kotiliesi

maanantai 30. marraskuuta 2015

Juustosilakat


Ihanaista viikonalkua teille kaikille lukijoille.

Eilen tuli tehtyä kolmen sorttisia uunisilakoita ruoaksi. Ukkoseni tekemän perunamuusin kera.
Haimme Mumskunkin meille syömään ja siitä sitten lähdimme kaupoille.
Sillä välin Ukkoseni maalasi vielä kerran eteisen lattian.
Sitten lähdimme Mumskun tykö kahveille, että lattia sai kuivua rauhassa.

Kyllä se on jännä, nyt kun sai tuon eteisen lattian maalattua, niin mieli tekisi samalla jo laittaa nuo seinätkin uusiksi.
Näin se nälkä vain kasvaa syödessä.
Mikähän paikka sitten näyttää repsottavan :)


500 g silakkafileitä
1 tl valkopippuria
1 tl ruususuolaa
3 rkl tillisilppua
2-3 dl kermaa
1-2 dl juustoraastetta

Lado silakkafileet nahkapuoli alaspäin ja mausta silakat.
Rullaa sitten silakat uunivuokaan ja kaada kerma päälle. Ripottele vielä pintaan juustoraastetta ja laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Viikon 49 ruokalista



Täällä lakaisi eilen suuri luuta ja pidin oikein kunnon suursiivon vaatteille ym. krääsälle.
Kaksi säkillistä vaatteita ja yksi säkillinen kankaita saa nyt uuden kodin.
Voi että kuinka olenkin taasen tyytyväinen, kun sain kaapeista turhaa pois.
Miten sitä tuleekin säästeltyä kaken näköistä roinaa, jos muka vielä joskus käyttäisi tai tarvitsisi jossakin.
On tää ihmis mieli kummallinen.

Mutta nyt voi hyvällä omallatunnolla tehdä ja ostaa uusia vaatteita, kun kaapeissa on tilaa ;)
No, ei vaiskaan kyllä tässä vielä on kaapissa tavaraa yllin kyllin.
Mutta onpas kaapit taas siistit ja tietää vähän mitä kaikkea ne pitää sisällään.


MAANANTAI

Perunamuusia ja uunisilakat
Vihersalaatti
Hedelmälautanen

TIISTAI

Broiler-perunasosepaistos
Raejuusto
Kinkkupannari

KESKIVIIKKO

Spagetti ja äidin lihapullakastike
Kaalisalaatti
Uunituore pataleipä

TORSTAI

Nakkisoppa
Vihannespalat ja näkkäri
Perunarisekat

PERJANTAI

Talontapaan




Texmex-jauhelihavuoka


Tästä kyseistä ruoasta olen viisi vuotta sitten tehnyt tänne teille postauksen. ja kertonut kuinka koko perhe sen yksimielisesti hyväksi totesi. Nyt tämän perheelle kerrottuani kaikki myhäilivät ruoan äärellä tyytyväisinä, juu... pitää paikkaansa...hyvää on.
Ukkoseni jopa ehdotti, että söisimme tätä samaa ruokaa myös huomenna.
No, vaikka onkin herkullista, en nyt tähän asiaan oikein lämmennyt.
Mutta samaistun täysin sananparteen hyvä ruoka parempi mieli :)


Tämä ruoka nyt täytyisi muistaa, kun vieraita tulee illanviettoon. On tässä sellaiset makunautinnot kyseessä.

Ukkoseni on nyt maalannut tuota eteistä ja hyvässä mallissa on hommat.
Täytyy itsekin käydä vähän väliä katselemassa kuinka työ edistyy.
Jee... meillä onkin pian aivan eri näköinen eteinen.
Kiitos ja kumarrus Ukkoselleni.


lauantai 28. marraskuuta 2015

Avokadosalaatti


Tänään tuli poika kyläilemään ja tein salaatiksi tälläisen avokadosalaatin. 
Nopea ja herkullinen makupala ruoan oheen.

Aamusella käytiin tuon Ukkoseni kanssa ostamassa lattiamaalia ja lopultakin pääsemme maalaamaan tuon eteisen lattian. On varmaan outoa, kun tummanruskea eteisen lattia muuttuu harmaansävyiseksi.
Kuinka paljon tila tulee muuttumaan ja avartumaan, se nähdään sitten huomenna.

1 avokado
erilaisia salaatteja
1 punasipuli
siemeniä tai pähkinöitä

mustapippuria
öljyä
ripaus sormisuolaa

Revi erilaisia salaatteja vadille ja leikkaa avokado puoliksi. Kostuta avokado sitruunalla, tummuuden välttämiseksi.
Suikaloi avokado ja asettele siivut limittäin salaatti pedin päälle.
Ripottele päälle siemeniä, minä laitoin tällä kertaa auringonkukan- ja pinjan siemeniä.
Lopuksi kuori punasipuli ja leikkaa siitä lohkoja salaatin päälle.
Mausta vielä lorauksella öljyä sekä mustapippuria ja suolaa.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Jess...



Torstaina vanhin tytöistä toi kotiin kotitalous tunnilta pasteijoita.
Siis, todella herkullisia. 
Ihan pakko taas itsekin väsätä näitä, kun vain saan oikein kunnon inspiksen päällensä.

Suunnittelin tässä eilen illalla myös tuota ensi viikon ruokalistaa ja tänään hain sitten aamupäivästä kaupasta tarvittavia aineksia.
Tietenkin jätin ostamatta vahingossa nuo lauantain ruokatarpeet.
Todella hyvin taas suunniteltu :)

No, äsken käytiin Ukkoseni kanssa tuolla sateessa kävelyllä ja samalla sitten poikettiin hakemassa tuosta lähikaupasta loput tavarat.
Mulla on nyt niin hyvä fiilis.
 Huomenna saa vain alkaa kokkailla ja laittaa kaikki valmiiksi, kun saadaan poikakin meidän ruokapöytään.

Eilen tuli myös tehtyä ensimmäiset tämän talven joulutortut. Täytyi kokeilla kaikenlaisia uusia sovelluksia. Mutta nyt en ostanutkaan ollenkaan luumuhilloa, vaan käytin syksyllä tekemiäni hilloja. Tuli aivan mielettömän hyvää ainakin tästä aronia-omenahillo versiosta. 
No, huomenna sitten tehdään nuorimmaisen kanssa pipareita sekä torttuja lisää ja nyt ajattellin koittaa myös pelkällä omppuhillollakin. Minolla noissa hilloissa on todella vähän sokeria ja meidän makunystyröihin tämä sopii todella hyvin.
Ei ole kyllä mitään taideteoksia, mutta hyvää silti.


torstai 26. marraskuuta 2015

7 minuutin kahvikakku


Taas kökötelty sisällä kaksi päivää tenavien kanssa.
Ulkona niin märkää ja liukasta, ettei ole paljoa mieli sinne tehnyt.
Ollaan sitten lueskeltu ja pelailtu sekä menty arvaus leikkejä sekä lauleskeltu.

Eilen illalla tuli käytyä kyläilemässä Ukkoseni siskon perheellä. Oli oikein iloinen yllätys, kun samalla satuimme näkemään myös Ukkoseni toisenkin sisaren.
 Häntä kun tulee nähtyä harvakseltaan, tuon pitemän matkan takia.

Eilen tuli tehtyä tälläinen nopean puoleinen kuivakakku. 
Kaapista löytyi vielä iris cream-kahvijauhetta ja sitä nyt sitten laitoin kakun sekaan.
Kaakao tai kahvijauhe ajaa kyllä saman asian.

4 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g voita
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl iris cream- kahvijauhetta (voi käyttää kaakaota tilalla)
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja

Kaada kaikki ainekset kulhoon ja sekoita niitä 7 minuuttia. Sulata voi ja kaada sitten taikina voideltuun ja jauhoitettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Kolmen sortin kalakeitto


Tänään hieman muuttui tuo päivän ruoka, mutta kalaa syödään silti.
Loput muusit tuli laiteltua vuokaleipiin, koska se ei olisi enään kaikille riittänyt.
Jääkaappiin vilkaisun jälkeen totesin tekeväni kalasopan.
Pakasteessa oli kuitenkin vain pieni sein pala ja lohta 200 g.
Mutta sitten hoksasin tuon sunnuntain savulohen lopun ja siitä se sitten lähti. Nyt on kolmen sortin kalakeittomme valmistusta vaille suunniteltu :)

Iltapäiväksi Ukkoseni vielä valmisti pannaria, niinpä nyt on iltapäivän välipalakin valmista :)

n. 10 perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
n. 1 l vettä     
1 kalaliemikuutio
1 tl ruususuolaa
2 tl kalamaustetta
100 g pakaste seitä
200 g pakaste lohta
200 g savustettua lohta
1 pss pakaste keittojuureksia
2 rkl tilliä
25 g voita
2 dl kermaa

Pilko kuoritut perunat ja kaada kattilaan vettä sen verran, että potut juuri peittyy.
Lisää suola, kalamauste ja kalaliemikuutio keitinveteen ja anna pottujen kiehahtaa.
Lisää joukkoon pakasteiset kala palat ja anna kypsyä.
Lisää sitten pakaste keittojuurekset.
Kun kaikki on suht´koht kypsää niin lisää savulohen palat joukkoon.
Kaada lopuksi kerma ja pilkottu voi sekä tillin silppu.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Italianpataa ja coleslaw-salaattia


Tänään on tehty oikein kunnon satsit italianpataa sekä coleslaw-salaattia.
Isoimmassa salaattikulhossa on valkosipuli coleslaw-salaattia ja keskikokoisessa taas homejuustolla maustettua ja pienin salaattikulho on aivan perus coleslawia.

Italianpadat taas ovat tutulla ohjeella tehtyä, mutta tuo pienempi kattila on ilman paprikaa.
Vien näistä illanviettoon mukanani suurimman osan, mitä nyt päivällä menee hoidokeiden kanssa parempiin suihin ruoka-aikana.
Juu, tänään tosiaan lähden heti hoidokeiden kotiuduttua ystävieni kanssa nauttimaan näitä herkkuja.
Kun vatsat on pullollaan niin jaksaa kuunnella sitten illan luennon.
Sitten onkin jo niin myöhä, kun pääsen kotiin, että sänky kutsuu varmaan jo puoleensa.
Mutta tiedossa on taas niin mukava päivä ystävien kanssa.



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Viikon 48 ruokalista


Meillä kävi pikku-mies kylässä eilen ja saatiinpas tehtyä äitinsä ja pojan avustuksella lyhty pihaan.
Oli taas niin ihana lauantai meillä, ensin kävi poika kyläilemässä ja sitten veljeni perheineen.
Kyllä nyt taas on ihanaa aloittaa viikko, kun on saanut nauttia läheisten seurasta ja ladattua kunnolla akkuja :)


MAANANTAI

Italianpata
Coleslaw-salaatti
Jogurtti

TIISTAI
Perunamuusi ja uunikala
Kaalisalaatti
Uunituoreet sämpylät


KESKIVIIKKO

Broileripasta
Viherpiipertäjän salaatti
Pizzaleipä

TORSTAI

Hernekeitto
Vihannespalat
Pannari

PERJANTAI

Talontapaan


lauantai 21. marraskuuta 2015

Coleslaw salaatti


Se on sitten ensi lumikin pyryttänyt taivaalta ja maisema näyttää heti niin paljon kirkkaanmalta ja valoisammalta.
Toivottavasti pysyy maassa tämä untuva niin olisi mukavempi noiden lastenkin kanssa temuta tuolla ulkona viikolla.

Tänään tulee poika taas kyläilemään ja teen täällä perunamuusia ja mureketta ruoaksi sekä tämän coleslaw salaatin.
Näitä coleslaw-salaatteja on täällä blogissani varmaan jo monta monituista reseptiä, mutta yksi lisää ei varmaan ole pahitteksi.

1/2 kaalia 
2 porkkanaa

n.1 dl majoneesia
1/2 dl maustamatonta jogurttia
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 tl ruususuolaa
ripaus sokeria
2 rkl sinappia
2 rkl omenaviinietikkaa

Raasta kaali ja porkkana. Raastoin hieman isommalla raastin terällä.
Sekoita ainekset.

Sekoita kakki kastikkeen ainekset ja kaada salaatin joukkoon.
Anna makustua hetki ennen tarjoilua jääkaapissa.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Possunlihakastike


Ai, että kuinka olikin taas mukava syödä pitkästä aikaa oikein kunnon possunsuikaleliha-kastiketta.
Nyt täytyy kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa valmistemaan enemmän sellaisiakin ruokia, joissa menee hieman enemmän aikaa.
Vaikkei tämäkään ruoka nyt mikään pitkän tähtäimen ruoka ole, mutta on vain tullut aina laitettua nuo lihat vielä uuniin muhimaan, niin saa mureamman lopputuloksen.



400 g possun suikalelihaa
1 sipuli
2 valkoksipulinkynttä
2 porkkana
vettä
1 rkl salviaa
1 tl ruususuolaa
1 kasvisliemikuutio

1/2-1 dl vehnäjauhoja
n 1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl soijakastiketta 


Ruskista liha padassa ja lisää joukkoon pieniksi silputut sipulit sekä kuutioidut porkkanat.
Kun liha on saanut kauniin värin ja sipulit ja porkkanat hieman pehmenneet. Lisää vettä, juuri sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät.
Lisää joukkoon myös kasvisliemikuutio.
Laita sitten pata uuniin hautumaan vaikka yhdeksi tunniksi. Jätä vielä jälkilämmölle jos vain on aikaa. Tarkkaile pataa uunissa, jos vesi haihtuu vallan pois niin sitä kannattaa lisätä vähän, ettei lihat kärvenny padan pohjalle.
Nosta pata pois uunista ja laita se kuumalle liedelle. Lisää joukkoon jauhot anna hieman ruskistua ja lisää sitten vettä joukkoon. Muista sekoittaa hyvin ettei kastikkeeseen tule paakkuja.
Lisää kasvisliemikuutio ja soijakastike kastin  joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja salviaa joukkoon.


torstai 19. marraskuuta 2015

Uunissa paahdetut punajuuret


Tänään tuli tehtyä tälle viikolle jo toinen kirjasto reissu lasten kanssa.
Nyt Ukkosenikin innostui lainaamaan itselleen kirjan.
Katsotaan kuinka käy, kun tämän meidän yhteiselomme aikana ei Ukkonen ole kirjoja lueskellut.
Nuorempana kyllä on kuulemma ollut kovakin lukumies.
Josko se tästä taas ura urkenisi, tuon lukemis jutunkin kanssa.
Minä taas luen joka päivä ja välillä hieman liiankin kanssa, meinaa kaikki muut tärkeät asiat unohtua.

Lapset olivat kuin vanhat tekijät kirjastossa ja löysivät paljon hyviä kirjoja meille luettaviksi.
Onneksi noista enstisistä kirjoista saatiin jo puolet vietyä takaisin ja luettuna, tietenkin.

Taas tulee punajuuri ruokaa. Jotenkin se nyt iski tuo punajuuri meidän perheen ruoka mieltymyksiin ja lisää punajuuri ruokia varmasti tulossa. Ostin näet jo uuden kolmen kilon pussin punajuuria kellariin.


Tilkka öljyä
4 punajuurta
ripaus sokeria ja suolaa
1/2 tl timjamia
vajaa 1 dl homejuustoa


Kaada tilkka öljyä uunivuoan pohjalle ja  laita lohkotut sekä kuoritut punajuuret kulhon pohjalle. 
Ripottele homejuustoa pinnalle ja mausta. 
Sitten vain uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.
Tarjoile ruoan lisäkkeenä tai syö sellaisenaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pullat


Meillä leivottiin pitkästä aikaa tavallista pullaa. Yleensä kun minä leivon niin tulee tehtyä korvapuusteja.
Nyt pullan teko oli vanhemman tytön kotitalous läksynä ja sen takia tuli nyt niitä tehtyä.
Tehtiin taas puolen litran taikina, niin saatiin pakastimeenkin pullia vierasvaraksi.

Tänään tuli väriteltyä lasten kanssa aamupäivä, kun ulkona alkoi taas satamaan juuri kun olimme sinne lähtemässä.
Ei se nyt ilmat suosi ollenkaan meidän ulkoiluja, mutta näillä mennään.

Tuli muuten laitettua ryhmä pystyyn tuonne facebookiin, nimellä lukulaari. Sinne vain ryhmään mukaan jos haluatte hyviä kirja vinkkauksia toisilta ihmisiltä. 

5 dl kädenlämpöistä maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
2 tl ruususuolaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
1 kananmuna
n. 16 dl vehnäjauhoja
150 g voita

VOITELE: kanamunalla
ja laita päälle raesokeria

Liota hiiva käden lämpöiseen veteen ja lisää sitten suola, sokeri ja kardemumma.
Sitten kananmuna ja puolet jauhoista.
Lisää loput jauhot pikkuhiljaa, niin että huomaat, kun taikina alkaa irrota kulhon reunoista.
Lisää silloin mukaan sulatettu ja jäähdytetty voi.
Lisää vielä hieman jauhoja ja laita sitten taikina kohoamaan leivinliinan alle vedottomaan paikkaan.
Kun taikina on kohonnnut kaksinkertaiseksi leivo jauhotetulla leivinpöydällä taikinasta tasakokoisia pullia.
Kohota vielä pellillä leivinpaperin päällä ja leivinliinan alla pullia hetki. 
Sitten vain voitelemaan pullat munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Intialainen linssipata



Kuvat eivät kyllä pääse oikeuksiinsa tämän ruoan kanssa.
Tuoksut jo tätä ruokaa tehdessä ovat niin mukaansa tempaavat ja ruoan maku ihanan pehmeä.

Jos et pidä kookosmaidon mausta, sen voi hyvin korvata esim. kauramaidolla tai soijajuomalla.

Tänään kävimme lastem kanssa kirjastossa, kun ulkona oli niin kurja ilma, ettei sinne viitsinyt mennä. Oli kyllä kiva reissu. Lapset tykkäsivät kun oli "uusia"leluja ja pelejä sekä kaikki saivat valita kirjan hoitopaikkaan tuotavaksi.
Nyt on kaikille mieluinen kirja päiväuni lukemiseksi tälle viikolle.
No, tulihan minunkin sieltä taas napattua kirja mukaani. On taas tälläinen Vippi-kirja eli viikko luku-aikaa.
Toivottavasti kerkiän lukemaan on meinaan sellainen opus nyt kyseessä. Peräti 598 sivua olisi luettavaa. 
Kirja on Sarah Waters:in Parempaa väkeä.
Tuntui kyllä mielenkiintoiselta kirjalta mitä nyt ensimmäisiä sivuja lueskelin siinä, kun lapset vielä lopuksi leikkivät kirjastossa.



1 sipuli
1 omena
1 rkl öljyä
3 tl currya
2 tl garam masala-mausteseosta
2 dl vettä
 1/2 kasvisliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
2 dl punaisialinssejä
1 banaani

Koristeeksi korianteria

Silppua sipuli ja kuutio omena, paista niitä hetki öljyssä.
Lisää mausteet.
Kaada mukaan myös vesi ja kasvisliemikuutio sekä kookosmaito ja linssit.
Anna porista noin 25 minuuttia ja lisää sitten joukkoon vielä banaanin siivut. Tarjoile riisin kanssa.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Peruna-pekonipyörykät


Tuli tehtyä oikein kunnon annos perunamuusia viikonloppuna ja nyt sitä sitten piilottelen joka paikkaan.
Tein siis tänään tälläisiä perunamuusi-pekoni pyöryköitä ja lapset halusivat muusinsa jauhelihakastikkeen kanssa. Oli varmaan tutunpi vaihtoehto, kun ei kukaan halunnut maistella näitä palleroita. Mutta me Ukkoseni kanssa söimme sitten senkin edestä.

Tämän päiväinen ruoka on tähderuokien parhaimmistoa.
Itse valmistin nämä friteerauskeittimessä, mutta yhtä herkullisen ja näyttävän lopputuloksen saa myös öljyssä paistamalla paistinpannulla.

Sisään näihin pyöryköihin voi laitella kinkkua, ruohosipulia, paprikaa ym. ym.
Minulla oli nyt 3 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia ja 1 kananmuna, 1 dl juustoraastetta, pieni sipuli sekä neljä siivua pekonia kuutioiksi leikattuna. Pekonikuutiot ja sipuli silpun paistoin pannulla ja sekoitin sitten vasta muusin sekaan. Sitten maustoin 1/2 tl mustapippuria, yhdellä valkosipulin kynnellä ja kieräytin valmiit pallerot parmesaani raasteessa. Kannattaa kostuttaa kädet vedessä, kun pyöräyttelee perunamuusipallot, niin ei tartu taikina käsiin ja saa kauniinman näköisiä palleroita tarjolle.
Paista noin 3-5 minuuttia, niin että pinta saa kauniin värin ja pyörykkä lämpenee sisältäkin.




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikon 47 ruokalista


Eilen Mumskulla käydessä tuli taasen otettua Mumskun sukka ja tumppu korista uudet sukat itselleni.
On kyllä hienot, kyllä näillä taas kelpaa tepastella.

Nämä uudet sukat jalassa ja saunan raikkaana tuli katseltua eilen illalla elokuva. Sain veljeltäni lainaksi pari elokuvaa viime kyläily kerralla ja nyt sitten tuli ensimmäinen katseltua.
Siinä elokuvaa katsellessä selasin samalla noita reseptejäni ja tein ensi viikolle ruokalistan.
Tässä sitä nyt sitten olisi tarjolla.


MAANANTAI

Perunamuusi ja jauhelihapihvit
Kaalisalaatti
Pannari

TIISTAI

Intialainen linssipata riisillä
Porkkanaraaste
Hedelmäsalaatti

KESKIVIIKKO

Kalakeitto
Vihannespalat
Uunituoreet sämpylät

TORSTAI

Possukasti ja keitetyt perunat
Paahdetut punajuuret
Jogurttia

PERJANTAI

Talontapaan




lauantai 14. marraskuuta 2015

Lindströminpihvit


Punajuurella jatketaan.
Eilen tuli tosiaan laitettua tuo keittiön puuliesi päälle ja paistelin siinä sitten hieman pihvejä meille täksi päiväksi ruoaksi.

Tänään lähdimme heti aamutuimaan Ukkoseni kanssa ajelemaan Mumskulle ja Ukkoseni korjasi Mumskun pyörän kumin.
Sitten kotiin ruoan laittoon ja taas paanalle. Lähdettiin koko poppoo shoppailemaan.
No, täytyy kyllä kertoa teille, oli kyllä aika nuiva ostos reissu. Peräti kaksi ostosta tuli reissulta mukaan ja nekin jotain tilpetööriä tytöille.
Ei loytänyt millään vanhimmalle tytölle talvitakkia, vaikka vartavasten sitä lähdimme ostamaan.
Kotona sitten nettikauppaan ja äidin rahat hupenivat tuotapikaa...

1/2 dl kaurahiutaleita
1 rkl perunajauhoja
1 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuri rouhetta
1 sipuli
1 dl kermaa
400 g sikanautajauhelihaa
3 punajuurta raastettuana
1 kananmuna

Öljyä ja voita paistamiseen

Turvota kananmuna-kerma nesteessä kaurahiutaleet ja perunajauhot.
Lisää muut ainkset kulhoon ja sekoita keskenään.
Anna makustua puolisen tuntia jääkaapissa.
Tee kostutetuin käsin taikinasta pihvejä ja paista ne pannulla kypsiksi.
Nauti perunamuusin ja herkullisen salaatin kanssa.


perjantai 13. marraskuuta 2015

Punajuurisalaatti


Tämä salaatti on ollut minulla työn alla jo monta monituista kertaa, mutta nyt se tuli tehtyä ja onneksi tein. Niin on herkullista syötävää, että menee ihan sellaisenaan parempiin suihin.

Ohje on tuunattu tuolta Lautasellesi-ruokablogista.
Kiitos ja kumarrus mielettömän hyvästä ohjeesta.


Tuli sitten juuri tehtyä puolestatoista kilosta jauhelihaa kolme ruokaa, tuolla meidän puuliedellä.
Olikin ensimmäinen kerta, kun tänä vuonna tuli puuliettä käytettyä. Nyt sen päätin, että tänä talvena tulen käyttämään tuota liettä paljon enemmän, kun viime vuonna, jolloin tuli laitetua tulia hellaan peräti kaksi kertaa.


Ihanat tuoksut hellii meitä nyt koko huushollissa.
Nyt saa sitten viikonlopun viettää ilman stressiä "mitä tehdä ruoaksi viikonloppuna".
Ukkoseni vielä kuorii tuossa pottuja, niin huomenna sitten saa keitellä ne ja tehdä muusia ruoan kaveriksi.
No nyt on, ruokahuolto on kunnossa.


2 keitettyä ja raastettua punajuurta
1 dl raastettua juustoraastetta
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 oksaa korianteri silppua
ripaus sokeria
1/4 ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 dl maustamatonta jogurttia
1/2 dl majoneesia

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja mausta salaatti.
Anna hetki makustua jääkaapissa, jos maltat.


Tikapuuhylly


Eilen Ukkoseni sai valmiiksi minulle tälläisen yöpöydän. Olen joskus tästä sanonut Ukkoselle, että haluaisin tälläisen ja lopulta kuva tähän löytyi Elloksen postimyyntikuvastosta.
Aikaa tästä kaikesta on varmaan kymmenen vuotta. Nyt Ukkoseni siivotessa kellaria kuva tupsahti esiin ja Ukkoseni kyseli olenko vielä kiinnostunut saamaan tälläisen itselleni,
 ja olinhan minä.

Olen kyllä enemän kuin tyytyväinen tähän lopputulokseen.
Puhelin jo Ukkoselleni, että täytyisiköhän tälläinen tehdä Ukkosenkin puolelle sänkyä, kun on niin komea hyllykkö.
Tämä hyllykkö on siitäkin hyvä, että nuo tavarat,jotka olivat pienellä yöpöydälläni niin sotkuisen näköisenä saa tässä hyllyssä paljon enemän tilaa itselleen ja näyttävät jotenkin paljon paremmalta ja 
tässä ne saa ripoteltua joka hyllylle niin ettei sotkua ole ollenkaan.


torstai 12. marraskuuta 2015

Kana-kukkakaalicurry


Tää loppuviikko on taas aikas kiireinen. 
Eilen oli menoja heti hoidokeiden lähdettyä ja samoin tänään.
Tänään olisi taas perehdyttämistä tiedossa työn merkeissä.
Kiireisen viikon helpotus oli taas kauppakassi palvelu, josta hommasin meidän puuttuvat ruokatarpeet. Ukkoseni lähtee kohta puoliin hakemaan eskarilaista ja vie siitä sitten isot kerhoon ja hakee kauppakassit kotiin samalla reissulla.
Saapas edes jotain helpotusta tähän kiireiseen arkeen.

Marraskuun lukuhaasteessa olen onneksi pystynyt pysymään ja lukemaan sen 30 sivua joka päivä.
On muuten mukava katsella noiden muiden haastelaisten lukemia kirjoja ja laittelen vähän itselle ylös mielenkiintoisimpia kirjan nimiä.
Voi sitten kirjastossa käydessä etsiskellä sopivaa luettavaa jos ei muuten löydä :)



300 g marinoimattonia broilerin suikaleita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 pieni kukkakaalia
2 rkl currya
1 kanaliemikuutio
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl mustapippuri rouhetta
vajaan 1 tl ruususuolaa
1 tl rosmariiniä


Pilko sipulit ja kuullota niitä hetki padassa. Lisää joukkoon kukkakaali ohuina suikaleina.
 Sitten vielä broileri ja mausteet, paistele broileri kypsäksi ja lisää jogurtti joukkoon.
Anna hautua vielä hetki ja tarjoile sitten kastike riisin kanssa tai salaatti ja leipäkin olisi hyvä yhdistelmä.


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Valkosipuliherkku


Koko huusholli tuoksuu aivan valkosipulille.
Ukkoseni on tekemässä minulle yöpöydäksi tikapuupöytää ja annoin jo vanhan yöpöytäni nuorimmaiselle tytölle.
Siinä samalla tuli siivottua hieman noita nurkkia ja löysin vanhan reseptivihkoseni, jossa oli tämä valkosipuliherkun ohje.
Tämä on siitä mukava ohje, että aineksia ei paljoa tarvita ja kukin saa sitten oman makumieltymysten mukaan herkkua lautaselleen laitella.
Esim. vasta paistetun pizzan päälle tämä tahna on aivan huippu hyvää.
Pizza vain uunista ja kukin saa itse laittaa valkosipulimurskaa pizzansa päälle ripottele vielä oreganoa pintaan ja nauti.
Samoin nuo kaalisalaatit, joita paljon teen saavat tästä mukavan tujun vivahteensa.
Valkosipulin terveellisyydestähän puhutaan joka tuutissa, niin että ei muuta kuin kokeilemaan ja herkuttelemaan.

Huom. Vielä pieni vihje valkosipulin kuorintaan.
 Valkosipulien kuorinta onnistuu vaivatta, kun litistät kynnet leveän veitsen avulla leikkuulaudalla.


15 valkosipulikynttä
öljyä

Kuori valkosipulit.
Laita kynnet astiaan ja soseuta tehosekoittimessa murskaksi.
Kaada valkosipulin kannelliseen astiaan ja kaada öljyä päälle juuri sen verran, että valkosipulimurska peittyy.
Sulje astia ja säilytä sitä jääkaapissa.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tortilla rullat kinkulla



Isäinpäivän herkkuja vielä luvassa eli tälläistä kinkkurullaa oli tiedossa.
Tein isontortillakuoren sisään soosin kaupan valkosipuli-dippijauheesta ja 2 dl maustamatonta jogurttia.
Annoin makustua kunnolla jääkaapissa ja sekoitin joukkoon pienen punasipulin, 2 rkl majoneesia, 2 suolakurkkua ja 1 ison tomaatin sekä 2-3 dl palvirouhetta.
Sekoitin ainekset.
Sitten vain salaattia niin, että tortilla lettu peittyi ja soosit salaatin pääle ja rullalle.
Valmiit rullat laitoin jääkaappiin, että maut kerkiävät tasoittua ja sitten vain herkuttelemaan.
Tulikin todella messeviä rullia.



maanantai 9. marraskuuta 2015

Savulohi-piparjuurilaatikko



Tänään tuli tehtyä oikein kolme uuniruokaa, niin ei tarvitse taas heti tuolla keittiössä olla kokkailemassa.
Tai oikeastaan syynä oli se, että jääkaapissa oli palvikinkku rouhetta puoli pussukkaa sekä savulohta pala ja kaiken kukkuraksi kanasalaatista jäänyttä kanan paloja niin paljon, että ajattelin niiden muuten jäävän käyttämättä.
Olisinhan voinut ne pakastaakin, mutta kun tuota ruokaa kuitenkin meillä menee niin paljon , että sama kait tuo, jos ne ruoaksikin heti teen.
Voihan ne sitten pakastaa näinkin jos liikaa tulee tehtyä.

Aloin taasen kutomaan tuota villapaitaani, joka jäi kesken, kun aloin välillä tekemään tuota Sulo pipaa ja omaa baskeriani.
Onneksi pidin pienen hengähdys tauon puserosta. Näet nyt kun, sitä aloin taas tekemään huomasin tehneeni hihojen kavennuksessa virheen.
Juu, kavennukset oli aivan mitä sattui. Ei auttanut muuta, kun purkaa jo kokonaan tehdystä taka-osasta hiha-osuus.
Onneksi etu-osan kavennukset olin vasta juuri aloittanut, niin etten siitäkin joutunut koko hia osuutta purkamaan.
Pikkuisen täytyy alkaa skarpimmaksi näissä hommissani, ettei tää homma mene pelkäksi purkamiseksi.

No, nyt näyttää hoidokit nukahtaneen päiväunille ja minä menen jaykamaan tuota kudintani, josko vaikka saisin sen vielä joskus valmiiksi.


7-8 keskisuurta perunaa
n.300 g savukirjolohta
2 rkl piparjuuritahnaa
2 dl kermaa
1 dl maitoa
1/2 dl  tuorettatilliä
1/2 tl mustapippuri rouhetta
1 tl ruususuolaa

PINNALLE:
1-2 dl juustoraastetta

Kuori ja pilko perunat siivuiksi.
Palastele lohi.
Sekoita kaikki muut ainekset kerma-maidon joukkoon hyvin sekoittaen.
Lado perunoita uunivuoan pohjalle ja ripottele päälle savulohta.
Lado päälle taas perunoita ja sitten lohta.
Kaada kerma-maito seos vuoan päälle. 
Ripottele vielä pinnalle juustoraaste ja laita uuniin 200 asteeseen noin tunniksi.


Ruisleipä hampparit




Tänään olikin oikein skarppi aamu. Heräsin niin reippaana uuteen viikkoon, että oikein itseänikin ihmetytti. Maanantait kun on yleensä sellaisia nihkeitä aamuja.
Mutta ehkä tähän vaikutti se, kun tein eilen jo kaksi uuniruokaa jääkaappiin odottamaan tätä päivää.
Ei ollut sellainen aamuhässäkkä kuin yleensä, tuolla tuvan puolella.
Nyt on kolme uuniruokaa ja pannari menossa uuniin.

Nyt tulee tuhtia syötävää tarjolle.
En olekaan ennen tehnyt ruisleipä hampurilaisia, mutta sen voin nyt teille luvata ettei varmasti ole viimmeinen kerta, kun meillä näitä syödään.
Tämä käy aivan ruoasta, niin on tuhti ja maukas pläjäys.


4oo g naudanjauhelihaa
1 kanamuna
3 rkl jauhelihamaustetta
1 sipuli

Sekoita ainekset ja tee isohkoja pihvejä uunipellille leivinpaperin päälle.
Itse tein aikas littanoita pihvejä, mutta kukin tehkööt sen paksuisia, kun haluaa.

Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai pihvin paksuuden mukaan hieman kauemmin.

Leikka sipulia renkaiksi ja paista pannulla öljyssä ja ripottele hieman suolaa ja sokeria päälle niin saat sipuli renkaista upean värisiä.
Paista sipulin kanssa samaan aikaan kananmuna paistinpannulla.
Ripottelin kanamunan päälle hieman voimakkaan makuista juustoraastetta, joka sai sulaa pikkuhiljaa kanamunan pinnalle.

Leikkaa tomaattia ja revi salaattia valmiiksi.

Paahda leivät ja täytä haluamillasi täytteillä.
Päälle vielä hieman hampurilaiskastiketta ja rapea hamppari on valmis herkuteltavaksi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viikon 46 ruokalista


Onko teilla tapana tuunata kaupan valmiita pakaste pizzoja?
Minulla on... Viikonloppunakin laitoin valmiisiin kaupan salamipizzoihin, homejuustoa ja juustoraastetta sekä valkosipulia ja basilikaa.
Ai ai, kuinka maistuikin herkulliselle.
Tälläiset ruoat meillä siis lauantaina kanasalaattia ja tuunattua pizzaa.


MAANANTAI


Savulohilaatikko
Raejuustoa
marjakiisseli

TIISTAI

Broileripaistos
Vihersalaatti
Pannari

KESKIVIIKKO

Lihapullat ja perunamuusi
Kaalisalaatti
Jogurttia

TORSTAI

Pinaattikeitto kanamunalla
Vihannespalat
Pizza

PERJANTAI

Talontapaan




Sulo Vilén pipo


Löysin täältä netin ihmeellisestä maailmasta vallan mainion käsityö ohjeen, Sulo Vilénin pipoon.
Pakkohan se oli Ukkoselleni isäinpäiväksi tehdä.
Voi kun vielä tulisi teeveestä näitä hyviä sarjoja, joissa on osattu arkielämään soveltaa pientä ironiaa ja huumoria.

Ohje on tuolta Sarpan neuleet sivustolta eli kiitos ja kumarrus hyvästä sekä helposta ohjeesta.
Nyt ei pääse meidän Ukkosenkaan pää paleltumaan talvella :)




Perunajauhoinen-brandy kakku




HYVÄÄ ISÄINPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE.

Tulipa tehtyä isäinpäiväksi tälläinen kuivakakku. 
Ukkoseni oli saanut pienen brandyn kaveriltaan ja sitä sitten tujautin pikkuisen tähän kakkuun.
Luulisi olevan mieleinen kakku, ainakin tuoksut olivat taivaalliset, kun sitä paistelin.

Tuossa silikoni vuoassa on semmoinen jutska, joka kannattaa muistaa.
Anna kakun jäähtyä vuoassa, niin se lähtee paremmin irti.
Minä taas hätäilin kumoamisen kanssa ja eikös pinta heti kärsinyt.
Mutta älkää te tehkö niinkuin minä teen vaan ottakaa neuvosta vaari ja olkaa kärsivällisiä :)

PST: Kakku oli kuitenkin hyvää vaikka olikin hieman ulkonäöllisesti epäkurantti.


200 g voita
 2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 1/2 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl brandya tai appelsiinimehua
(minä laitoin puolet kumpaistakin)

Sekoita voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään ja kaada taikinan joukkoon samoin brandy.
Sekoita ainekset ja kaada seos kakkuvuokaan.
Minulla oli silikoninen vuoka, joten en sitä sen kummemmin voidellut tai jauhotellut, mutta pian nähdään irtoaako kakku vuoasta.
Paista uunissa 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Perunarieska



Tein tänään aamulla jo yhden perunarieskan muusista ja onnistuin onnellisesti polttamaan sen, niin että siitä jäi, vain kuiva käppänä pellillä. 
Katsotaan nyt käykö tälle toiselle samanlailla vai saanko sen pois uunista tarpeeksi ajoissa.
Tein nyt hieman paksumman pohjan tähän rieskaan.

Aamusella tulikin jo luettua marraskuun lukuhaasteen 30 pakollista sivua pois alta ja nyt saa sitten jatkaa hyvällä omallatunnolla muuten vain lukemista.
Sain veljeltäni lainaksi Henning Mankellin kirjan Ruotsalaiset saappaat.
Tämä on itsenäinen jatko-osa kirjalle Italialaiset kengät.
Ensimmäinen oli ainakin todella hyvä, niinpä odotan myös tältä jälkinmäiseltä teokselta paljon.
Nämä kirjat eivät ole niin jännittäviä rikos kirjoja, kun Mankelin muut kirjat, mutta sitäkin mielenkiintoisempia.

Tänään täytyisi vielä koittaa tehdä valmiiksi Ukkoselle isäinpäivä lahjaksi Sulo Wileenin pipo.
Enään ei puutu piposta, kun pari senttiä ja tupsu, mutta tätä operaatiota haittaa, tuo oikea olkapää se, kun on nyt vihoitellut paripäivää niin vietävästi.

6-7 dl vettä
2 dl perunamuusijauhetta
2 kananmunaa
1 tl ruususuolaa
1 1/2 dl kaurahiutaleita
n. 4-5 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada löysä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista uunissa 250 asteessa noin 15 minuuttia.
Huom: ÄLÄ POLTA.



perjantai 6. marraskuuta 2015

Sämpylä päivä


Meillä leivotaan ainakin kerran viikossa leipää ja nyt olen koittanut ottaa hoidokeita mukaan leipomaan kanssani joka viikko.
Yksi lapsi kerrallaan olen nyt ajatellut tämän suunnitelmani totteuttaa.
On paljon mukavempaakin, kun hoidokki saa aivan kaiken huomion silloin itselleen.
Muut näet on silloin Ukkoseni kanssa ulkona.



Voi mikä ilo on lapsella, kun häntä tullaan hakemaan kotiin ja hän saa omatekoiset leipomukset kotiin viemisiksi.


5 dl käden lämpöistä vettä
50 g hiivaa
1 tl ruususuolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
4 dl täysjyvä vehnäjauhoja
n. 5-7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Sekoita käden lämpöiseen veteen hiiva ja suola sekä hunaja.
Lisää jauhoja koko ajan sekoittaen joukkoon.
Kun taikina alkaa irrota reunoista lisää joukkoon öljy.
Lisää vielä hieman jauhoja ja vaivaa kunnolla.
Anna kohota noin 30 minuuttia leivinliinan alla vedottomassa paikassa.
Leivo sitten taikinasta haluamasi kokoisia sämpylöitä.
Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia sämpylän koon mukaan.



torstai 5. marraskuuta 2015

Auraiset kermasilakat uunissa


Tuli taas ostettua silakoita, kun sattuivat olemaan tarjouksessa kalatiskillä kaupassamme.
Ostinkin nyt vähän enemän kalaa ja laitoin puolet vielä pakastimeen odottamaan seuraavaa kokkaus kertaa.

Tänään saimme aamupäivästä tehtyä isäinpäivä kortit lasten kanssa.
Tällä kertaa teimme oskar-palkinnot isille. Olen nämä samaiset palkinnot tehnyt kerran aikaisemminkin hoitolasteni kanssa, joskus silloin kun aloitin perhepäivähoitajana.
Ja siitähän on jo vaikka kuinka kauan aikaa.
Tähän askarteluun löytyy ohjeet suoraan täältä netistä ja on helppo pienempienkin kanssa toteuttaa.
Isommathan sitten tekevät kerhossa sekä eskarissa omat hieman vaativammat isäinpäivä juttunsa.



n. 500 g perattuja silakoita
1 tl ruususuolaa
2 rkl kalamaustetta
2 rkl tilliä
50-100 g homejuustoa
2 dl kuohukermaa
1/2 sitruunan mehu


Laita silakat vierekkäin saman kokoiset kalat vierekkäin esim. uunipepllille.
Mausta sitten kummaltakin puolelta.
Laita puolet kaloista uunivuoan pohjalle nahkapuoli alas päin.
Ripottele kalojen päälle homejuusto murusia.
Laita aina suurin piirtein saman kokoiset kalan palat päällekkäin ja sekoita kerman joukkoon sitruunanmehu.
Kaada kermaseos kalan päälle.
Laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.
 .