kotiliesi

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kuorrutetut haukifileet ja paistetut perunat


Tänään oli taas kalaruoka päivä ja hauki pääsi tänään framille.
Hauki on kyllä todella herkullinen syöntikala.
Kaveriksi tein munakokkelia ja paistelin jääkaapista jo keitettyjä pottuja. Huh huh, kun oli yksinkertainen ruoka, mutta todella herkullinen sekä nopea tehtävä.

Tässä on kauppareissu takana ja pojan tykönäkin tuli piipahdettua.
Kumpainenkin tyttö on kaverinsa kanssa ja Ukkoseni lähti ostelemaan maalia pyörävajan maalausta varten.
Itse tässä kuuntelen radiota ja otan ihan löysästi.
No, odottaa tuossa sipulit vedessä josko pian menisin ne istuttamaan sekä jos tilaa vielä laareihin jää niin pikkuisen jäi perunoita eilisestä istutuksesta ylitse, niin nekin voisi maahan vielä pistää.


Ostin puolen kiloa haukifileitä jotka paneroin. Ensin kastoin fiellet kananmunalla ja sitten kuorrute murulla. Eli 3 dl corn flakes muroja muruiksi nyrkissä murskaten ja 2 dl juustoraastetta sekä mausteet. 2 rkl kalamaustetta 2 rkl tilliä ja 1 tl sitruunapippuria.
Sitten vain paisto hommiin. Pannulle kunnolla voita ja tilkka öljyä ja paistella siinä sitten kala kypsäksi. 


Samaan aikaan paistoin toisella pannulla. Keitettyjä perunoita viipaleiksi leikattuna. 
Seassa sipulia rouheana palana sekä puolikas kesäkurpitsaa viipaleina.
Paista kauniin ruskeaksi pienessä öljytilkassa. 
Mausta 1 rkl grillimaustetta.
Ja sitten vain huutelemaan nälkäiset syömään.


Kolmen juuston parsapiirakka


Lopulta saan taas teille tänne reseptejäkin kirjoitettua. Näitä muuten on vinopino kertynyt tähän tietokone pöydälleni. Samoin valokuvia on kameralla vaikka ja kuinka paljon. osasta en enään edes muista mitä ohjetta on tullut käytettyä.
Täytyisiköhän minun hieman petrata näissä touhuissani.

Eilen olikin todella ihana päivä. Tyttöjen koulut loppuivat ja vanhempi meni tytöistä meni kaverinsa kanssa iltaan asti. Nuorempi taas oli meillä kaverinsa kanssa ja leipoi meille muffinsseja.
Minä istuttelin perunat maahan ja Ukkoseni leikkasi nurmikon ja palasteli ja poltti ulkoroihussa meidän vanhan nojatuolin. Eipä jäänyt tuolista kuin pari rauta osaa jäljelle.

Pst: Tämän ohjeen kirjoitti vanhin tyttöni tänne blogiin ja ohje on suora kopio Kotiliedestä numero 8.



POHJA

250g maitorahkaa
250g voita tai margariinia
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE

300g parsakaalia
3 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
50g parmesaanijuustoraastetta
150g sinihomejuustoa
100g Västerbottenjuustoa raastettuna
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Sekoita kulhossa maitorahka ja pehmeä rasva sekaisin. Lisää jauho-leivinjauheseos.
Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Voit valmistaa taikinan kätevästi myös moni-
toimikoneessa. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Paloittele parsakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja paloittele myös varsi. Kiehauta parsakaalia
suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta huolella.
Sekoita kulhossa kananmunat, kerma ja parmesaaniraaste tasaiseksi.
Vuoraa leivinpaperilla uunipelti tai -vuoka (noin 26 x 38 cm). Nosta leivinpaperiarkki
kostean pyyhkeen päälle, ja kaulitse taikina suoraan  paperiarkin kokoiseksi levyksi.
Siirrä pellin päälle. Pistele pohjaan reikiä haarukalla.
Levitä pohjalle ensin parsakaalit. Murusta pinnalle sinihomejuusto. Levitä päälle
juustoraaste ja mausteet. Valuta pinnalle munakermaseos.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin
ruskea. Anna jäähtyä hetki, paloittele.


torstai 28. toukokuuta 2015

Herkkusienikeitto parmessaanikrutongeilla




Nyt on pakko hehkuttaa teille tästä herkkusienikeitosta, jota tänään tein.
 Tämä annos on kahdelle hengelle ja ohje on peräisin maaliskuun 2013 Yhteishyvän ruoka-liitteestä.
Siis, niin herkullista syötävää, että vie kyllä kielen mennessään.
Ohjetta tuli taas hieman tuunattua oman kaapin antimien mukaan.
Laitan sulkuihin omat lisäykseni.
Ja jos mielestäsi keitto on liian tönkköä niin halutessaan voi lisätä hieman nestettä keiton joukkoon.


Eilen kävin tyttöjen kanssa vielä kaupungilla ostamassa kengät kevätjuhliin ja muutenkin shoppailemassa kesävaatteita.
Illalla sitten olinkin aivan puhki naatti.
Kyllä se työpäivän jälkeen on hieman liikaa tuo kaupungilla kiertely meikäläiselle.
Tässä on muutenkin taas vaikka kuika ja paljon menoa ja meininkiä tiedossa.
Kesäkuun puoleen väliin on viikonloputkin puukattu aivan täyteen menoja.
Eipä pääse sammaloitumaan tämä akka ;)

1 rs (200 g) herkkusieniä
1 sipuli
1 rkl voita
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
100 g (valkosipuli-yrtti) tuorejuustoa maustamatonta
2 rkl soijakastiketta
muutama tippa tabascoa 
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

PARMESAANIKRUTONGIT

2 viipaletta paahtoleipää
1 rkl voita
3 rkl parmesaaniraastetta
(1 valkosipunkynsi)

Kuori ja hienonna sipuli.
Paista sipulit ja pilkotut sienet kattilassa.
kunnes sienistä on haihtunut neste.
Ripottele sieni-sipuliseoksen päälle vehnäjauhot, sekoita ja kaada joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio.
Keitä noin 10 minuuttia ja lisää keittoon tuorejuusto sekä mausteet.

Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi ja paista pannulla voissa ja valkosipulinkynsi siivujen kera, ruskista leipäkuutiot joka puolelta hyvin. Sirottele lämpimien leipäkuutioiden pinnalle parmesaani raaste.

Oikeassa ohjeessa keitto soseutettiin, mutta minä jätin sen tekemättä, koska keitosta tuli niin kauniin näköistä.



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pestolihapullat


Huomenia teille kaikille sinne näyttöjen toisiin päihin.
Tänään on päivä alkanut mukavasti. Puurot ja ruoat ovat valmiita ja lapset tulevat vasta hoitoon.
Salaatin vielä värkkään jossakin kohtaa valmiiksi niin kaikki pakolliset on hoidettu tältä aamupäivältä.

Tämän luovan taukoni takia jota olen täältä blogistani pitänyt on reseptejä kertynyt kirjoitettavaksi tähän pöydälleni iso pino, mutta mennään pikkuhiljaa eteenpäin niin eiköhän kasa taas siitä pienene.

Nyt pestolihapullien kimppuun...

1 dl maitoa
1/2 dl kauraleseitä
1 sipuli
1 rkl öljyä
400 g naudanjauhelihaa
1 kananmuna
1 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria

PESTO:
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 dl parmesaaniraastetta
1 valkkosipulinkynsi
1 ruukku herneenversoja
1 rkl oliiviöljyä

Turvota leseet nesteessä ja lisää joukkoon kananmuna.
Leikkaa sipuli pieniksi ja sekoita se ja muut ainekset turvonneeseen leseseokseen.
Laita pestoainekset kulhoon ja surauta se karkeaksi soseeksi.
Sekoita seos lihapullataikinaan ja pyörittele pieniksi pyöryköiksi. Kypsennä panulla pienessä rasva tilkassa tai uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Sitten vain ääntäkohti perunamuusin ja salaatin kanssa.



torstai 14. toukokuuta 2015

Kahvikaverin maistias kahvit


Sain Kahvikavereilta kilon kahvipapuja,
jotka sitten kahvimyllyssä jauhoin ja tein kahviksi.
Ihana tuoksu tuli tupaan. Ennen kun ei meillä olekaan itse jauhettu kavia vaikka anopilta peritty kahvimylly kuuluu talouteemme.

Kahvi oli vahvaa niinkuin esitteessä luvattiinkin sekä aromaattinen hieman kaakaoon vivahtava maku.

Pavut saivat meillä myös muutakin käyttöä eli laitoin pieneen lasiin papuja ja kynät sinne pystyyn. Poikani innostui myös tästä ideasta ja annoin hänellekin mukaansa kahvipapuja.
Sekä kälyni otti mukaansa meillä käydessään papuja, kun töissään on kuulemma kahvi-päivä niin saavat meistatuttaa vanhuksilla myös erilaisia kahvimakuja.


sunnuntai 10. toukokuuta 2015


IHANAA ÄITIENPÄIVÄ-ILTAA TEILLE.

 Tämä viikonloppu on ollut taas täynnä touhua ja menoa.
Hautajaisista, elokuvailtaan, äitienpäivään ja sukuloimiseen.
Perjantaina sain sentään tehtyä tämän tunikani kesäksi valmiiksi.
Olen ajatellut käyväni aamuisin uimassa viikolla ennen hoidokeiden tuloa ja sitä varten tein nyt itselleni tälläisen tunikan.

Tässä on meidän suvussa ollut nyt näitä hautajaisia peräjälkeen kaksin kappalein.
Sekä muuta tohinaa vielä senkin lisäksi.
Aivan mullistuksien puoli vuotinen. Ja minä kun olen semmoinen tasamaan tallaaja niin ei millään meinaa pysyä menossa mukana.


MAANANTAI

Kalasoppa 
Vihannespalat
Marjakiisseli

TIISTAI

Jauhelihalaatikko
Kaalisalaatti
Pannari

KESKIVIIKKO

Broilerkastike riisillä
Porkkanaraaste
Jogurtti

TORSTAI

Helatorstai

PERJANTAI

Talontapaan


maanantai 4. toukokuuta 2015

Tomaattinen salsakastike


Tämän maukaan salsakastikkeen ohjeen löysin uusimmasta Martta-lehdestä.
Ohje oli tarkoitettu lihapullille, mutta meillä tämä oli grillimakkaroiden kaverina ja sopi todella hyvin niidenkin kanssa.

Heräsin tänään todella aikaisin ja aamu kävelykin tuli tehtyä jo ennen kuutta.
Hoidokeiden lähdettyä lähden, taas itsekin harratuksiini kaupungille.
Mutta nyt kuitenkin ensin lasten välipalat ja ulkoilut niin sitten vasta omat ohjelmat.

3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 rkl öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1/2 tl (ruusu)suolaa
1 tl (intiaani)sokeria
1/2 tl mustapippuria
2 rkl balsamiviinietikkaa (minulla omenaviinietikkaa)
3 tomaattia
1 chili

Pilko valkosipulin kynnet sekä sipuli ja kuullota pannulla öljyssä.
Lisää tomaattimurska, mausteet sekä viinietikka.
Keitä muutama minuutti.
Leikkaa tomaatit ja chili pieniksi paloiksi ja lisää salsan joukkoon.
Tarjoile salsa jäähtyneenä lihapullien, makkaran ta tortillojen tai sipsien dippinä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viikon 19 ruokalista


Heips, teille kaikille, jotka vielä on jaksanut odottaa kirjoituksiani.
Vappu meni kotosalla ystävien ja läheisten kanssa syöden herkkuja.



Atrialta tuli kesän uutuus grillattavia, joita maistelimme ja nautimme makusinffonioista.
Siis, ihastuimme vallan tähän uuteen Amerikan perunat valmis ruokaan sekä xxxl Mexico-pihveihin. Ai ai, kyllä oli herkullinen yhdistelmä.
Ehdottomasti tulee kesällä ostettua ja herkuteltua monen monta kertaa.



Lisänä lautaselle laitoimme Atrian majoneesidippiä ja tulista Coleslaw jalopenoa, joka oli aiks tuju maku elämys.


MAANANTAI

Palapaisti kastike ja perunat
Raejuustoa
Marjakiisseliä

TIISTAI

Makaronilaatikko
Porkkanaraaste
Pannari

KESKIVIIKKO

Kalakeitto
Vihannespalat
Jogurtti

TORSTAI

Kanakastike riisillä
Kaalisalaatti
Marjarahka

PERJANTAI

Talontapaan