kalojen päälle.
Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoile lämpimänä perunamuusin ja salaatin kanssa ja silakoiden jäähdyttyä ovat omialtaisia ruisleivän päällä nautittuna.


torstai 25. helmikuuta 2016

Mehustin wilfa sj-150w


Laitoin eilen veljelleni viestiä ja kyselin häneltä hänen mehustimestaan.
Olen itse ostamassa mehustinta ja haluaisinkin kuulla kaikilta mielipiteitä niiden käytöstä hinta/laatu suhteesta ja puhdistuksesta.
Olen kuullut, että jotkut mehustimet ovat työläitä siivottavia.
Tässä siis kokemuksia mehustin Wilfa sj-150:n käytöstä.


Ostin joulun alla mehustimen, kun halusin koittaa mehupaastoa. Jaksoinkin olla pelkkien mehujen varassa 5 päivää ja suosittelen kokemusta, olo oli todella kevyt ja ja olin täynnä voimaa. Tosin pari kolme ekaa päivää oli melkosta tuskaa sen suhteen että koko ajan teki mieli laittaa jotain kiinteätä suuhun, mutta tämä olo kyllä väistyi. Paaston ohessa tuli uusi mehustin ja sen ominaisuudet kunnolla testattua ja huomasi mihin se pystyy ja mihin ei, ja on sitä on nyt tullut käyteltyä aika paljon sen jälkeenkin.

Muutaman youtube-videon mehustimista katteltuani päädyin tohon wilfan-mehustimeen. Sen rakenne näytti yksinkertaiselta ja toimivalta. Ja olen edelleen sitä mieltä että se oli hintansa väärti. Tämä oli yksi edullisimmista, mutta siitä ei kuitenkaan välittynyt lelufiilis niinkuin monista muista. Ja osat onkin tosi vankan oloisia ja helppo pestä ja niitä ei myöskään ole liian paljon. Takuutakin taisi tulla kaksi vuotta.
Mutta sitten jo itse asiaan, eli kone mehustaa tosi hyvin omenat, päärynät, porkkanat, appelsiinit, parsakaalin, kovat jutut missä on mehua sisällä ja kaikki mehukkaat hedelmät ovat tosi hyviä tällä koneella mehustamiseen. 
Koneen oma reseptikirja väittää että tekee mehua avokadoista ja banaaneistakin, tämä ei pidä paikkaansa, vaan kone työntää nämä yksinkertaisesti ulos sisuksistaan ja hyvällä onnella voi tulla tippa tai kaksi mehua. Jos haluan käyttää banaaneja tai avokadoa teen sitten jonkinlaista smoothieta mihin laitan kyseiset hedelmät kokonaisina. Olen myös mehustanut perunaa ja kaaliakin ihan kokeilu mielessä, mutta ne molemmat maistu aika kamalalta eikä niistä paljoa mehuakaan tullut. Marjojen ja lehtivihreän mehustamisen totesin myös olevan melkoista haaskausta, laitan ne mielummin tehosekoittimella soosiksi mehun sekaan jos niitä siihen haluan.

Nykyään tulee koneella tehtyä mehut pari kertaa viikossa. Uusi mehupaasto on taas mielessä ja odotan myös innolla ensi syksyn omenasatoa, kun pääsee tekeen mehua oikein kunnolla.

Kokonaisarvosana olisi 8/10, ominaisuudet olisi 7/10, mutta hinta oli halvemmasta päästä joten se mielestäni nostaa vähän tämän koneen sijoituksia. 

Mehustaminen on myös tosi hauskaa, sitä ei tarvi tehdä ikinä tehdä yksin, pilkon vaan hedelmiä ja 3-vuotias tyttäreni hoitaa aina mehun tekemisen.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Raejuusto-savulohisalaatti


Löysin niin herkullisen tuntuisen iltapalan meidän perheelle, että oli aivan pakko lähteä vielä kauppaan ostamaan kalaa ja kurkkua. Ohje on vanhasta vanhasta Valion lehtisestä. Lehtinen on varmaan suurtalouden peruslinjaa käydessäni koulusta saatua materiaalia.
Että vanha on uskokaa pois:)

Nyt on sitten salaatti odottamassa jääkaapissa syöjiään.
Pakko se on pian mennä maistamaan miltä herkku maistuu.
Tai tietäähän se jo maistamattakin, että hyvää on. Mutta ei vain pysty enään kauaa odottamaan tuon herkun syömistä.

Tämä on niin simppeli valmistettava, sen kun vaan silppuaa rapeaa jäävuorisalaattia salaattivadin pohjalle ja leikkaa ja latoo ainekset riveittäin salaatin päälle.
Minä laitoin tähän salaattiin paprikaa, raejuustoa, kurkkua ja sitten sitä savustettua lohta.
Ajattelin kyllä laittaa vielä pinnalle koristeeksi purjorenkaita, mutta jätin sitten ne kuitenkin pois.



Juustoinen broilerikiusaus



Täällä meni viikon ruokalista iloisesti sekaisin ja eilen oli meillä jo hernekeitto päivä.
Tänään sitten on vasta kiusausruokaa tarjolla. Tälle päivälle tuli oikein tuplasti kiusausta, kun tein janssoninkiusauksen lisäksi huomisen broileririsoton tilalle myös broilerikiusauksen. Mukavaa kun sai samalla vaivalla sen uunissa tehtyä.
Eipäs tarvitse huomenna alkaa värkkäilemään ruokia, vaan päästään ulkoilemaanheti aamusella puuron ja lastenohjelmien jälkeen.



500 g peruna-sipulisekoitusta
300 g marinoitua broilerisuikaletta
100 g fetajuustoa
1/2 dl cheddarjuustoa
1 tl ruususuolaa
2 tl currya
2 dl kermaa


Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja kaada uunivuokaan.
Paista 200 asteessa noin 45-60 minuuttia.

Minä jätin vielä jälkilämmölle uuniin muhimaan ja lähdimme ulos lasten kanssa.
Siellä se saa uunissa muhiskella vielä syömisemme jälkeenkin ja odotella noita meidän nuoria neitejä, kun pääsevät koulusta kotiin.


tiistai 23. helmikuuta 2016

Mantelikala


Kerrassaan hävettää teille laittaa tätä kuvaa, mutta laitan sen uhallakin, että saan taas kerran noottia näistä mun kuva virityksistä.
Ruoka on kuitenkin aivan priimaa sen voin teille luvata :)

Jotkut ovat jo varmaan huomanneetkin etten käytä laisinkaan korppujauhoja.
Meillä korppujauhojen tilalla on voileipäkeksit, jotaka murskaan kaulimella muovipussissa pieniksi. Ai ai sitä makua jonka näin saa ruokiin.
Nytkin on korppujauhojen tilalla voileipäkeksejä.

Tänään tuli nuorimmaisesta hoidokista niin mukavaa palautetta, että vetää vieläkin suun hymyyn.
Äitinsä tuli hakemaan poikaansa iltapäivällä, niin kerroin kuinka tämä häärii ja touhuaa kokoajan niin touhukkaasti ympäriinsä.
Äiti siihen totesi, että heillä ei ole ongelmia ulkovaatteiden pukemisen kanssa, kun poika luulee aina pääsevänsä hoitoon ja on niin innoissaan.
Nämä tälläiset palautteet aina niin lämmittää sydäntä ja taas jaksaa touhuta lasten kanssa
  ja miksi ei jaksaisi, onhan meillä maailman parhaat hoidokit.


1 pkt pakaste seitä
1 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhitua mustapippuria
2 voileipäkeksiä murskattuna
50 g mantelilastuja
1 dl kuohukermaa
tilliä

Laita uunivuokaan hieman sulaneet seipalat ja ripottele päälle mausteet sekä voileipämurska ja mantelit. Lorauta vielä kerma pintaan.
Paista uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikon 8 ruokalista


Siis mä kaipaan niin kesää ja kunnon ulko-grilli ruokaa.
Onneksi päivät ovat jo pidentyneet ja kevättä kohti mennään kovaa kyytiä.
Täytyisi ottaa itseään oikein niskasta kiinni ja aloittaa taimien kasvatus, että pääsisi kasvihuone taas kesällä oikeuksiinsa ja saisi taas herkutella omilla chileillä ja paprkoilla sun´muilla herkuilla.

Tänään tuli Ukkoseni kanssa käveltyä tuonne isommille kaupoille ja osteltua vaikka ja mitä mukavaa ja tosi tarpeellista:)
Esim. näppäimistön tähän tietokoneeseen ja hiiren. Vanha näppis oli varmaan vuodelta 101.  Välillä sai painaa kirjaimia aivan julmetusti, että sai ne toimimaan.
Nyt on hyvät pelit ja vehkeet, joilla näpytellä juttuja teille.
Sitten tuli ostettua aivan mielettömän ihana lompakko itselleni. Sain antaa hoidokeille leikkiin vanhan lompakkoni, jonka kolikko puolen vetoketju jumitti niin, ettei kolikoita meinannut saada millään käytettyä.
Hyvähän se on, kun rahat pysyy lompsassa, mutta rajansa kai siinäkin.

MAANANTAI

Perunamuusi ja lihamureke
Vihersalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Janssoninkiusaus
Kaalisalaatti
Jogurtti

KESKIVIIKKO

Hernekeitto
Vihannespalat
Pannari

TORSTAI

Kanarisotto
Porkkanaraaste
Pizzaleivät

PERJANTAI

Talontapaan

Kanasalaatti


Wautsi wau, mikä ihana ilta.
herkuteltiin salaatilla, elokuvalla ja yhdessä ololla.
Ellu osui niin nappiin, kun vain voi osua. Sopi niin meidän nuorille kuin meille vanhuksillekin.
INTERN... oli leffan nimi ja kertoi vanhasta miehestä, joka pääsi harjoittelijaksi nuoren menestyvän naisen firmaan. siinä kahden sukupolven löytäessä toisensa kestää tovi ennenkun löytyy se yhteinen sävel.
Suosittelen kaikille murkku ikäisten vanhemmille ja murkuille yhdessä katseltavaksi.
Nauraa saa ja välillä myös vakavoitua.
(Leffaa siivitti huippu näyttelijät Robert De Niro ja Anne Hathaway.)

1 pkt broilerin ohut leikkeitä guajillo-chili marinaadilla

2 porkkanaa
2 sellerin vartta
jäävuorisalaattia
3 avokadoa
1/2 kurkkua
1 paprika

(homejuusto murusia)

Raasta porkkanat isommalla raaste terällä ja revi salaatti.
Pilko sellerin varret ja kuutio kurkku sekä paprika.
Viipaloi avokadot isoiksi viipaleiksi.
Sekoita salaatti ainekset sekaisin.
Paista broilerin leikkeet ja viipaloi ne lautaselle.
Erilliseen kulhoon kannattaa vielä murustella homejuusto murusia, niin siitä tykkäävät saavat ripotella sitä vielä salaattinsa päälle.
Kastikkeeksi valmistin vielä homejuustoista salaatinkastiketta. 
Aah... mikä makuelämys....




lauantai 20. helmikuuta 2016

Homejuustoinen salaatinkastike


Täällä sitä taas ollaan vaikka niin visusti itselleni vannoin, että lauantain pidän vapaata bloggailusta :)
No, eikai tämä nyt niin vaarallista ole...

Pakko oli tulla teille kertomaan tämän iltaisesta iltapalastamme (tai siis tässä tulee vasta kastike, kanasalaatti varmaan jää huomisen kirjoituksiksi).

Tänään tosiaan syötiin Ukkoseni syntymäpäivän (ja pikkuisen minunkin viikolla olleen synttärin)  kunniaksi ihan muuta kuin kototekoista ruokaa.
Tänään saimme myös Ukkoseni tyttären tänne meille pariksi päiväksi kyläilemään. 
Siispä ajattelimme leffa-illan olevan kova sana.
Pikkuisen kanasalaattia ja paljon karkkia, nam.
Ensin kuitenkin lauantai-illan sauna, sitä ei voi ohittaa.

Siispä minä tein salaatin Ukkoseni hieman avittamana ja vielä tuon salaatinkastikkeen odottamaan illan kohokohtaa.


1/2 dl majoneesia
1/2 dl kermaviiliä
1 dl korianteria
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl homejuustoa
2 rkl kuivatettua tilliä

Kuori valkosipulin kynnet ja lisää kaikki muut ainekset kulhoon soseuta sauvasekoittimella ja kaada suppilon kautta salaattikastike pulloon.
Anna makustua jääkaapissa mielellään parikin tuntia.

Jos salaatinkastikkeesta tulee liian paksu sitä voi laimentaa maito tilkalla.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Bbq lihapullat



Taas on perjantai, siis miten nämä päivät oikein vilisee tälläistä vauhtia.
Eihän tässä pysy tälläinen hämäläinen ollenkaan perässä.

Eilen illalla aloin funtsailemaan tämän päivän ruokaa.
Lihapullat tai mureke tuli mieleeni.
Ajattelin jotain uutta makua kokeilla jauhelihamurekkeeni sekaan ja tuli sitten mieleeni tuo bbq-kastike.
Niinpä aamulla valmistin jauheliha mureketakinan hieman eri variaatiolla kuin yleensä.
Siinä hössäkässä unohdin seasta leivän, joka pitää murekkeen koossa. Mutta hyvin pullat pystyi paistamaan ilman leipääkin. Ehkä tähän lihapullien koossa pysymiseen vaikutti myös se, että paistoin tällä kertaa pullat pannulla todella pienellä lämmöllä.
Annoin pullien rauhassa muhiskella ennenkuin kääntelin niitä pannulla.
Yleensä minulla on ollut tapana paistaa pullat nopeasti ja käännellä niitä sitten alvariinsa pannulla.
No, oppihan sitä vanhempanakin jotain niksejä ruoanlaitossa.
Ja eikös sitä sanota, että mitä vanhemmaksi tulee sen hitaammaksi alkaa käymään.
Katsotaan nyt kuinka tässä vuosien varttuessa käy, josko lihapullatkin saa pitemmän paisto-ajan :D

Tällä kertaa tuli vielä laitettua lihapullien päälle niiden valmistuttua tomaattista chili-kastiketta.
Siinä olikin sitten se herkullinen loppu silaus näille palleroille.


400 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
n.1 dl bbq-kastiketta
1/2 dl kermaa
1 kananmuna
1 dl murennettua ceddarjuustoa
1 mieto chili palko
1 tl ruususuolaa
1 tl savustettua paprikajauhetta

Sekoita jauhelihan joukkoon kerma, kananmuna, bbq-kastike ja ceddarjuuston muruset.
Leikkaa sipuli silpuksi ja lisää sekin mureketaikinan sekaan.
Mausta seos ja anna makustua noin puolisen tuntia.
Pyörittele kosten käsin massasta saman kokoisia palloja ja paista ne paistinpannulla hiljaisella lämmöllä. Anna pullien muhia pitkään ennen kuin kääntelet niitä.




torstai 18. helmikuuta 2016

Skånen perunat uunissa ja pannusei


Ulkoilut on aamupäivältä ulkoiltu ja saimme juuri syötyä lounaan. Lapset leikkivät nyt tuossa vierelläni ja hetkenpäästä alamme lukemaan kirjaa. Sitten onkin päiväunien vuoro. 

Kyllä taas nappasi niin hyvin tuon ruoan kanssa. Sopivat niin hyvin yhteen nuo potut ja sei sekä tämä hedelmäinen juustosalaatti.
Tuli itsekin syötyä oikein santsi annos, joka minulle on kyllä aina aivan liikaa. Mutta minkäs teet kun oli niin hyvää.


6-10 keitettyä perunaa
1/2 tl vaölkopippuria
1 tl ruususolaa
3 valkosipulin kynttä 
2 dl kuohukermaa

PINNALLE

juustoraastetta

Kuori ja viipaloi perunat uunivuokaan.
Murskaa valkosipulit ja ripottele pottujen päälle. Ripottele myös mausteet pottujen pinnalle. Kaada sitten kerma joukkoon ja juustoraaste pinnalle.
Paista uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia.


PAISTETTU SEI

1 pkt seitä
1 rkl tilliä
1rkl kalamaustetta
1 tl tinjamisuolaa

Laita hieman kohmeiset seit pannulle voin ja öljytilkan kanssa.
Paista noin nelisen minuuttia ja käännä seitipalat mausta ja käännä vielä kerran noin neljän minuutin päästä.
Mausta toinenkin puoli ja nauti.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Hedelmäinen juustosalaatti


Iltapala tuli juuri syötyä.
Tänään tein hedelmäistä juustosalaattia ja kananuketteja.
Teki hyvin kauppansa.
Ohjeen nappasin vanhasta Valion lehtisestä.
Mukavasti erilaisia makuja tuli tuossa salaatissa.
Hedelmän pehmeästä ja raikkaasta mausta sellerin hieman kirpeämpään ja juuston neutraaliin makuun.
Homejuusto tietenkin murusina päällä toi oman sykkeensä salaattiin.

salaattia
1 varsi  lehtiselleriä
3 säilykepersikkaa
100 g kermajuustoa
n. 50 g homejuustoa

Revi salaatti laakealle vadille.
Viipaloi lehtiselleri, kuutio persikat ja kermajuusto.
Levitä salaatin päälle.
Murenna pinnalle vielä homejuuston murusia.



tiistai 16. helmikuuta 2016

Ihan(an) tavallista arkee


Upea keli ollut tänään ulkona. Aurinko on paistanut täydeltä terältä.
Siellä me olimmekin hoidokeiden kanssa melkein kaiken ajan, mitä nyt syömässä käytiin ja nukkumassa päiväunet.

Aamusella tuli tehtyä kiisseliä oman pihan marjoista.
No, enään ei olekaan pitkälti niin pääsee aloittamaan nuo kasvihuone hommelit.
Toivottavasti saamme tästä kesästä lämpimän ja ihanan kesän.
Sitä odotellessa nautimme näistä  keväisistä auringon paisteisista päivistä ja perinteisestä arkiruoasta.
Pöydässä oli näet tänään makkarakastiketta ja perunoita.
Juu,u Tarkka silmäisimmät muistaa lupasin viikon ruokalistassa nakkikastiketta.
Mutta käupassa käydessä hoksasin, että yksi lapsista ei piittaa nakeista, mutta makkara menee kyllä.
Siispä nakit vaihtuivat makkaraan :)



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Viikon 7 ruokalista



Hyvää ystävänpäivän iltaa teille kaikille sekä tänään vietetään myös lukurauhan päivää.

Minun kohdallani ainakin tuo lukurauhan päivä on kirjaimellisesti täyttynyt, kun olen tässä maannut tuolla sängyssä peiton alla ja lukenut ja taas kerran lukenut.
No, ruoan tein tuossa päiväsellä kaikille, mutta muuten niiskuttelen nenäliinoineni tuolla petis syvyyksissä.



MAANANTAI

Jauhelihapapupata
Vihersalaatti
Marjakiisseli


TIISTAI

Perunat ja nakkikastike
Porkkanaraaste
Jogurtti


KESKIVIIKKO

Skånen perunat ja kermainen uunikala
Kaalisalaatti
Pannari


TORSTAI

Parsakaali-perunakeitto
Vihannespalat
Hedelmäsalaatti


PERJANTAI

Talontapaan

lauantai 13. helmikuuta 2016

Mud cake



Tästä pidetään sitten suut supussa...
Nuorin tytöistä on nyt viikon puhunut mutakakun teosta ja mikäs sen mukavanpaa kuin yllättää tytöt huomenna  ystävänpäivänä valmiilla mutakakulla.

Tuossa saunan lauteilla tuli Ukkoselleni sanottua, josko vielä tänään tekisin mutakakun.
Sain heti auttajan puuhiini ja pian sisälle päästyämme oli kakku jo uunissa. 
Huomenna pääsemme sitten herkuttelemaan vaniliajäätelöllä ja vadelmilla sekä tällä herkullisella mutakakulla.

Olen yleensä paistanut tätä herkkua liian kauan. Mutta siltikin se on kaikille kelvannut. Nyt pidin kakkua uunissa vain vartin ja tuntui kun kakku olisi vielä keskeltä aivan raaka.
Mutta hetken aikaa jäähdyttyään alkoi kakku näyttää jo oikealta. 
Nyt vain yöksi jääkaappiin (kun nyt vielä hieman jäähtyy) ja pääsemme ruoan jälkeen herkuttelemaan.

Niin ja ohje on suoraan tuolta Fazerin-sivustoilta.

200 g suklaata
200 g voita
 4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa kasarissa pienellä lämmöllä (meillä lieden keski lämpötila oli hyvä) ettei seos pala pohjaan.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot sekä leivinjauhe ja sulanut suklaa/voi seos.
Sekoita kaikki keskenään ja kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Ota pois uunista ja anna jäähtyä hyvin.
Siirrä sitten jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Nauti vaniljia jäätelön ja vadelmien kanssa.

Cannelooni viikonloppu



Tänään saadaan taas lisä vahvistusta ruokapöytään. 
Poika lupasi tulla poikkeamaan. Ihanaa taas nähdä pitkästä aikaa. Tai no, kaksi viikkoa viimme tapaamisesta, mutta tuntuu niin pitkältä.
Onneksi viimme viikonloppuna oli tuo Ukkoseni tyttö meillä kyläilemässä.
Mukavaa kun poikkeilevat katsomassa sisariaan ja meitä "vanhuksia".

Tänään tuli tehtyä Ukkosen kanssa cannelonit aivan oikealla reseptillä, kun usein tulee oikaistua ja tehtyä tuo jauhelihaseos edellis päivän jauhelihakastikkeesta, jota sitten tarkoituksella teen oikein super ison annoksen.
Laitoin vielä päälle mozzarellajuustoa. Ai ai, taitaa tulla oikeia herkkujen herkku tästä ruoasta.

Aloin tuossa virkkaamaan eilen nuorimmaisen tytön huoneeseen verhoja pikkuikkunaan.
Täytyy vain tänään käydä hieman mittailemassa, ettei tule liian pitkät verhot.
Parempi näin heti alkuunsa käydä tämä katsomassa, ettei sitten joudu purkamaan ihan kamalasti :) 



perjantai 12. helmikuuta 2016

Makaronisalaatti vailla vertaa


Joskus sitä voi keksiä jonkun hyvän ruoan aivan sattumalta. Niin kävi tämän salaatin kanssa.
Keittelin tuossa aamulla ruokaan makaronia ja laitoin tulemaan hieman isomman satsin, että saisin tehtyä makaronisalaattia illemmalla.
No, flunssa kuitenkin vei puhdin ja ajattelin jättää salaatin teon seuraavaan päivään.
Makaronit olin kuitenkin jo päivällä laittanut rasiaan marinoitumaan.
Illalla kuitenkin piristyin ja kyselin Ukkoselta, että haluaisiko hän auttaa minua salaatin teossa.
Siitä se sitten lähti...herkullisen herkkusieni-makaronisalaatin teko.


Juu, täällä tosiaan alkaa pukata flunssaa päälle.
Ukkoseni on ollut jo kolmatta viikkoa flunssassa ja minä kun niin ajattelin, että olempa onnekas kun ei minuun tartu.
Mutta kyllähän se sieltä sitten tuli ja nyt sitten niiskutellaan yhdessä Ukkoseni kanssa.

MARINOIDUT MAKARONIT

n. 4 dl keitettyä makaronia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamicokastiketta
1 valkosipulinkynsi
1 tl sokeria
1 tl ruususolaa
1 tl mustapippuria

Laita keitetyt makaronit kannelliseen kulhoon ja lisää kaikki ainekset sekaan.
Laita kansi kiinni ja ravistele kulhoa niin, että ainekset menevät hyvin sekaisin.
Laiya jääkaappiin marinoitumaan ainakin pariksi tunniksi tai mielellään yön yli.


SALAATTI

1 punasipuli
1 ruukku salaatti
marinoidut makaronit liemineen
2 maustekurkkua
1 omena
iso purkki säilyke herkkusieniä
2 avokadoa

Leikkaa sipuli silpuksi.
Kaada salaatti kulhoon makaronin ja revityn salaatin kanssa.
Lisää joukkoon kuorittu ja pilkottu omena ja kuutioitu suolakurkku.
Valuta herkkusieni purkista liemi pois ja laita sieni viipaleetkin salaatin joukkoon.
Halkaise avokadot ja ota kivi pois leikkaa kuoressa viiltoja hedelmälihaan ja kaapaise liha sitten lusikalla salaattiin.
Sekoita salaatin ainekset keskenään.

KASTIKE

1 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 valkosipulin kynsi
2 rkl sinappia

Sekoita kaikki kastin aineet keskenään ja kaada salaatin sekaan,
Nostele lusikalla salaatti ja kasti sekaisin ja anna makustua hetki jääkaapissa ennen syömistä. (Siis jos maltat, meillä ei keretty odotella vaan heti salaatin valmistuttua piti päästä maistelemaan.)


torstai 11. helmikuuta 2016

Jauheliha-tomaattikeitto makaronilla




Tällä viikolla on nyt kaksi keittoruokaa, kun satuin niin hyvät keitot bongaamaan tuolta ulkolaisten blogien puolelta.
Olen aivan äimistynyt näistä herkuista mitä olen nyt saanut eteeni, kun tajusin vihdoista viimmein nuo ulkomaalaiset blogi-ystävämme. Sieltä saa niin herkullisia vinkkejä tänne meidän ruokamaailmaamme.
No, onhan tälläistä jauhelihakeittoa tomaattikastilla myös täällä kanssa sisarillamme, ettei nyt sen takia täytyisi mennä merta edemmäs kalaan. Mutta nyt vain ihastuin tähän keittoon, jonka kanadalainen bloggaaja oli tehnyt.
Tässä on hienosti osattu käyttää makaronia keitettynä vasta sitten lopuksi keiton päällä, hieman niin kuin "koristeeksi".

Eilen tuli käytyä Ukkoseni kanssa nuorimmaisen vanhempain illassa ja tulimme sieltä kotiin aivan ihmeissämme.
Aihe oli siis kahdeksannen luokan valinnaisaineet.
Apua... jos minä nyt joutuisin valitsemaan jotakin näistä nykyajan valinnaisaineista, olisin kyllä aivan pihalla kuin lumiukko.
Ensimmäinen joka oli minulle aivan hepreaa oli myytit...kieliä oli paljon sekä kuvataidetta ja ohjelmointia ja onneksi jotain tavallistakin eli käsityö yllätys, kotitalous, leivonta ja liikunta.
Tanssiakin näkyi olevan sekä sähkötöitä ja kaiken kruunasi kaiku, jonka sisällä oli joko hiljaisille tai vilkkaille nuorille tarkoitettu aivan oma hetkensä.
Vau... ollaan kyllä menty isoin harppauksin eteenpäin tässä nyky koulunkäynnissä. Minulla kun oli valinnaisaineina kotitalous, kuvaamataito ja konekirjoitus...Silloin joskus vuonna yksi ja kaksi.


300 g naudanjauhelihaa
1 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 luomu kasvisliemikuutiota
n.6 dl vettä
1 tlk tomaattimurskaa
6 kirsikkatomaattia
3 rkl ketsuppia
2 rkl bbq kastia
1 rkl fariinisokeria
 (jos ketsupissa paljon sokeri niin voi jättää pois)
1 tl ruususolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
n. 2-3 dl makaroonia
2 rkl basilikaa

Ruskista jauheliha sekä sipulit.
Valuta ylimääräinen rasva kypsästä jauhelihasta pois.
Keitä vesi/kasvisliemikuutiot sekä tomaattimurska ja ketsuppi, Bbq soosi sekä mausteet tomaattikeitoksi noin 10 minuuttia.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä makaroni pakkauksen ohjeen mukaan.
 Sekoita keiton joukkoon jauheliha ja anna vielä muhia hetki.
Lopuksi kaada makaronit keiton keskelle ja nauti keitto patongin tai sämpylän kanssa.



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Villapaitaa ja laskiaispullaa


Tässä eilis päivän tekeleeni.
Lopultakin sain tuon villapaitani valmiiksi.
Nyt on sitten taas tenkkapoo, että mikäs olisi seuraava projekti.
No, aina on jotain väkerrettävää löytynyt, eiköhän nytkin.

Tuli sitä väsättyä laskiaispullatkin, vaikken teillekään muistanut laskiais tiistaita toivotella.

Tänään olisi vielä vanhempain-iltaa luvassa.
Tuon nuorimmaisen valinnais-aineista menemme kuuntelemaan juttuja.
Mitähän uutta ja kivaa ne ovat keksineet sitten viimme vuoden samaisen vanhempain illan:)


Ulkofilee savipadassa


Tuli taasen hieman tuunattua tätä blogi-maailmaa- Koitin tehdä tästä hieman raikkaamman ja keväisemmän.
Jotenkin haluaisin selkeyttä tänne, ettei kaikki olisi yhtenä pienenä sekamelskana. 
 Mutta sanokaa te omat mielipiteenne onnistuinko ollenkaan selkeyttämään tätä blogiani?


Viikonloppuna tuli otettua savipata keittiön yläkaapista pölyttymästä ja tehtyä siinä herkullinen ulkofileenpala.
Harmi kun ei tule enempää hyödynettyä tuota savipataa, sillä kun saa niin helppoja ruokia ja vielä kaiken kukkuraksi niin herkullisia makuelämyksiä aikaiseksi. 
Kaiken lisäksi ruokaa ei edes tarvitse vahti, kun pienellä lämmöllä saa yksikseen muhia uunissa.
Voi käyttää hyödyksi tuonkin ajan ja lähteä vaikka ulos reippailemaan ja kotiin tullessa on ruoka valmista uunissa.


Ostin kaupasta noin 600-700 g maustetun ulkofilee palan.
Otin fileen jääkaapista jäähtymään tuntia ennen uuniin laittoa ja samalla laitoin savipatani likoamaan veteen. Pilkoin kaksi porkkanaa, sekä pari sipulia.
Laitoin lihapalan savipataan ja kasvikset savipadan reunoille.
Maustoin timjamilla ja ripottelin myös suolaa kasvisten pinnalle.

Sitten vain savipata kylmään uuniin 150 asteeseen noin tunniksi ja alenna lämpö tämän jälkeen 100 asteeseen, jossa liha oli vielä kolme tuntia.
Lihasta tulee näin ihanan murea.

Tein lihan kaveriksi bataattimuusia ja herkkusieni kastikkeen.
Tässä siis meidän sunnuntain luonas viimme viikolat.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Broilerikeitto


Olemme nyt käyneet lasten kanssa tällä viikolla joka päivä kirjastolla.
Tuolla ulkona kun on niin liukasta ettei sinne tee mieli ollenkaan mennä.

Nyt on tullut kudottua vimmatusti. Pian saan tuon ikuisuus projektini valmiiksi. En tiedä mikä nyt on mätännyt, kun oma villapaitani ei meinaa valmistua sitten millään.
Täytyi ihan ottaa pakolla itseään niskasta kiinni ja laittaa puikot heilumaan. Nyt onneksi on enään loppusilausta vaille koko paita.


Tänään tein viikonloppuna syömästämme broilerin jämistä keiton.
Nyhdin lihat jo lauantaina ja laitoin ne odottamaan pakkaseen tämän keiton valmistumista.

2 varsisellerin vartta
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
3 dl nyhdettyä broilerin lihaa
n. 1 l vettä
2 luomukanakuutiota
2 tl cyrrya
vajaa 1 tl ruususolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2-1 dl ceddar juuston palasia
1 tortilla lettu silputtuna
1 avokado
n. 1 dl korianteri silppua


Raasta porkkanat rouheisella terällä ja silppua sipulit ja selleri pieniksi.
Laita kasvikset pataan ja kuullottele hetki.
Lisää vesi ja mausteet.
Anna porista vartin verran ja lisää juusto sekä pilkottu avokado ja tortilla letun suikaleet.
Anna vielä porista noin 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä.
Ripottele keiton pinnalle korianteri silppu ja nauti leivän kanssa.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Viikon 6 ruokalista



Kylläpä nämä viikot menee nopeaan. Taas alkaa uusi viikko ja uudet kujeet.
Mitähän se tämä viikko tuo tullessaan?

Viimme viikkoon kuului sairastelua ja liukastelua.
Ukkoseni liukastui peräti kaksi kertaa samalla viikolla ja tuo viimmeinen oli sitten jo pahempi tapaus. Siitä toipumiseen on Ukkosella mennyt viikko. 
Joten vaikka nyt taasen liukasta onkin niin olkaa varovaisia. Ei enään yhtään kompurointeja kiitos.



MAANANTAI

Perunamuusia ja lihapullia
Pestoinen kaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Broilerikeitto
Vihannespalat
Pannari

KESKIVIIKKO

Kinkkukiusaus
Porkkanaraaste
Uunituore leipä

TORSTAI

Tomaattinen jauhelihamakaronikeitto
Patonki
Jogurttia

PERJANTAI

Talontapaan

Kaalisalaatti pestolla


Taas on sitten liukasta tuolla ulkona. Saa mennä ihan kieli keskellä suuta, että pysyy pystyssä.
Onneksi tänään on nuo menot muutenkin vähissä laitoin näet savipadassa possunpaistin uuniin ja annan sen siellä hautua ainakin kolmisen tuntia.
Saadaan uunista sitten hieman ylikypsää lihaa muusin kaveriksi.

Tuli tosiaan eilen tehtyä tuota pestoa avokadosta ja iski sitten semmoinen pesto nälkä, että oli tehtävä tälläinen kaalisalaatti pestolla.
Yksinkertaisen helppo salaatti, johon ei montaakaan ainesta tullut. Mutta oli sitten sitäkin herkullisempi.

Kaalia höyläilin juustohöylällä ja sekaan leikkasin valkosipuli täytteisiä oliiveja sekä pikkuisen tujua makua antamaan kuivattua chiliä. Niin ja sitten tietysti se pää aines pestoa maun mukaan.
Ai ai, kuinka olikin pirtsakan makuinen yhdistelmä.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Avokadopesto


Avokadopesto on nyt tuntunut olevan tapetilla hieman joka puolella tai sitten minä vain jotenkin satun bongaamaan kaikki avokaadopesto jutut nyt, kun sitä on itse ajatellut valmistaa.
Tänään sitten otin peston teon oikein asiakseni.
Pestot ovat siitä mukavia, ettei niissä kulu paljoa aikaa ja niitä voi käyttää niin monipuolisesti. 
Esimerkkeinä tässä muutama, salaatin sekaan, pastan joukkoon, leivälle ja dippinä ym. ym.
Meillä tämä herkku menee jopa jääkaapista aivan sillänsäkin suuhun.

2 pientä avokadoa
1/2 dl korianteria
1 valkosipunkynsi
1/2 dl pinjansiemeniä
1 dl auringonkukan siemeniä
1/2 dl raastettua parmesaania
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tahnaksi.
Laita jääkaapiin kannelliseen purkkiin makustumaan.



Mozzarella uunilohi kasviksilla


Viimme viikonloppuna tuli tehtyä tälläistä uunilohta mozzarella-juustolla.
Vieläkin muistelemme tätä herkkua antaumuksella.
Siispä laitan tämän ohjeen teille kiertoon josko teistä joku myös innostuisi kokeilemaan tätä herkkua.
Tämän ohjeen löysin vanhasta Lidlin tarjouslehtisestä.

Tänään lähdimme Ukkoseni kanssa heti aamulla Ikeaan ja kotiin tullessa haimme kokonaisen grillatun broilerin kaupasta ja herkuttelimme sillä.
Pilpustin jo loput kanan lihat rasiaan jääkaappiin ja laitoin jemmaan, ettei pitkäkyntiset pääse syömään niitä.
Minulla on näet aivan ihana kanakeiton ohje plakkarissa, jota haluan päästä kokeilemaan ehkä jo tänä iltana.
Mutta siitä sitten enempitoisella kertaa.


n. 600 g lohifile
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamikoetikkaa
1 tl ruususolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl basilikaa
1 pallo mozzarella juustoa

Sekoita öljy ja balsamiko yhteen ja levitä lohen päälle.
Leikkaa lohen pintaan viiltoja ja mausta se.
Asettele mozzarella viipaleet viiltoihin ja laske lohifile uunivuoan keskelle.

1/2 kesäkurpitsaa
1 paprka
1 punasipuli
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori1 rkl oliiviöljyä
2 tl sokeria
1 tl ruususolaa
1 tl rouhittua mustapippuria

Suikaloi kasvikset ja sekoita mausteet kasviksiin.
Asettele kasvikset kalan ympärille uunivuokaan.
Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.

Kylmä jogurttikastike kalalle:

2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl sinappia
1 tl sokeria
1 raastettu omena
1/2 tl ruususolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl basilikaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa vähintään puolituntia.

torstai 4. helmikuuta 2016

Lihapullat tomaatti spagetti kastikkeessa


Jeps kukkuu, täällä sitä taas ollaan. 
Aamu alkoi ruoan teolla ja puurolla.
Tänään ja eilen ollaan oltu myös ulkonakin oikein kunnolla.
Kerrankin kun sinne pääsee niin täytyy käyttää kaikki aika hyväksensä.

Eilen piipahdin kirjastolla sillä välin kun Ukkoseni meni omia kauppa reissujansa.
Ei kerrassaan meinannut löytyä mitään luettavaa, mutta lopulta päädyin ottamaan yhden kirjan mukaani.
Huomenna meillä on taasen vähemän lapsukaisia niin suuntaamme kirjastolle, josko sieltä jotain silloin minullekin löytyisi.
Juu, hoidokeiden kirjat alkaa olla luettu, joten paras taas mennä lasten kanssa valitsemaan jokaiselle mieluinen kirja ensi viikon luku hetkiin.

Tämän päiväinen ruoka taisi olla meidän lasten ja aikuistenkin suur herkku eli lihapullat tomaatti-spagetti kastikkeessa.
Jos oikein laiskottaa nuo lihapullat voi jättää tekemättä ja laittaa kaupan valmiita niiden tilalle.
Minä nyt kuitenkin tein nekin itse, kun löytyi niin herkullinen uusi ohje niille.

TOMAATTIKASTIKE

1 prk  kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
1 rkl öljyä
1 iso punasipulia
3 valkosipulin kynttä
2 kypsää tomaattia lohkoina
2 rkl oreganoa
2 tl mustapippuria
1 1/2 tl ruususuolaa
1/2 pss pätkäspagettia

LIHAPULLAT

n. 300 g sika-nautajauhelihaa
1 punasipuli
2 rkl oreganoa
1 tl chilijauhetta
1 kananmuna
50 g parmesaani raastetta
2 voileipäkeksiä
1 tl ruususuolaa
n. 5 dl vettä


PINNALLE

1/2 dl parmesaania 
mozzarellaa yksi pallo

Kuullottele hetki sipuleita öljyssä kattilassa ja lisää joukkoon muut ainekset. Anna hautua hieman poristen noin 15-20 minuuttia.
Sekoiat kaikki lihapulla ainekset keskenään.
Voileipäkeksit laita leipäpussiin ja visko pussia työtasoa vasten, niin saat maukkaan muruseoksen jauhelihan joukkoon.
Pyörittele kostutetuin käsin pieniä palleroita ja paista niitä paistinpannulla kypsäksi.
Lisää tässä vaiheessa tomaatti kastikkeen joukkoon vesi ja tomaatti kastin kiehahtaessa spagetit.
Anna spagetin kypsyä puolet pussin ohje ajasta ja lisää surutta vettä jos kastike alkaa näyttää liian paksulta.
Ota sitten liesi pois päältä.
Kaikki lihapullat paitettuasi laita ne uunivuoalle ja kaada tomaatti/spagettikasti lihapullien päälle.
Leikkaa mozzarella pallosta viipaleita ja laita vuoan pinnalle raasta vielä hieman parmesaania vuoan päälle.
Sitten vain uuniin 200 asteeseen 20 minuutiksi.



tiistai 2. helmikuuta 2016

Juustoinen parsakaali-porkkanakeitto


Löysin tälläisen ihanan keiton tuolta ulkomaalaisilta blogi-sivuilta ja olen tätä jo moneen otteeseen ollut tekemässä.
Tänään ajattelin kokeilla.
Tein vain pienen annoksen eli kahdelle tosi nälkäiselle tai neljälle alku keitoksi.
Oli kyllä todella herkullista, harmitti lopulta, kun en keittoa sitten tehnytkään isoa määrää.
Mutta helppo keittohan tämä on tehdä ja nopea valmistaa, niin voin tässä tehdä lisää vielä jonakin päivänä.

Tänään päästiinkin oleen ulkona oikein kunnolla lasten kanssa. 
Saatiin seuraksi pihalle vielä yksi lomalla oleva hoidokki pikkuveljensä ja äitinsä kanssa.


1 sipuli
2 rkl voita
2 dl parsakaalia
2 porkkanaa
 5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl kermaa
2 rkl koskenlaskija voimakasta
vajaa 1 tl ruususuolaa
vajaa 1 tl mustapippuria

Laita sipuli voin kanssa kuullottumaan kattilaan ja lisää hetken päästä pieniksi leikatut parsakaalin nuput sekä karkealla raastetut porkkanat.
Sekoittele pikku hetki ja lisää vesi sekä kanaliemikuutio.
Anna kiehahtaa ja lisää kerma, sulatejuuto ja mausteet joukkoon.
Anna porista miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia, että kasvikset kypsyvät ja keitto saa arominsa.
Nauti patongin kanssa.