kotiliesi

lauantai 31. lokakuuta 2015

Tonnikalasalaatti


Tämän illan iltapalasalaatista ajattelin teille vielä nopeasti kirjoitella, ennen nukkumaan menoa.
Tämä on nyt kyllä aivan mitä kaapista löytyy periaatteella tehty.
Ensin olin ajatellut tehdä vain noita täytettyjä patonkeja iltapalaksi, mutta niin siinä vain kävi, että salaattikin tuli tehtyä.

Jääkaapin uumenissa oli loppu viikolta jäänyt keitettyä makaronia noin 2 dl.
Setten kiinankaalin kanta sekä kesäkurpitsan pala.
Vihannekset siivuksi ja yksi iso tomaatti joukkoon ja vielä kerran kurkistus jääkaapin perukoille ja hupsista siellähän oli vielä purjoa, joka sitten pääsi mukaan salaattiin.
Enään tonnikala purkki kaapista ja salaatti oli valmista.



perjantai 30. lokakuuta 2015

Kynttilöitä ja pyhäinpäivää


Nyt täällä Tupun tuvassa sytytettiin kynttilät ja ryhdytään pyhäinpäivän viettoon.
Nyt sai tytötkin ensimmäiset kynttilät omiin huoneisiinsa.

Lyhdyt palaa myös ulkona ja pimeä ilta näyttää niin ihanalta lyhtyjen loisteessa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Tulta päin




Oli aivan pakko laittaa olohuoneeseen takka päälle, kun nyt tuli eilen noita koivuklapeja vinopino.
Ne räiskyy niin iloisen kotoisasti tuolla kakluunissa.
Vaikka millään ei meinannut taas syttyä, tuo mun liekkini.
Tykkään niin tuolla koivuntuohella sytytellä, mutta näissä sisällä olevissa puissa oli nyt nirkoisesti tuohta.
Lopulta jouduin hakemaan tuon Ukkoseni kätköistä oikein kunnon sytykettä, jotta tuo mun rakkaus saatiin leimahtamaan.

Tässä olisi vielä vaikka kuinka noita syys hommeleitakin tekemättä ja mitään raskaita töitä ei saisi tehdä ainakaan kahteen viikkoon.
Täytyy muistuttaa tuota Ukkostani, että kaatelee vedet noista isoista saaveista ennen kunnon yö pakkasia. Jonain kauniina päivänä halkee meitin saavit tuolla ulkona.
Kasvihuoneessa oleva iso saavi meinaa unohtua, kun siellä käy enään niin harvakseltaan näin loppu syksystä.
Mutta arvatkaapa muistanko ikinä päivällä sanoo tätä Ukkoselle ja illat taas Ukko on tuolla saunan lämmitys puuhissa.
No, nyt Ukkosellani on työn alla tuo saunatupa ja sen tyhjentely turhista tavaroista, että saataisiin sinne tuo uusi sohva mahtumaan.
Uusi ja uusi, Mumskun vanha, mutta meille uusi ja hyvä kuntoinen sellainen.

Pyykit on nyt odottanut tuossa koko viikon viikaajaansa. Mutta en ota pulttia, nyt mennään rauhallisesti. Kyllä ne siitä viikaantuu viimmeistään silloin, kun uusi koneellinen on tulossa kuivumaan.

Olen nyt lukenut tuolla pedissä, toipilas aikana paljon kirjoja. Kolmatta kirjaa mennään jo tälle viikolle, että hyvä tahti on päällänsä.

Pst:Ukkoseni luki tän mun jutun ennen kun laitoin tän teille ja puhuin sille, että huomenna mentäis ostaan eteiseen lattia maalit ja päästäisiin se hiomaan ensi kuussa.
Arvatkaa minkä motkotuksen se mulle piti, että nyt sä oot jo alkamassa vaikka sun´mitä juttua ja kaksi viikkoa pitäsi rauhallisesti ottaa.

Niin, että hiljaa hyvä tulee :)

Kinkkupiirakka


Tein alkuviikosta tälläisen kinkkupiirakan.
Minulla on tapana laitella täytteeksi näihin suolaisiin piirakoihin aina sitä mitä kaapista löytyy ja niin nytkin.

Täällä alkaa taas pienemmät olla tattista päivää aivan sippi naatteja. Osa jo nukkuu ja toisilla silmät lupsuu siihen malliin, että kaikki on pian untenmailla.
Taidan minäkin tästä laittaa pots´lojot tuonne olohuoneen sohvalle.
Ukkoseni lähtee viemään noita isompia hoidokeita kerhoon ja täällä tulee ihanan hiljaista melkein kahdeksi tunniksi.

POHJA:

runsas 1 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kaikki ainekset nopeasti sekaisin ja painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Anna pohjan levätä sen aikaa kun valmistat täytteen.

TÄYTE:

150 g kinkkusuikaletta
1/2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
3 tomaattia
1 dl mustia oliiveja
2 dl fetajuustoa
2 1/2 dl pekoni-sipuli ruokakermaa
1 1/2 dl juustoraastetta
savupaprikamaustetta
1/2 tl mustapippuri rouhetta
ripaus ruususuolaa

Kuullota pienellä lämmöllä sipuli ja lisää kesäkurpitsa siivut sekä kinkkusuikaleet ja puolet tomaatteista. 
Kaada ne sitten piirakkavuoan pohjalle taikinan päälle. Ripottele niiden päälle fetajuusto ja mustat oliivit sekä loput tomaatin siivut.
Sekoita kermaseokseen mausteet ja kaada piiraan pinnalle.
Ripottele päälle vielä hieman juustoraastetta.
Laita uuniin 200 asteeseen noin 30-40 minuutiksi tai kunnes piirakka on kypsä ja saanut kauniin värin pintaansa.


Täällä sitä taas ollaan :)







Täällä on toivuttu leikkauksesta todella hyvin ja taas päästään sorvin ääreen.
Leikkausta edeltävänä iltana kävi tuttu putkimies asentamassa meille uuden keittiön hanan.
Kyllä nyt kelpaa taas lorotella vettä.

Ukkoseni viedessä minua aamulla sairaalaan soitti hänen kaverinsa, että puukuorma olisi nyt pihassa.
Sitten illalla kun pääsin leikkauksesta kotiin alkoi Ukkosella urakka.
Siellä se Ukkonen puurtaa jos tarkkaan katsotte kuvaa.
Tässä kuvassa loppusuora jo häämöttää urakassa.



maanantai 26. lokakuuta 2015

Silakkapihvit


Viimme viikolla Ukkonen alkoi kyselemään, että koskas meillä on syöty viimmeksi silakkapihvejä.
Tokaisin etten muista, mutta juuri olen kaupasta silakkaa sitä varten jääkaappiin ostanut.
Että näin meillä :)

Silakka ruokia tulee tehtyä aivan liian harvoin. Fileet, kun maksoivat nytkin tarjouksessa ollessaan peräti vähän vaille viisi euroa.
Eli näihin kahteentoista pihviin kalat maksoivat peräti kaksi ja puoli euroa.
Voiko vielä sanoa, että ruoka on kallista. No, riippuuhan se mitä ostaa ja mistä tykkää, mutta meillä tytötkin nauttivat ruokansa mukisematta ja sanoivat. että hyvää oli.

Eilen syötyämme lähdimme Mumskun kanssa sohva ostoksille.
Neljän tunnin päästä oli komea uusi sohva koottuna Mumskun asunnossa.
Nyt oli nopeaa tämä toiminta ja vasta lauantaina Mumsku sanoi kun oli meillä, että tarvitsisi uuden sohvan.
No, kyllä tähän monta mutkaa kuitenkin kuului koko operaatioon.
Sohvan löydettyämme ja Mumskun maksettua sen, Ukkoseni soitti kaverilleen ja hän lupasi kyyditä sohvan Mumskulle (meillä kun ei ole itsellä sopivaa kyytipeliä sitä viemään). 
Minä ja Mumsku menimme edeltä järjestämään paikat ja siivoamaan vanha sohva pois uuden tieltä.
 Sitten miehet saapuivat ja hetki oli Mumskun yksiössä yhtä pakettia ja pahvi mylläkää.
Sitten vanha sohva kyytiin samoin pahvit uuden sohvan päältä ja Miehet matkaan viemään vanhaa sohvaa meille (siitä saadaan vielä käypä sohva meidän saunakamariimme).
Pian Ukkoseni tuli takaisin kokoamaan minun ja Mumskun jo hieman järjestäneeseen kaaokseen.
Ja siitä se sitten syntyi kuin ihmeen kaupalla Mumskulle uusi hieno divaanisohva.
Me taas lähdimme kotia kohti ja täällä odottaa sitten se toinen mylläkän poikanen eli meidän vanhan saunakammarin sohvan purku ja koko saunakamarin uudelleen järjestely, että saamme kaiken sovitettua paikoilleen.
Mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa ja siihen minä en kerkiä paljoa osaa tällä viikolla ottamaan, kun lähden sinne leikkaukseen tiistaina ja tänään meille tulee hoidokeiden lähdettyä putkimies vaihetelemaan keittiöön uutta hanaa.




500 g perattuja silakoita
vajaa 1 tl ruususuolaa
1/2 tl valkopippuria
1 rkl kuivattua tilliä

Leivitykseen:
 2 dl ruisjauhoja
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl valkopippuria
1/2 rkl kuivattua tilliä

Paistamiseen:
 öljyä ja voita

Asettele silakka fileet (nahka puoli alas päin) leivinpaperin päälle uunipellille ja valkkaa vierekkäin suht' saman kokoiset palat.
Ripottele mausteet kalaan ja laita kaksi kalafilettä aina päällekäin.
Sekoita leivitys aineet ja kierittele silakka pari aina jauho/mauste seoksessa.
Paista öljy voi seoksessa kauniin kullan keltaisiksi.
Meillä nautittiin nämä herrojen herkut perunamuusin kanssa.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Broileri-parsapaistos


Olin kutsunut eilen meille Mumskun ja poikani syömään.
Tein ruoaksi helppoa, mutta herkullista broileripaistosta uunissa.
Tähän ruokaan olisi hyvin sopinut seuraksi riisi, mutta valmistimme perunamuusia, koska perunakauppias kävi viimme viikolla ja saimme taas ison säkin maukkaita perunoita kellariin. 
Syötyämme ja kahviteltuamme lähdimme kaupoille ja siitä pojan asunnolle, niin Mumskukin pääsi näkemään missä poika nykyään asustelee.

Eilen Ukkoseni laittoi eteisen syyskuntoon eli kuramatto pääsi taas lattialle.


1/2 kesäkurpitsaa
1/4 purjoa
1 sipuli
150 g fetajuustoa
2 tomaattia
1 pieni purkki parsaa liemineen
400 g broilerifileitä
2 dl kermaa
1 kanaliemikuutio 
1/2 tl ruususuolaa
1 tl currya
1-2 dl juustoraastetta (osa parmesaania)

Pilko vihannekset haluamasi kokoisiksi paloiksi ja laita uunivuoan pohjalle.
Asettele broileri fileet kasvisten päälle.
Laita fetajuusto palat sekä kaada parsan palat ja liemi vuokaanvielä pinnalle ja mausta.
Kaada kerma päälle ja lopuksi juustoraastetta.
Laita uuniin 200 asteeseen noin 30-40 minuutiksi.



Viikon 44 ruokalista


Niin se sitten päättyi kesäaika ja kelloja siirrettiin tunti taaksepäin.

Ensi viikon ruokalista on helppo. Minulla on tiistaina leikkaus tiedossa ja maanantaina koitan sitten saada hieman ruokaa valmiiksi perheelle ja hoidokeille. Maksalaatikko on nyt ostettua ja siihen malliin.
Katsotaan sitten koska olen taas kokkaus into päällä hellan ääressä hääräämässä.
Mutta koitan kyllä ottaa aivan lunkisti.
Olen jopa hommannut monta hyvää kirjaa itselleni toipilas ajakseni.

MAANANTAI

Kahden kalankalakeitto
Vihannespalat
Sämpylät

TIISTAI

Mustamakkara muusilla
Kiinankaalisalaatti
Pannari

KESKIVIIKKO

Kinkkukiusaus
Porkkanaraaste
Jogurtti

TORSTAI
Maksalaatikko
Puolukkasurvos
Dippivihannekset

PERJANTAI

Talontapaan

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kääretorttu


Meillä nuorimmainen sai kotiläksyksi kotitalous tunnilta kääretortun teon sekä pyykin pesua yms.
No, eilen sitten kun hoidokit oli lähdössä tyttö sai iilin alkaa leipomaan. Minulla oli menoja illaksi, mutta juuri ja juuri saimme leipomisen soviteltua iltapäivään.
Minähän en muuta tässä operaatiossa tehnyt, kun katselin sivusta kuinka homma sujui ja sujuihan se.
Taisi peräti tulla parempi kääretorttu, kun minun tekemät.
Ei muuten ole tullut tehtyä noita kääretorttuja pitkiin aikoihin.
Sitä on noin karkeasti viisitoista vuotta, kun tein kääretorttuja melkein joka viikonloppu lapsille ja korvapuustit sekä tockapiirakka kuului siihen aikaan myös leipomuksiin. Nyt on enemän suolaiset piirakat ja kuivakakut tulleet näiden herkkujen tilalle.

Tänään on Mumsku ja poika tulossa meille syömään.
Uunissa on broilerit jo tulossa ja muusi valmistumassa.
Ukkoseni lähti juuri hakemaan Mumskua ja poikani on tuota pikaa täällä.
Iltapäivä menee sitten mukavasti kauppoja kierrellessä ja pojan asunnolla piipahtaessa.
Pääsee Mumskukin näkemään missä se lapsen lapsi nykyään asustaa.

 1 lasillinen kananmunia
1 lasillinen sokeria
1/2 lasillista perunajauhoja
1/2 lasillista vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet joukkoon.
Kaada taikina uunipellille leivinpaparein päälle ja laita uuniin 200 asteeseen noin 7-10 minuutiksi.
Kumoa piirakka sokeroidulle leivinpaperin päälle.
Tyttöni ohjeen mukaan torttu kumottiin noin viiden kymmenen sekunnin päästä uunista otosta sokeri pedille.
Siinä se oli hetken ja tyttö alkoi levitellä hilloa piirakan päälle.
Teimme myös kermavaadon väliin vaikkei se kuulunut läksyyn.
Muisti sääntönä hillon levitykseen oli, että toiseta reunasta jätettiin parisenttiä ilman hilloa ja kermavaahtoa.
Sitten alkoi rullaaminen, joka aloitettiin sieltä päästä jossa hilloa oli.
Lopulta kääretorttu oli kauniisti rullalla ja laitettiin jääkaappiin vetäytymään leivinpaperin sisällä.
Noin 45 minuuttia jääkaapissa olon jälkeen pääsimme nauttimaan ihanan kuohkeaa ja herkullista kääretorttua.


torstai 22. lokakuuta 2015

Peruna-riisileipä


Eilen tuli leivottua leipää.
Nyt taikinan joukkoon laitoin perunamuusin ja riisipuuron tähteet.
Tällä kertaa sain leivonta kaverinkin tuosta meidän vanhimmasta hoidokki tytöstä.
Tuolla ala kuvassa onkin tytön oma tekemä leipä näytillä.
Tyttö oli niin onnellinen, kun annoin leivän sitten kotiin viemisiksi hoitopäivän jälkeen.


50 g hiivaa
4 dl maustamatonta jogurttia
1 dl lämmintä vettä
1 rkl hunajaa
2 tl ruususuolaa
3 dl perunamuusia
3 dl riisipuuroa
n. 4 dl täysjyvä vehnäjauhoja
6-8 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva käden lämpöiseen nesteeseen ja lisää joukkoon suola ja hunaja.
Kaada joukkoon myös perunamuusi sekä puuro. 
Anna sekoittua kunnolla, ettei taikinaan jää paakkuja.
Sitten vain lisäilemään jauhoja pikkuhiljaa taikinan sekaan.
Kun taikina alkaa irrota vuoan reunoilta kannattaa lopettaa jauhojen lisäys.
Laita taikina kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan.
Kun taikina on kohonnut kaksin kertaiseksi leivo taikinasta kolme leipää.
Tee viiltoja taikinan pintaan ja laita kohoamaan liinan alle vielä hetkeksi.
Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.
Sumuta pari kertaa paistamisen aikana uuniin vettä sumutinpullolla.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kiinankaali-mandariinisalaatti


Älkää nyt vaan naurako mulle. 
Tää blogi alkaa olla täynnä kiinankaalisalaatteja ja lohi ohjeita.
Mutta pakko tää on vielä tänne laittaa, on meinaan niin herkullinen salaatti.
Eilen illalla tän tein ja syötiin heti, vaikka piti kastikkeen päästä aamuun asti marinoitumaan.
Ei muuta kun uutta salaattia seuraavaksi päiväksi tekemään.
No, teen usein vain puolikkaan annoksen reseptejä, että pääsee ensin makustelemaan onko resepti hyvä.
Ohje on taasen kerran tästä Ukkoseni löytämästä ja minulle tuomasta Hyvä kokki-kirjasta




1/2 kiinankaalia
2 mandariinia
1 maustekurkku
10 cm pala purjoa

KASTIKE:

3 rkl appelsiini- tai omena-tuoremehua
1 rkl öljyä
1 rkl sinappia
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Suikaloi kaali ja kuori ja kuutio mandariini.
Kuutio suolakurkku ja viipaloi purjo.
Sekoita kastike-aineet ja kaada salaatin sekaan. Sekoita salaatti.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Savustettulohi


Tänä aamuna ollaan tehty Ukkoseni kanssa antaumuksella kaalilaatikkoa.
Ukkoseni suikaloi kaalin ja minä sitten touhusin nuo muut jutut.
Olen ennenkin tänne kaalilaatikon kirjoitellut, joten en sitä nyt ala uusiksi kirjoittelemaan.
Uuniin meni myös pannaritaikina eli välipalakin on jo tälle päivälle hanskassa.


Olenkin tässä odotellut perunamiestä tulevaksi ja tänään sitten saatiin taas kunnon säkki pottuja.
Kyllä kelpaa taas tehdä muuseja ja muitakin potturuokia.

Tuossa alakuvassa komeillee vielä kokonaisena tuo minun kauppareissulta ostamani lohi.
Ukkoseni sen fileoi ja minä tein kaksi eri ruokaa tästä.
Nyt on siis toinen ruoka vielä kirjoittelematta teille ja se on tämä helppo savustuspussissa tehty lohi.
 Näitä pusseja on tuolla kaupan hyllyillä kahta eri sorttia tämmöisiä uuniin soveltuvia malleja ja grilliin soveltuvia.
Taisin lukea siitä grilliin soveltuvasta mallista, että kävisi myös puu-uuniin, joten seuraavan lohen ostaessaqni meinaankin kokeilla näissä meidän kaakeluuneissa savustusta.

Maustoin kala edellis iltana puolikkaalla sitruunan mehua ja 2 rkl kalamaustetta sekä 2 rkl tilliä ja n. 1 rkl ruusumerisuolaa.
 Sitten vain jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Sujauta file pussiin niin, että puru puoli menee pohjalle ja sulje pussi hyvin.
Uunin alku lämpö on 275 astetta ja paista siinä noin 15 minuuttia ja laske sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä n. 30-40 minuuttia.
Ottaessasi kalapussukan uunista muista aukaistessasi, että pussin sisältä voi tulvahtaa kuumaa höyryä käsiin ja kasvoille.



maanantai 19. lokakuuta 2015

Smetanalohi uunissa


Siirtelin aamupäivällä hieman olohuoneessa sohvien paikkaa.
Tuli kummasti muka tilaa enemän ja nyt on yhdessä nurkassa sitten meidän hoidokeille oma keittiö syvennys.
Olivat lapset kyllä innoissaan, kun tulivat ulkoa sisälle.
Nyt on meillä ollut lomilla lapsia niin, että Ukkoseni on hoidellut nuo ulkoilut aamupäivisin lasten kanssa ja minä saan siivoiltua ja laitettua ruoat kuntoon puoli kahdeksitoista, kun väki tulee sisälle.
Minusta tämä on ollut, niin ihana ratkaisu.
Olen kerennyt enemän leipomaan ja laittamaan hieman extraakin ruoalle ja välipaloille.

Ostin viikonlopuksi prisman kalatiskiltä tarjouksesta (4,95€/kg) kokonaisen lohen.
Eihän tälläisiä tarjouksia voi kerrassaan jättää väliin, vaan ne on pakko hyödyntää.

 Launataina Ukkoseni perkasi lohen ja minä maustoin sen.
Lauantai iltana minä keittelin perkeistä kalaliemen, mutta se onkin sitten oma tarinansa.
Sunnuntai aamuna laittelin fileet ruoaksi. Kumpaisestakin fileestä tuli oma ruokalajinsa.
Toisesta fileestä tuli smetana lohta, teinkin hieman mausteisemman version tästä ruoasta.

Jos et tykkää kapriksen mausta sen voi tästä ruoasta suosiolla jättää pois.

Maustoin lohifileen edellis päivänä näin:

1 tl sitruunapippuria
1 rkl tilliä 
1 tl ruusumerisuolaa

Smetanakastike:

2-3 dl smetanaa
1/2 limen mehu
1-2 tl tilliä
1/2-1 tl ruususuolaa
1 rkl kapriksia

Ripottele tasaisesti kalafileen päälle mausteet ja laita makustumaan jääkaappiin.

Laita file uunivuokaan ja sekoita smetanan sekaan kastike ainekset.
Kaada smetanaseos kalan päälle ja laita se uuniin 200 asteeseen noin 20-30 minuutiksi.
Nauti perunamuusin ja salaatin kanssa.




Kiinankaalisalaatteja


Noin se viikko taas pärähti käyntiinsä.
Minä aloitin viikon mukavasti lattiat luuttuamalla ja muutenkin siivoamalla.
Sain jopa korjattua suihkutelineen wc:ssä, josta muuten olen tosi ylpeä.
Se kun on ikävästi kenottanut hieman vinossa ja nyt sen purkasin alkutekiöihinsä ja taas on kuin uusi.

Ukkoseni on nyt leikellyt omenapuita ja poltellut niiden lehtiä, sekä tehnyt "kiekkoja" paksummista osista, jotta saadaan taas savustella kalaa savupöntössä.
Nyt kiekot vain odottaa kuivumistaan ensin puuvajassa.
Eipä täydy pitkiin aikoihin leikellä niin luumu-kuin omenapuitakaan kun nyt sekin homma alkaa olla paremmassa mallissa.
Täytyykin tänään käydä ottamassa puista kuvat ja sitten ensi syksynä toiset kuvat niin näkee kuinka mitä on puut tykänneet leikkauksista.

Viikonlopulle tuli tehtyä kahta simppeliä kiinankaalisalaattia yksinkertaisista aineksista.
Kiinankaalia kun tuli nyt Lidlistä tarjouksesta ostettua peräti kaksi isoa kaalia. Niin, eiköhän sitä sitten syödä antaumuksella, niin kauvan kun tavaraa riittää.

On kyllä mukavaa vaihtelua tämä kiinankaali, meidän ruukkusalaatti-, keräkaali-salaatti linjaan.
Ja hyvinhän se onkin tehnyt kauppansa, varmaan juuri eri makuisuudensa ansiosta.
Täytyykin nyt kun pääsi tuon kiinankaalin makuun, muistaa ostella sitä myös useiammin tuolta kaupasta kotiin tuotavaksi ja kokattavaksi.
Nykyään kun olen kiinankaalin ostanut se päätyy yleensä wok-ruokien kanssa pannulle eikä salaatiksi niinkuin pitäisi.

KIINAKAALI-ANANAS SALAATTI

Leikkasin kiinankaalin ohuiksi suiroiksi ja raastoin porkkanaa sekaan ja säilyke ananasta pieninä paloina.
Sitten salaatti onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan valmista nautittavaksi hyvän salaatinkastikkeen kanssa.


HEDELMÄINEN KIINANKAALISALAATTI

Leikkasin kiinankaalin ohuelti ja laitoin salaattikulhoon.
Mukaan pääsi kurkkua, tomaattia, ananasta ja omenaa. Leikkaa haluamasi kokoisiksi ja näköisisksi paloiksi.
Sekoita ainekset keskenään.



sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uunilenkki kreikkalaisittain


Meillä syötiin eilen uunilenkkiä ja perunamuusia.
Huokeaa ja herkullista arkiruokaa, (vaikka viikonloppu onkin).
Ohjeen löysin Hyvä kokki-kirjasta (sieltähän näitä hyviä ohjeita on teille jo tullutkin laitettua vino pino).

Uunilenkki on muutenkin mukava ruoka, kun joka ikiselle voi tehdä oman lenkin pätkän juuri kunkin haluamalla  täytteellä.
Meillä ensimmäinen makkara haluttiin pelkällä juustolla, seuraavaan sitten sai laittaa jo sipulia, tomaattia sekä juustoa.
Meille vahemille laitoin sitten tälläisen Kreikkalaisen version täytteeksi.

Lenkkeihin vain viilto pituussuunnassa ja voitelin leikkauspintaan chiliketsupia. Asettelin makkarat leivinpaperoituun uunivuokaan ja aloin täyttämään viiltoa.
Ensin laitetoin fetapalat, sipulit renkaina ja mustia oliiveja.
 Sen jälkeen tomaattiviipaleet ja basilikaa.
Laitoin päälle vielä juustoa ja paistoin 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes juusto on saanut kauniin värin pintaansa ja makkara on kuumaa.

Tarjoile perunamuusin ja salaatin kanssa.


Viikon 43 ruokalista


Tuli eilen illalla räpsäistyä kuva taivaasta juuri auringon laskiessa.
Tämä ihana valoilmiö ei kauaa taivaalla loistanut ja sitten tulikin pimeä.




MAANANTAI

Perunamuusia ja paistettua makkaraa
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Kaalilaatikko
Puolukkahillo
Pannari

KESKIVIIKKO

Ananasbroileri kastike riisillä
Kiinankaalisalaatti
Jogurttia

TORSTAI

Hernekeitto
Vihannespalat
Kolmioleivät

PERJANTAI

Talontapaan

lauantai 17. lokakuuta 2015

Herkkusieni-pekoni uunimunakas


Eilen soitteli kaverini ja pyysi minua kävelylle heti työpäivän päätyttyä.
Kunnon lenkki tekikin taas poikaa ja kahvittelut päälle. Nyt jaksaa jatkaa...

Sitten saimme vielä illaksi ihania yllätys vieraita ja minä tein taas tätä todella helppoa ja maittavaa uunimunakasta salaatin kanssa tarjolle.
Tämä resepti on jo pelastanut minut niin monta kertaa pälkähästä, kun täytyy nopeasti saada jotain päytään. Tämä munakas on siitäkin niin mukava, kun täytteeksi sopii melkeinpä mikä tahansa.
Tällä kertaa kaapista löytyi säilyke herkkusieniä ja pekonia.
 Niitä sitten laitoin munakkaaseen ja tuli todella maukas yhdistelmä.

Minulla on nyt sormet syyhynnyt tuon meidän eteisen lattian kanssa.
Tekisi niin mieli hioa lattia ja maalata se hieman vaaleammaksi. Nyt kun meidän eteisessä on tumman ruskea laudoitus.
Katselin taasen tänään täältä netistä eri vaihtoehtoja.

Eilen tuli hankittua taas lankoja ja aloitettua puseron teon.
Eilen tuli näet uusi Novita-lehti ja siellä oli taasen niin ohania ohjeita, ettei auttanut muu kuin lähteä lankakaupoille.


6 kanamunaa
2 dl kuohukermaa
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
1 sipuli
1 tlk  herkkusieniä
1 pkt pekonia
4 kirsikkatomaattia
1/2 dl parmesaan raastetta

Paloittele sipuli ja leikkaa pekoni suikaleiksi.
Valuta herkkusienistä liemi.
Paista pekoni ja sipuli silppu pannulla ja lisää herkkusienet joukkoon.
Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää kerma sekä mausteet.
Kaada munaseos uunivuoalle ja ripottele sieni-pekoni-sipuli yhdistelmä munaseoksen päälle.
Leikkaa tomaatit ja asettele vielä munakkaan päälle.
Ripottele pintaan parmesaani raaste ja laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Tarjoile salaatin kanssa.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Sitruunainen nougat kahvikakku


Tällä viikolla tuli tehtyä kolme kuiva kakkua. Yhden veljeni syntymäpäivän johdosta ja kaksi meille ihan kotona syötäväksi.
Kaikki oli vielä eri sorttisia.
Tämä sitruunaisen nougatkakku oli ensimäinen viikon kakuista ja sehän meni melkein samana iltana Ukkoseni ja tyttöjen suihin.
Seuraavana päivänä tein veljelleni murokakun sekä kotiin vielä tiikerikakun.
Ei kait sitä huomaa, että olen pitänyt perhettäni kakku lakossa hieman pidenpään?


200g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl appelsiini mehua
150 g wiener nougat.rouhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri keskenään.
Lisää munat yksitellen ja aina välillä hyvin vatkaten.
Lisää sitruunan kuori raaste ja nougat murut joukkoon.
Siten vain sekoitat kaikki jauheet eli leivinjauhe, vaniljasokeri ja vehnäjauhot sekaisin ja samoin sitruunan mehu ja appelsiini mehu ja kaatele vuoron perään taikinan joukkoon.
Kumoa taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan tällä kertaa laitoin mantelijauhetta jauheeksi.
Ja paista 175 asteessa noin tunnin. Koita vielä tikulla että kakku on kypsä eli tikkuun ei jää  enään yhtään taikina murusta.


torstai 15. lokakuuta 2015

Vauvan kypärämyssy


Eilen sain valmiiksi ystäväni vauvalle tekemän kypärämyssyn.
Ohje on Pirkan sivuilta ja parhaan kuvankin näet sieltä, minulla kun ei nyt ollut vauvaa täällä minkä päähän olisin tämän asettanut ja nuken päähän tämä oli aivan liian iso :)
Lankana oli tällä kertaa Novitan alpaca wool-lankaa.

Nyt tässä on taas mietintä myssy laitettava päähän itsellekin ja funtsittava, mitä sitä nyt alkaisi sitten tekemään.
Eihän sitä nyt jouten pysty iltaisin teeveetä katselamaan.


Lihapullat tomaattikastikkeessa


Tänään olikin hieman poikkeuksellinen aamu. 
Yleensä kun tulee herättyä seitsemän aikoihin, niin tänään Ukkoseni teki aamu puurot ja muut touhut siihan malliin.
Että minä nukkua posotin viisitoista yli kahdeksaan.
Olenkin ollut tänään niin pirtsakka ja energiaa riittää vaikka kuinka.

No, vartin oltuani hereillä ja juuri jauhelihamurekkeen tehtyäni muistin, että minullahan on yhdeksältä hammaslääkäriin aika.
Ukkoseni jäi sekoittelemaan taikinaa ja minä lähdin siistiytymään hammaslääkäriä varten. 
Hienosti meni hammaslääkäri reissu ja nopeasti kotiin tekemään lapsukaisille ruokaa.
Pikkuisen meinasi kiirusta tulla tuon ruoan kanssa, mutta onneksi meillä ei olla millään minuutti kellolla aikaa katsomassa, koska se ruoka on valmista.

Hyvää ruokaa teinkin. Tänään piti ruokana olla tomaattikeittoa, mutta Lidlissä on lauantaihin asti niin hyvä tarjous sika-nautajauhelihasta 1 kg/2.99€ (tästä tarjouksesta muuten 
 poikani minulle viestitteli pari päivää sitten.
 On se hyvä kun nuo lapset pitää äitistä huolta, niin äitee saa halpaa ruokaa.)
 että oli aivan pakko saada näitä tomaattisia jauhelihapullia meille syötäväksi.

Olen nyt ostanut viisi kiloa jauhelihaa ja vielä taidan lisää hakea pakastimeen. Pakastan kilon jauhelihan näin: laitan jauhelihan kolmeen osaan pusseihin ja litistän kämmenessäni ohueksi. 
Sitten vain pakastimeen, jauheliha sulaa paljon paremmin kun se on ohut ja ei vie pakastimessakaan niin tilaa tuollainen isompi paketti.
Ja kun teen näitä noin 300 g jauheliha paketeita pakkaseen saan hyvin otettua joko yhden tai kaksi pakettia sulamaan ruoan määrän mukaan.

Niin ja ohjeen bongasin eilen tuolta Peggyn pieni punainen keittiö sivustolta.
Minun piti tehdä kastike juuri tuota ohjetta käyttäen, mutta vajavainen aika sai minut hieman oikomaan reseptissä ja hyvää siitä tuli näinkin.
Samoin olisi tuo ruoka saanut hieman ruskistua enemän, mutta nälkä vei voiton ja kaikki aineksethan oli kypsiä,joten ei mitään hätää.

Tein jo eilen kilon jauhelihasta täysliha-pihvejä ja -pullia, tuo linkittämäni ohje on murekkeelle mutta kostutetuin käsin vain pullia ja pihvejä tuosta samaisesta taikinastaleivinpaperin päälle pellille ja sitten uuniin 200 asteeseen noin 15 minuutiksi.

Tänään kyllä tein uuden satsin jauheliha pihvejä ja pullia kun uuni nyt oli päällä.
Meillä kun tytöt tykkää tehdä kotitekoisista sämpylöistä oma tekemiään hampurilaisia välipalksi.
Nyt pakastan osan noista jauhelihapullista ja pihveistä niin ensi viikollakin saadaan niillä herkutella.

1 tlk valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
1 tlk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
1 sipuli
1-2 rkl oliiviöljyä
1 dl vettä
1 tl ruususuolaa
1 tl sokeria
1 kasvisliemikuutio
n.1 tl mustapippuria
1-2 rkl basilikaa

Pinnalle:
mozzarella viipaleita

Paista sipuli silppu pannulla ja lisää tomaattimurskat joukkoon mausta ja lisää hieman vettä joukkoon. Anna kastikkeen kiehahtaa kokon noin 10 minuuttia.
Asettele lihapullat uunivuoalle.
Kaada tomaattikastike lihapullien päälle ja asettele mozzarellat vuoan pinnalle.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sipulinen-kiinankaalisalaatti


Mikähän nyt taas oikein on, kun tuntuu että näitä herkullisia yhdistelmiä löytyy aivan kuin liukuhihnalta.
Tämän reseptin bongasin tuolta Kotikokit-sivustolta ja kun tuota kiinankaalia nyt on niin tuhottomasti tullut ostettua, niin halusin kokeilla, kuinka se sitten sopisi tälläinen salaatti meitille.
Ja kyllä vaan tämä on taas näitä minun ja Ukkoseni makuun juuri sopivia reseptejä.
Nyt on kummallakin kokoajan asiaa jääkaapille.
Huom. minä taas hieman muunsin ohjetta, että jos tykkäät hieman miedommasta kannattaa kokeilla ensin tuota "oikeaa"ohjetta eikä tätä minun versiotani.

Meillä lähti nuoriso Mumskulle eilen illalla ja tänään haetaan sitten takaisin kotiin yhdeksi yöksi ja sitten menevät veljelleen yökyläilemään. 
Täytyyhän nuorten mennä, kun on tämä syysloma ja me kun teemme täällä töitä "hiki hatussa" niin pääsevät edes pikkuisen tuulettumaan ja pois näistä koti ympyröistä.

Marinadi:

1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä

1 keskikokoinen sipuli

n. 2-3 dl kiinankaalia
1/2 keltaista paprikaa

Sekoita marinadin ainekset sekaisin ja laita sipuli silppu marinoitumaan liemeen.
Anna makustua juääkaapissa noin kaksi tuntia.

Silppua kiinankaali ja suikaloi paprika ohueksi soiroiksi.
Sekoita kiinankaali ja paprika suirot  marinadissa olevan sipulin sekaan. Sekoita hyvin ja nauti.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Janssoninkiusaus


Tänään tein meille janssoninkiusauksen hieman eri ohjeella kun aina aikaisemmin. Kyllä tulikin ihanan kermaisen ja pehmeän makuinen ruoka.
Taidankin tehdä janssonini tästälähin tällä ohjeella.

Minä käytän kaupan pakastealtaita hyväkseni näissä tämmöisissä ruoissa, jotta saan ruoan pikaisemmin valmistetuksi. Kerkiää sitten touhuilla enemän noiden hoidokeiden kanssa.
Joskus kun on aikaa ja intoa niin valmistan ruoan perunoita ja sipulia myöten ihan itse. 
Mutta nyt mennään näin.

1 kg perunasipulisekoitusta (pakaste)
2 rasiaa anjovisfileitä liemineen
200 g tuorejuustoa ruohosipulin makuista
4 dl kuohukermaa (voi laittaa puolet maitoa jos haluaa)

Leikkaa anjovikset paloiksi ja sekoita ne perunasipulisekoituksen sekaan uunivuokaan, jonne on lisätty myös tuorejuusto.
Sekoita kerman sekaan anjovisliemi ja kaada se uunivuokaan ruoan päälle.
Laita uuniin 180 asteeseen noin puoleksitoista tunniksi.



Täysjyväsämpylät


Eilen tuli leivottua taasen näitä herkkuakin herkullisempia sämpylöitä.
Ohje on helppo vaikka aikaa hieman kuluu tuossa kohotuksessa, mutta eihän se nyt ole mikään ongelma, silloinhan voi hyvin tehdä jotain aivan muuta...

Jauhoina voi käyttää pelkästään vehnäjauhojakin jos niin haluaa, mutta minä halusin leivistäni hieman terveellisempiä ja maittavanpia.

Tänään sain vihdoin siivottua kasvihuoneen. Nyt saa keväällä alottaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.
Myös kukkapenkin kukat tuli leikattua ja vietyä kompostiin maatumaan. Ensi vuonna saadaan taas tuoretta hyvää multaa kukkapenkeille ja marjapuskille. Toivottavasti riittää myös kasvihuoneellekin.
Tänä vuonna ei jouduttu ostamaan yhtään multasäkkiä, kun kompostin multa riitti kaikkialle.

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa
2 tl ruususuolaa
1 rkl hunajaa
n. 8 dl kokojyvä vehnäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

vehnäjauhoja leipomiseen

Liota hiiva maito-vesiseokseen ja lisää joukkoon suola sekä hunaja.
 Sekoita joukkoon jauhoja ainakin kahdessa erässä. Minä laitan alussa hieman taajenpaan ja sitten loppu vaiheessa annan taikinan vaivata ja lisäilen jauhot pienemmissä erissä desi kerrallaan. Näin ei tule laitettua jauhoja liikaa ja taikina jää hieman löysähköksi ja sämpylät ei ole aivan tönkköjä syödessä.
Kun taikina alkaa irrota hieman taikinakulhon reunoista on taikina valmis kohotettavaksi.
Minä kohotan taikinaa uunissa, koska se on vedoton paikka ja jos haluaa niin voi laittaa valon uuniin pääle niin uuni hieman lämpenee.
Kohota noin tunti tai puolitoista. Ota sitten taikina leivinpäydälle, joka on hyvin jauhotettu. Ja jaa taikina kahteen osaan pyöräytä taikinasta varovasti pitkulainen, niin ettei ilmakuplat vain mene rikki taikinasta. Leikkaa sitten terävällä veitsellä taikinasta paloja, jotka asetat leivinpaperoidulle pellille. 
Ei haittaa vaikka sämpylät ovat kaikki eri näköisiä paloja kunhan ovat suht`koht saman kokoisia.
Paista uunissa 225-250 asteessa noin 12 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat saaneet kauniin värin pintaansa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Italianpata


Yksi lempi ruoistani on italianpata, se on nopea töinen ja siitä saa joko mukavan tulisen aikuiseen makuun tai sitten sellaisen lasten suosikki ruoan.
Nyt tehtiin tätä kaikille maistuvaa versiota, ja kyllähän se maistuikin. 

Tuli tuossa käytyä kaupassa ja kirjastossa heti hoidokeiden lähdettyä.
Juu, arvasitte oikein taas tuli vino pino kirjoja mukaan.
Ihankun ei täällä kotona olisi näitä vanhojakin lukematta, mutta hoidokeille lähdin uutta kirjaa etsimään, kun vanha tuli luettua. Nyt luetaan sitten Mimmi lehmän seikkailuista.


2 sipulia
1/2 punaista paprikaa
1/2 keltaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
tilkka öljyä
300 g sika-nautajauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
1/2 dl tomaattipyrettä
1 tl ruususuolaa
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl mustapippuri rouhetta
1 tl curry
1 tl paprikajauhetta
ripaus chilijauhetta
2 tl oreganoa
2 tl basilikaa
1/2 pss pätkä spagettia
n.5 dl vettä

Pilko sipulit ja paprikat ja kuullottele niitä öljyssä padan pohjalla. Lisää joukkoon jauheliha ja kasvisliemikuutio. Anna jauhelihan ruskistua.  Lisää joukkoon tomaattimurska ja pyre. 
Kaada joukkoon puoli pussia spagettia ja vesi. Anna spagetin kypsyä ja lisää tarvittaessa vettä.
Maista ruokaa ja lisää tarvittaessa mausteita.



Vihreä juustosalaatti


Taas on arki alkanut, vaikkakin hieman erilailla kuin yleensä. Nyt on tytöillä koulusta syyslomalla ja hoidokeille hieman erilaista, kun tytötkin on touhuissa mukana. Monta syliä on nyt enemän minne kavuta ja me Ukkoseni kanssa päästään puolta helpommalla. 
Ruoat kun saa pöytään ja vaipat vaihtaa niin meidän osuus on melkein siinä ollut tällä erää.

Tänään tein kiinankaalista salaatin ohje on suoraan Hyvä kokki-kirjasta.
No, salaatinkastikkeeksi tässä suositellaan ranskalaista salaatinkastiketta ja se pitäisi kaataa salaatin sekaan ja antaa makustua jääkaapissa noin puoli tuntia.
Minä en kastiketta laittanut ollenkaan vaan saa sitten joka ikinen laitella kastikkeensa itse ja itselleen sopivan määrän.

150 g kiinankaalia
200 g  gouda juustoa
1 vihreä paprika
1 vihreä omena
1 maustekurkku

Suikaloi kasvikset ja juusto ohuiksi suikaleiksi. Sekoita ainekset sekaisin.





sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Viikon 42 ruokalista


Ihanaa sunnuntai aamua teille kaikille.
Täällä aamuaurinko on noussut taivaalle ja heti on pirteä olo.
Eilen tuli käytyä kukkakaupassa ostamassa syyskukat pihaan ja tänään sitten istuttelen ne ruukkuun.
Tuli samalla ostettua myös tämä kodinonni, jolle mulla oli jo ruukku valmiiksi kotona.
Mun on niin tehnyt mieli istuttaa juuri kodinonni tälläiseen lasiseen säilöntä purkkiin ja nyt sitten sain senkin aikaiseksi. Nyt se on mulla tässä tietokonepäydällä makkarissa.
Ei kaiken tarvi aina olla niin kuin pitää kukka kukkapurkissa ja silleen :)

Nyt alkoi sitten tytöillä syysloma.
Me Ukkoseni kanssa kyllä ollaan työntouhussa tämäkin viikko, hieman pienemmällä lapsi määrällä tosin.


MAANANTAI

Makaronilaatikko
Kiinankaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Janssoninkiusaus
Porkkanaraaste
Vohvelit

KESKIVIIKKO

Kaalilaatikko
Puolukkahillo
Pizzaleivät

TORSTAI

Tomaattikeitto
Vihannespalat
Jogurtti

PERJANTAI

Talontapaan

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kiinankaalisalaatti


Olette varmaan jo huomanneet, että blogi-sivustoni ulkonäkö on muuttunut.
Tämän takana on vanhempi tytöistäni. 
Minä kyllästyin sivujeni ulkonäköön ja tein aivan mustavalkoiset sivut ja pyysin kummankin tytön kommenttia asiaan.
No, eivät tykänneet ja siitä se sitten lähti liikkeelle...
Minä olin hoidokeiden kanssa ulkona ja vanhin tyttöni sai vapaat kädet muunnella sivustoa ja tälläiset niistä sitten tuli.
Minä kyllä tykkään valtavan paljon.

Lidlissä on tämän viikon kiinankaali tarjouksessa peräti 0.99 €/kg. Ostin yhden kokonaisen kiinankaalin ja hinnaksi tuli peräti 0.66 €. Nyt vakavasti harkitsen josko kävisin vielä viikonloppuna ostamassa toisen saman moisen kaalin, kun ei tuo hinta päätä huimaa.

Olen jo pitkään ollutkin tekemässä tätä yksinkertaista mutta niin herkullista kiinankaalisalaattia.
Aineksiakaan ei tähän salaattiin paljoa tule, pelkkä kiinankaali, valutettuja ananaspaloja ja punasipulia.
Jos et pidä punasipulin mausta voi senkin jättää suosilla salaatista pois.
Nautinnollisia salaatti hetkiä teille.

torstai 8. lokakuuta 2015

Kaura-perunaleivät


Tänään sai taas perunamuusin jämät kyytiä. 
Minä sitten tykkään perunamuusista tehdystä leivästä, kun se jää niin kuohkeaksi ja on vielä seuraavanakin päivänä ihanan pehmeää ja maukasta syötävää.

Tänään on taasen meillä perhepäivähoitajilla koulutusilta eli ilta menee mukavasti muiden perhepäivähoitajien kanssa.

Tänään aamupäivän ulkoilu meni ripeästi, eikä kerennyt kylmä kangistaa, kun autoin Ukkosta luumupuiden karsimisessa.
Meillä nuo luumupuut on varmaan yhtä vanhoja kun on tämä talokin( eli viisikymmen luvun taitteesta). Nuo puut alkaa olla aikas korkeita ja osa luumuista jää siten käyttämättä.
Me Ukkoseni kanssa tultiin siihen tulokseen, että nyt asialle on tehtävä jotakin ja katkoimme sekä karsimme puita rajulla kädellä.
Saapas nyt sitten ensi kesänä nähdä tuleeko meille luumuja enään laisinkaan.


1/2 l kädenlämpöistä vettä
1 1/2 tl ruususuolaa
1-2 rkl siirappia
1 pss kuivahiivaa
n. 4 dl perunamuusia
2 dl kaurahiutaleita
n. 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita veteen muusi ja mausteet.
Lisäile sitten kun olet saanut muusin hyvin sekaisin vesiseoksen joukkoon jauhoja, joihin olet sekoittanut kuivahiivan ja hiutaleita pikkuhiljaa hyvin sekoittaen.
Jatka jauhojen lisäystä niin kauan kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista.
Laita taikina kohoamaan leivinliinan alle noin puolesta tunnista tuntiin. Kun taikina on kohonnut melkein kaksin kertaiseksi jaa se neljään osaan.
Pyörittele jauhotetuin käsin taikina paloista leipiä ja anna taasen kohota puolisen tuntia.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes leivät ovat saaneet kauniin värin pintaansa.