kotiliesi

torstai 29. tammikuuta 2015

Kuorrutetut jauhelihapihvit


Välillä on hyvä herkutella ja tänään meillä sitten herkuteltiin jauhelihapihveillä, jotka sai pinnalleen cheddarjuusto siivut ja pekonia sekä tomaattia. Namskista.

Kävin tässä pitkästä pitkästä aikaa tupperware kutsuilla, olikin tullut paljon uutta ja kätevää tuotetta markkinoille sitten viimme näkemäni. No, ihmekös tuo kun viimme kutsuista oli aikaa peräti kuusitoista vuotta.
Esittelen sitten parin viikon päästä ostokseni teille.

Mutta sieltä kutsuilta tuli myös mukaani oiva vinkki muovi astioiden hoitoa koskien eli huuhtele aina muovi astiasi käyrön jälkeen kylmällä vedellä ennen kuin laitat esim. astianpesukoneeseen tai muuten tiskaat ne.
Niin ei makuja tai värejä jää astioihin ja astia pysyy raikkaana ja hyvän näköisenä pitkään.
Minulla ainakin on niitä astiota, joihin on jäänyt esim.keitoista rannut kulhon sivuihin. 

No, olen kai minäkin tuon vinkin joskus kuullut, mutta tuntuu, että se unohtuu aina tuossa arjen hyörinässä.
Mutta josko sitä nyt muistaisi huuhdella nuo muoviastiat niin säästyisi uusien kippojen ostamiselta.

400 g naudanjauhelihaa
2 keitettyä perunaa
1 kananmuna
1 sipuli
2 rkl kapriksia
1/2 dl maitoa
1 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
100 g pekonia
4 cheddarjuustonsiivua

Kastike:

2 dl kermaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl salviaa 
2 rkl tomaattipyreetä

tomaattiviipaleita koristeeksi

Sekoita jauhelihamurekkeen ainekset ja anna hetki levätä ja maustua jääkaapissa ennen pihvien tekoa.
Muotoile taikinasta pihvejä ja laita ne uunivuokaan.
Leikkaa pekonit puoliksi ja laita kaksi palaa pekonia aina yhden pihvin päälle.
Peitä sitten pekoni cheddarjuustosiivulla.
Paista uunissa 15 minuuttia 225 lämmössä.
Sekoita kastike ainekset ja kaada pihvejen päälle. Anna paistua vielä uunissa 5-10 minuuttia.
Leikkaa pihvejen päälle tuoreet tomaatti viipaleet.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Makaroni-makkarapata



Löysin reseptikätköstäni 1975 vuoden Vaasan myllyn ruokaesitteen, josta tämä ruoka on peräisin.
Nostalgista retro ruokaa, mitä muuten edelleen syödään vaikkei tämmöiset usein enään blogeihin ja resepti vihkosiin pääsekään.

Syksyn hoitopaikat ovat melkeinpä täytetty.
Enään yksi paikka vapaana. Nyt nuorentuukin väki oikein kerta heitolla. Meiltäkun lähtee kolme eskariin ja tilalle tulee alle kahden vanhoja lapsukaisia. 
Onneksi taas muistin vuoden alussa laittaa hoitopaikka välitykseen ilmoitukset. Nykyään kun täytyy niin aikaisin hakea noita hoitopaikkoja. Ennen vanhaan, kun nuorimmaiseni lähti hoitoon riitti parin kuukautta ennen hakea. Nyt on haettava ainakin täällä Tampereella puoli vuotta aikaisemmin hoitopaikkaa, jotta hoitopaikan saa jostakin inhimillisestä paikasta, eikä tarvitse lähteä lasta kuskaamaan toiselle puolelle kaupunkia. 
Millä sitä edes tietää puolen vuoden päähän mitä sattuu ja tapahtuu. 


3 dl makaronia, vettä ja suolaa
100 g pekonia
200 g lenkkimakkaraa
100 g purjoa
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl suolaa
1/4 valkopippuria
250 g herne-maissi-paprikaa


Keitä makaronia 10 min suolalla maustetussa vedessä ja valuta se kuivaksi lävikössä. Silppua pekoni hienoksi, leikkaa makkara viipaleiksi ja purjo paksuiksi renkaiksi. Ruskista pekoni, makkara ja purjo kevyesti padassa ja lisää sinne vesi, kasvisliemi, makaroni ja mausteet. Anna ruoan kiehua hiljalleen 5 min ja lisää herne-maissi-paprikat pataan. Kuumenna ruoka uudelleen kiehuvaksi ja tarjoa se suoraan padasta.



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Gluteenittomat suklaamuffinit


Leivoin tänään gluteenittomia muffinneja ja veimme juuri niitä syntymäpäivä sankarille.
Kuvasta voisi päätellä sankarin olevan lapsi, mutta löysin kaksi tyttöjen synttäreiltä joskus aikoja sitten jäänyttä lautasliinaa ja ajattelin, että käyvät hyvin tällekin sankarille vaikka onkin jo aikuinen.

Käytin näihin mausteena ihanaa lakritsijuurijauhetta. Jota ainakin isommista marketeista saa ostettua.
Toki tämän voi jättää suosilla poiskin. Ei kuulunut oikeaan reseptiin laisinkaan. Mikä lie päähän pinttymä minulla on aina lisäillä kaikkia oman pään mukaan näihin leipomuksiini.

4 kananmunaa
1 dl (intiaani)sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
(2 tl lakritsijuurijauhetta)
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Päälle

25 g voita
2 dl ruokotomusokeria
2 rkl vaaleita kaakaojauhetta
(1/2 rkl lakritsijuurijauhetta)
2 rkl vahnaa kahvia

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhojen sekaan kaakaojauhe sekä leivinjauhe ja halutessasi lakritsijuurijauhe.
Yhdistä munavaahtoon ja sekoita hyvin sekaisin.
Kaada muffini vuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Anna muffineiden jäähtyä ja tee niitin päällinen eli sekoita kakki ainekset hyvin sekaisin.
Kuorruta muffinit ja nauti.



Viikon 5 ruokalista


Tässä ei paljoa ole kerennyt sammaloitumaan taas tämän viikonlopun aikana.
Perjantaina sain juuri ennen Mumskun ja minun teatteri reissua valmiiksi tämän wc:n maton. Nyt saa kyllä riittää vessan matot vähäksi aikaa oli siinä niin sormet kipeenä perjantai illan.
Sitten tosiaan menimme Mumskun kanssa katsomaan teatteri kappaletta "kyllä isä osaa".
Sai kyllä nauraa ja aika meni mukavan nopeasti kappaletta kattellessa.
Mumskun kotiin vietyämme olikin kello jo niin paljon, että sai kömpiä peiton alle.

Lauantaina viipotimmekin Ukkoseni kanssa melkein kaikki Lielahden kaupat läpikotaisin.
Sitten tuli luettua yksi kirja loppuun, katseltua perheen kanssa elokuva ja syötyä kilo karkkia viiteen pekkaan. Kyllä oli illalla vatsa kipeänä.
Tänään sitten teimme Ukkoseni kanssa vielä tämän 100 päivää ilman viinaa jutun lisäksi karkki lakon.

Tuo matto on meidän pikku vessaan juuri sopiva pieni ja yksinkertainen. Ei liikaa krumeluureja.
Mallin keksin itse sitämukaa kun sitä valmistin.

MAANANTAI

Makaronimakkarapata
Höyrytetyt vihannekset
Marjakiisseli

TIISTAI

Janssoninkiusaus
Porkkanaraaste
Pannari

KESKIVIIKKO

Texmexkeitto
Vihannespalat
Leseleipäset

TORSTAI

Puolukkainen poropasta
Kaalisalaatti
Jogurtti

PERJANTAO

Talontapaan


torstai 22. tammikuuta 2015

Wc:matto



Tein tälläisen wc.n maton, mutta varmaan huomaatte ei mennyt ihan nappiin tämä homma. Yksi lankakerä oli varmaan värjätty väärin, koska mattoon tuli raita.
Pikkuisen kyllä potuttaa.
Silti ajattelin etten ala purkamaan, vaan annan olla. Kävin kyllä lankaliikkesta katsomassa olisiko vielä yksi kerä tätä tarjouslankaa tarjolla, mutta huonoin tuloksin.
Siispä mattomme on nyt tälläisellä "muoti" raidalla koristeltu.
Ihanan pehmeä tuo matto on jalalle, joten jos vain lankaa vielä jostain löydän niin saattaapi olla, että wc:mme saa erivärisiä mattoja lattiaansa.
Täytyyhän sitä olla joka tunnelmaan eri värinen matto :)


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Jauheliha-linssikeitto


Tänään saatiin nuorimmaisenkin oppilas/opettaja keskustelu onnellisesti ohitse.
Nyt saa vain keskittyä näihin työ ja koti asioihin.
Tuli käytyä tänään myös uudemman kerran kirjastossa ja nyt löytyikin mukavasti kirjoja.
Minulla on vihkossa aina kirjojen ja kirjailijoiden nimiä, joita sitten koitan etsiä kirjastosta.
Kirjoittelin kaikki nyt uudestaan ja laittelin aakkosjärjestykseen, niin on paljon helpompaa etsiäkin niitä siellä kirjastossa. Kyllä näytti auttavan.

Kävin juuri kellarissa etsiskelemässä vanhemman tytön luistimia ja viimmeisestä kaapista sitten löytyi oikeat. Kylläpä meillä onkin vanhoja "uusia"luistimia oikein kolmin kappalein.
Kun saisi itsestään sen verran aikaiseksi, että laittelisi niitä tuonne nettikirppareille myyntiin, niin saisi noihin kaappeihinkin hieman tilaa.

Minun piti tehdä Vappu Pimiän ohjeella meille täksi päiväksi jauheliha-linssikeittoa, mutta eilen ohjetta vielä katsoessani huomasin siihen tulevan valkoviiniä ja sitähän ei nyt tällä haavaa meillä ollut. (Nenän valkaisuilla kun täällä mennään.)
Joten ei auttanut muu, kun uutta reseptiä etsimään ja löysinkin sitten Lempiruoka-blogista herkullisen tuntuisen ohjeen.
Keitto oli tosi herkullista ja lupasinkin tehdä tätä nyt useimminkin, kun kerran hyvä keitto ohje löytyi.
Hoidokitkin tykästyi keitosta niin, ettei sitä enään paljoa huomiselle jäänyt. Vaikka olin ajatellut, että huomenissa syömme sitten keiton sun muiden ruokien loput pois.
Hyvä näin, pääsee taas uusia ruokia tekemään.

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
400 g naudan jauhelihaa
2 dl punaisia linssejä
2 kasvisliemikuutiota
1 l vettä
1 tlk paseerattua tomaattia
1 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl basilikaa
1 rkl timjamia
1 rkl rosmariiniä
1 tl mustapippuria
1 tl ruususuolaa

Pilko sipulit ja paista niitä jauhelihan kanssa padassa.
Jauhelihan ollessa kypsää linssit ja vesi sekä kasvisliemikuutiot.
Anna kiehahtaa ja lisää kaikki muut ainekset mukaan.
Anna kiehua noin puolisen tuntia miehdolla lämmöllä. Maista ja nauti.
Muista tämä keitto vain paranee vanhetessaan. Siispä ensi kerralla teenkin keittoa heti isomman satsin meidän rykmentille.







tiistai 20. tammikuuta 2015

Kippari potut ja juustokuorrutettu sei



Nyt löytyi taas meidän perheen herkku ruoka.
Olen tätä nyt pari viikkoa meinannut tehdä, mutta aina on jotain mutkia tullut matkaan. Viimme viikollakin oli niin paljon vanhoja ruokia jääkaapissa, että täytyi tämä jättää tekemättä.
 Mutta kyllä kannatti odottaa, kyllä niin herkullista oli lopputulos.
Minä laitoin tällä kertaa homejuustoa joukkoon mutta sen voi suosista jättää poiskin jos siitä ei tykkää.
Nyt tuli tehtyä itse nuo perunatkin (eikä pakaste altaan pika versiolla, perunasipulisekoituksella), kun perunakauppias kävi juuri viimme viikolla kaupittelemassa säkillisen pottuja

Huomenna olisi nyt sitten toisen tytön oppilas-opettaja keskustelu ja sitten on nekin ohi.
Ei siinä muuten mitään, mutta kun vain muistaisin sinne mennä.
Nyt laitoin oikein hälyytyksen kännykkään ettei pääsisi unohtumaan.

n.500g perunaa
1 iso sipuli
(tai perunasipulisekoitus)
2 tl paprikajauhetta
1 tl ruususuolaa
1 tl sitruunapippuria
(75 g  aurajuustoa)
2 dl juustoista ruokakermaa
n. 2 dl maitoa

Sekoita kakki ainekset sekaisin uunivuokaan ja laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.

400 g pakaste seitä
n. 1-2 dl juustoraastetta
1 kanamuna

Laita perunoiden päälle sei palat ja vatkattu juustoraaste/munaseos.
Laita vielä uuniin kypsymään noin puoleksi tunniksi.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Pinaatti-spelttirisotto



Taas on huonoa kuvaa teille, mutta vasta huomasin, ettei minulla tästä risotosta muuta kuvaa ole tarjolla.
Näillä mennään tänään.

Tein tämän risoton eilen ja tänään laittelin tähteet salaatin sekaan.
Herkullista ja mitään ei mennyt hukkaan.

Olen nyt alkanut kutomaan hiemna vahvemmasta langasta mattoa ja käsi on oudokseltaan hieman kipeänä, mutta ei anneta sen haitata menoa.
Tänään olen menossa hoidokeiden lähdettyä kirjastoon.
Jos taas löytyisi joitain hyviä kirjoja lluettavaksi.
Minulla on vihossa paljon kirjailijoita ja kirjan nimiä joita koitan aina metsästää tuolta meidän kirjastosta. Yleensä vain todella huonolla menestyksellä.
Jospa nyt nappaisi edes pari kirjaa niin saisi illalla käpertyä peiton alle ja lukea oikein antaumiksella.


1 sipuli
öljyä
2 dl spelttihelmiä
1 kasvisliemikuutio
5 dl vettä
50 g pakastepinaattia
1 tl ruususuolaa
mustapippuria rouhittuna
4 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

Hauduta sipuli pannulla öljyssä.
Lisää joukkoon spelttihelmet ja sekoita niitä kunnes ne ovat kuultavia.
Lisää joukkoon vettä vähitellen pienissä erissä, niin että se kerkeää imeytyä helmiin sekä kasvisliemikuutio.
Kypsennys kestää noin 20-25 minuuttia.
Laita risoton sekaan pinaatti ja anna sen sulaa joukkoon.
Mausta risotto ja ripottele joukkoon myös kuivalla pannulla paahdetut pinjansiemenet.
Tarjoile esimerkiksi kalan tai kanan kaverina.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Varsikkaat



Eilen illalla elokuvaa katsellessani sain valmiiksi nämä varsikkaat.
Ohjetta en ala tähän kirjoittelemaan, koska sen löytää nopeasti Så Vitt Jag Vet-blogista. Tuleekohan tehtyä vielä toiset varsikkaat, koska nämä ovat niin nopea tekoisia ja kauniita asusteita.
Mutta nyt on toinen operaatio jo käsittelyssä ja kova into on sitä tehdä, joten pikemmittä puheitta. Takaisin sohvan nurkkaan ja katselemaan teeveetä.


Viikon 4 ruokalista


Enpä ole paljoa kerennyt kirjoittelemaan teille tänne, kun päivät vilisee niin rivakasti ohitse.
Poika on nyt ollut armeijasta lomilla ja eilen olimme nuorimmaisen kanssa katsomassa poikaa ja hänen tyttöystäväänsä.
Tänään kävimme heidän kanssaan kaupoilla ja maanantai iltana poika palaa armeijan harmaisiin.

Kudottuakin on tullut. Eilen sain valmiiksi varsikkaat ja aloin heti taas uuden työn, mutta laittelen niistä sitten kuvia kunhan saan tämän ruokalistan taas tänne ensin kirjoiteltua.

MAANANTAI

Perunamuusia ja paistettu makkara
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Kipparipotut seijuusto kuorrutteella
Vihersalaatti
Pannari

KESKIVIIKKO

Jauhelihalinssikeitto
Vihannespalat
Jogurtti

TORSTAI

Broileripaistos
Raejuusto
Vihannes dippi lautanen

PERJANTAI

Talontapaan



torstai 15. tammikuuta 2015

Keitetty parsakaali


Jotkut päivät vaan kertakaikkiaan ei ole minun päiviäni.
Ja nyt taisi ainakin tämä aamupäivä olla sellainen.

Ensin aamulla vanhin tyttö meinasi nukkua pommiin, siinä sitten Ukkoseni lähti kyyditsemään unista tyttöä autolla koululle. Minä annoin smoothien ja täytetyn sämpylän mukaan.
Onneksi ehti kuitenkin nipin napin ajallaan opinahjoonsa.
Aamu oli muutenkin aivan hössäkkää, nuorimmaisella on uimista tänään ja eikös nekin tavarat ja eväät vasta aamusella pidä laitella kuntoon. Minä en sitten tykkää tälläisistä aamuista.

Sitten vanhin tyttö viestittää koulusta minulle, että olikos se oppilas/opettaja keskustelu monelta?
Kello oli silloin  9.18 ja aika oli 9.30.
Tietysti minä unohdin senkin, vaikka vielä aamulla tytölle siitä muistuttelin.
Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja kaasujalka pohjaan, niin kerkesinhän minä kyseiseksi ajaksi kouluun.
Olen tämän ennekin itsestäni huomannut, muistan kyllä hyvin hoidokeiden menot ja tulot, mutta auta armias kun pitäisi muistaa omien lasten menoja niin kaikki on ihan sekaisin. 
Käyköhän tähän hyvin vertaus suutarin lasten kengistä?

Nyt siis ohjekin on simppeli ja pikainen lisäke ruoan kaveriksi.

Leikkaa parsakaalin kukinnot ja huuhtele ne.
Keitä vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla ja voilla.
Voit lisätä myös valkosipulia, rosmariinia tai tinjamia joukkoon.
Keitä 4-5 minuuttia ja huuhtele sitten nopeasti. Sitten onkin oiva lisäke ruoalle valmista.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Metsästäjän broilerikastike




Tässä ollaan oltu hieman kipeänä vatsatautia on ollut oikein kunnolla liikenteessä.
Puolet hoidokeista on ollut pois ja minä sain myös taudin ja samoin Ukkoseni. Likat onneksi on jotenkin säilyneet terveinä.
Onni onnettomuudessa, olin sunnuntaina tehnyt lihapullat maanataille valmiiksi ja Ukkoseni kuorinut potut, joten maanatain ruoka oli mukavasti valmista ja sain mammua sängyn perukoilla koko päivän.
Onneksi Ukkoseni oli silloin vielä terveen kirjoissa ja sairastui sitten heti, kun minä olin toipunut.

Eilen kävi pottukauppias ja tuli taas otettua pottua säkillinen. Eipä tarvitse taas kaupasta kantaa niska väärässä pottuja ja kaiken lisäksi tällä pohjanmaan miehellä on sitten niin hyvät potut, että jo senkin takia on niitä pakko ottaa.

Tänään tuntuukin olo niin pirtsakalta, että laittelin heti aamutuimaan ruoat valmiiksi tänään syödään spelttirisotolla tätä broilerikastiketta ja parsakaalia.
Tämän broilerkastikkeen ohjeen nappasin 2008 /5 Yhteishyvän ruoka-lehtisestä.


300 g broilerin fileesuikaleita
4 viipaletta pekonia
1 sipuli
2 valkoksipulinkynttä
1 tlk (185 g ) säilöttyjä herkkusieniä
1 tlk (370 g ) paseerattua tomaattia
1 tl timjamia 
1 tl (ruusu)suolaa
1 (luomu) kanaliemikuutio
1/2 tl rouhittua mystapippuria
1 dl smetanaa
 (oikeassa ohjeessa oli kermaa, mutta minulla smetanan päiväys alkoi tulla vastaan, niin käytin sitä.)

Suikaloi pekonit ja silppua sipulit. Paista pannulla ja lisää joukkoon broilersuikaleet.
Kaada joukkoon herkkusienet liemineen sekä tomaattisoosi.
Anna porista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
Mausta  ja lisää smetana. Tarjoile riisin kanssa.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viikon 3 ruokalista


Kävin tänään vaatekaupoilla ja löysin itselleni juuri sellaisen takin minkä halusinkin ja vielä alle puoleen hintaan. Voi että kuinka olen tyytyväinen. Tälläistä säkää sitä joskus tarvitaan. Kokojakin takissa oli vain ja ainoastaan tuo minun kokoni :)

Tänään tein ruoaksi juustoista makaroonilaatikkoa, johon laittelin uudeltavuodelta jääneet loput juuston kannikat. 
Oli sitten homejuustosta pippurituorejuustoon tuo reperttuaari.
Mutta messevää tuli.

Nyt alan imuroitteen tätä huushollia, kun on tuo kuisti aivan hiekassa.
Ulkkorappusista tulee kaikki hiekat sisälle, mutta pakkohan sitä on hiekoittaa tai joku on vielä nurin noissa liukkaissa rappusissa ja katkaisee niskansa.


MAANATAI

Perunamuusi ja lihapullat
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Juustopotut sei kuorrutuksella
Porkkanaraaste
Pannari

KESKIVIIKKO

Riisi ja kanakastike
Vihersalaatti
Jogurtti

TORSTAI

Nopea jauhelihapannu
Suolakurkut
Rahka

PERJANTAI

Talontapaan

Suklainen tiikerikakku


Mukavaa sunnuntaita teille kaikille.
Minä aloitin aamun taas hyvissä ajoin.

Eilen tuli tehtyä Ukkoseni kanssa tiikerikakku.
Nyt hieman suklaisempana versiona. Oli muuten herkullista ja koko tupa tuoksui  ihanasti suklaalle, kun kakku tuli uunista.

Eilen tuli myös katseltua elokuva, jonka poika osti minulle ja Ukkoselleni joululahjaksi.
Tytötkin katseli sivusilmällä, mutta taisi olla liikaa hempeilyä kun likat lähti kesken ellun omille teilleen.

Tänään lupasin tytöille, että käydään hieman vaate ostoksilla tuossa lähettyvillä olevassa urheoluliikkeessä, kun siellä on vielä aleja. Toivottavasti jotain kivaa löytyisi minullekin päälle pantavaksi. Eniten nyt talvitakkiin tekisi mieli sijoittaa.


200 g voita
2 dl (intiaani)sokeria
4 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
vajaa 1 rkl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
75 g tummaa suklaata

Sekoita pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen joukkoon, voimakkasti vatkaten.
Lisää jauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu. Jaa taikina kahteen osaan ja mausta toinen taikina vaniljasokerilla ja toinen kaakaojauheella sekä rouhitulla suklaalla.
Kaada taikinat kerroksittain voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista uunissa noin tunnin verran 175 asteessa. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos tikku on puhdas kakku on kypsä.
 Anna kakun kypsyä vielä 15 minuuttia ennen vuoasta kumoamista ja siivilöi halutessasi valmis kakku tomusokerilla.




lauantai 10. tammikuuta 2015

Pipoa pukkaa



Tein tälläisen helppoakin helpomman pipon tällä kertaa.
Eli 83 silmukkaa pyöröpuikoille ja sitten vain silmukkaa toisen eteen. Pötköä sitten noin 35 cm
sen jälkeen kavennella seuraavalla kierroksella aina kaksi yhteen ja loput sitten langan läpi ja kiristys ja päättely.
Noita raitoja voi itse tehdä miten haluaa minulla oli kuuden kierroksen välein valkoinen raita pipossa.
Helppoa kuin heinän teko.
Ohje on peräisin vanhasta Novita lehdestä kevät 2013.

Kävin tänään heti aamusella kaupassa.
Koitin ostella taas siihen malliin tavaraa, ettei heti huomenissa tarvitsisi kauppaan mennä, mutta yleensä kyllä unohdan jotain todella oleellista ja tärkeää, vaikka listan kanssa aina kaupassa kuljenkin niin tällä väkimäärällä on aina jokin tavara loppu kaapeista.

Vedettiin tuossa juuri saunan jälkeen lohkopottuja ja ulkofileetä sienisoossin kanssa siihen malliin, että on pakko huilia hetken aikaa ennen kuin aloittaa taas touhuamaan.
Vaikka olen tässä miettinyt, että mitä sitä nyt täytyisi tänään saada aikaiseksi, niin ei tule mitään järkevää mieleen.
Tottakai sitä olisi vaikka ja kuinka hommia siivouksesta alkaen, mutta rajansa kaikella.
Varmaankin alan etsiä seuraavaa käsityö kohdetta lehdistä vai lähtisikö sitä ihan lankaliikkeeseen katselemaan uusia ideoita.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Sienitäytteinen uunilenkki


Minulla oli suoraan sanottuna pieniä ennekkoluuloja tätä yhdistelmää kohtaan, mutta hyvästi totesin syödessäni makkaran ja sienen sopivan yhteen.
Meinaan kyllä toistekin tehdä tätä niin oli herkullisen makuista, hiukopalaa.

Nyt on sitten uusi pipo jo aloitettu tällä kertaa noista kaapissa lojuvista jämä keristä.
Tämä seuraava pipo onkin aivan minun malliseni ja väritkin juuri oikeat minulle.
Mutta siitä sitten tuonnempana kun saan sen valmiiksi.

Ukkoseni tiivisteli eilen näitä alakerran ovia ja nyt ei lämpö karkaa ja viimat pysyy ulkona.


 500 g grillimakkaraa


SIENIMUHENNOS:
300 g esikäsiteltyjä sieniä
1 dl purjosilppua 
1 dl ranskankermaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
2 dl juustoraastetta

Tee makkaraan viilto ja nosta palat uunivuokaan.
Paista pilkottuja sieniä ja purjosilppua pannulla n.
3-4 minuuttia.
Lisää joukkoon ranskankerma, hauduta noin 5 minuuttia ja mausta muhennos.
Lusikoi muhennosta makkaroiden viiltoihin. Ripottele juustoraaste päälle ja laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.
Tarjoile muusin ja salaatin kanssa.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Heijastin pipo


Vihdoista viimmein sain teille tänne näitä käsitöitäkin.
Eilen kävin vartavasten kaupassa, ostamassa lankoja ja kun ei juuri oikeaa väriä löytynyt yhteen pipo malliin, niin aloin katsella muita lankoja.
Sitten iski silmiin lanka jossa on heijastinnarua seassa ja ajattelin, että koskaan ei ole liika turvallista kulkea tuolla pimeillä teillä ja otin pari kerää kotiin viemisiksi.

Eilen sitten katselimme Nuorimmaisen ja Ukkoseni kanssa elokuvaa ja aloin pipon tekoon. Tänä aamuna heräsin taas kukonlaulun aikaan ja tein kutimen loppuun.

Olisin tämän jo seistemältä aamulla halunnut teille tänne blogiini laitella, mutta tietokoneemme ei halunnut tehdä yhteistyötä kanssani ja kuvan kuvaa en saanut ulos masiinasta. Nyt on Ukkoseni päivittänyt koneen ja lopulta pääsin tänne kirjoittelemaan kuulumisia.
Onneksi on kotona joku joka ymmärtää näiden masiinojen päälle muuten jäisi nämäkin jutut kirjoittelematta.

Tuo ala kuva on otettu salamalla ja heijastelee siihen malliin, etten oikein kunnon kuvaa siitä saanut, mutta saatte nyt hieman osviittää tuosta langasta jota käytin.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Skånen perunat


Nyt on sitten arki alkanut. Pikkuhiljaa alkaa olla ryhmä rämä koossa.
Tänään on vielä puoli porukkaa paikalla, mutta keskiviikkona onkin sitten koko liutamme kasassa.
Mukavaahan se on kun alkaa taas arki ja rytmitkin palaa kohdalleen. Meillä alkoi nuo nukkumaan menot venyä pitkälle yli puolen yön ja herääminen oli sitten yhtä tuskaa.
Minäkin joka aina olen ollut aamuihminen saatoin nukkua yhdeksään asti. Murrr....
Siinähän menee koko päivä pilalle. Onneksi tuo viikonloppu meni jo niin, että heräilin ennen kuutta kumpaisenakin päivänä.

Eilen illalla meni hieman pitkäksi vielä tuo nukkumaan meno, kun kudoin tuon miehen paidan valmiiksi.
Mitähän kivaa sitä nyt keksisi aloittaa?`
Taidankin ottaa lehdet tuohon olohuoneeseen ja alkaa selailemaan, kun isommat katselee lasten elokuvaa ja pienet nukkuu.

Viestittelen tässä samalla pojalleni, joka lähti juuri armeijaan.
On täällä äiti hieman suru puserossa, mutta eiköhän tähänkin taas totu.
Onhan poika jo pian puoli vuotta asunut pois kotoakin.

Eilen tuli tehtyä skånen perunoita noiden loppujen broilerileikkeiden kaveriksi.
Herkullistahan se on, mutta hieman tuhtia syötävää.
Tänään loput sånen potut menee täytettyjen uunimakkaroiden kanssa. Namskis.

1/2 kg kiinteää perunaa
1 iso sipuli
1 rkl voita
1 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
2 dl kermaa
1 dl maitoa

Pinnalle:
persiljaa

Kuori perunat ja leikkaa noin 1 1/2 cm kuutioksi.
Silppua sipuli ja paista sipuli ja pottu kuutiot voissa pannulla.
Lisää joukkoon kerma ja mausteet. Anna kypsyä noin puolisen tuntia, niin että liemi kuplii hieman.
Lisää lientä tarvittaessa.
Koita perunoiden kypsyys joko haarukalla tai maista pikkulusikalla yhtä pottua, samalla saat maistettua onko mausteita tarpeeksi.

Tarjoile pihvien tai vaikka uunimakkaran kanssa. 


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Viikon 2 ruokalista


Taas se alkaa arki ja se tuo tullessaan viikon ruokalistan.
Huomenna alkaa siis suurimmalla osalla hoidokeista hoito ja tytöt lähtevät kouluun sekä poikani armeijan harmaisiin.

Tänään heräilin taas aikaisin ja kudoin tuota Ukkoselleni tulevaa ikuisuus projekstia eli villapaitaa.
Olin ottanut tavoitteekseni, että saisin sen näillä lomilla valmiiksi ja nyt juuri sain pääteltyä viimmeisen hian. Siis aikataulussa pysytään vaikka nipin napin.


MAANANTAI

Perunamuusi ja makkara
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Loppiainen

KESKIVIIKKO

Cyrryinen kala-riisivuoka
Marinoitu porkkanasalaatti
Pannari

TORSTAI

Kanakeitto
Vihannespalat
Jogurtti

PERJANTAI

Talontapaan




lauantai 3. tammikuuta 2015

Täytetyt broilertaskut


 Tänään olenkin aivan kotosalla ja siivoilen vain paikkoja, kun nyt on menty viipotettu niin monta päivää ympäriinsä, tälläinen kotoilu päiväkin tekee jo välillä hyvää.

Tyttöjen huoneissakin on vielä paljon laitettavaa, sekä kellari olisi tarkoitus tänään siivota.
Katsoo nyt sitten saako kaikkia tänään aikaiseksi vai jääkö osa huomiselle.


Ukkoseni on nyt alkanut kyselemään "tarvitsenko apua ruoanlaitossa"
Ja tulee sitten aivan oma-aloitteisesti kokkailemaan kanssani. Sanoinkin, ettei minua tarvita pian koko keittiössä, kun tytöt ja Ukkoseni laittaa hösseliksi.

Nytkin Ukkoseni teki leivityksen ja leivitti leikkeet, sekä teki tuon kastikkeen ruoalle.
Minulle jäi broilerien leikkaaminen ja täyttäminen.
Kyllä menee joutuisasti nuo keittiö puuhat, kun on enemän käsiä.
Tuo muusi olikin meillä nyt eilistä, lämmitettiin vain mikrossa.
Muuten olisin tehnyt näille broitsuille riisiä kaveriksi.



4 broilerin rintafilepalaa
4 rkl tuorejuustoa (meillä valkosipuli-yrtti)
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
1 kananmuna
n. 1 dl kauraleseitä
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl viherpippuria
1/2 tl roseepippuria
2 tl paprikajauhetta
voita ja öljyä

Leikkaa fileeseen tasku ja aukaise file.
Mausta mustapippurilla, paprikajauhella ja ruususuolalla.
Laita jokaiseen filetaskuun ruokalusikallinen tuorejuustoa ja laita leike kiinni, jos haluat oikein tiiviin taskun voit kiinnittää sen hammas- tai coctailtikulla.
Riko kananmuna syvälle lautaselle ja vatkaa takenne rikki haarukalla.
Matalalle lautaselle tulee sitten kauraleseitä ja loput mausteet. Sekoita hyvin. 
Sitten vain kastellaan leikkeet yksitellen ensin kanamunan ja sieltä kauraleseseokseen.
Paista pannulla kypsiksi molemmin puolin voi-öljyseoksessa, noin neljä minuuttia leikkeen paksuudesta riippuen.



perjantai 2. tammikuuta 2015

Nakkien kuumentaminen


Älkää nyt naurako minulle.
Mutta pakko se on tämäkin tänne laittaa, kun nyt vasta vanhoilla päivilläni opin nakitkin keittämään oikein. Haluankin nyt kysyä teiltä kuinka olette itse keitelleet nakkinne, kun niitä syötte?
Tämän ohjeen bongasin Hyvä kokki-kirjasta, jonka Ukkoseni taannoin minulle toi.

Tänään ollaan viipotettu taas siihen malliin, että heikompaa olisi jo hirvittänyt.
Ensin aamulla kierreltiin kolme kauppaa etsien verhoja olohuoneeseen, mutta laihoin tuloksin.
Siispä kotiin saunomaan ja syömään tämä surullisen kuuluisa kuumennetut nakit ja perunamuusi annosta ja sitten uusi kierros kauppoja ja lopulta löysimme mieleisemme eli meille tuli olohuoneeseen Vallilan happy days- verhot.
Kyllä nyt näyttää olohuonekin hieman eri näköiseltä kuin ennen.
Olen kyllä sitä mieltä, ettei kannattaisi ostaa verhoja, jotka ovat mukiin menevät vaan täytyisi vaan odottaa, että löytää ne itselle sopivat, joihin sitten tykästyy kerta heitolla.


Mutta sitten tähän nakkien kuumentamiseen...
Kopion nyt aivan täysin tämän kirjan ohjeen teille.

Tyhjiöpakatut nakit voi kuumentaa omassa pakkauksessaa vesikattilassa.
Pane avaamaton pakkaus poreilevaan veteen ja kuumenna noin 15 minuuttia. Näin maut ja aromit säilyvät parhaimmillaan.
Kuumenna irtonakit (sipulilla ja pippureilla maustetussa) vedessä seuraavasti:
Pane nakit kiehuvaan veteen ja kuumenna vesi uudelleen kiehumispisteeseen. Nosta kattila liedeltä ja anna nakkien kuumentua kannen alla 5-10 minuuttia. 

Näin se kuuluu kirjojen mukaan mennä. Minä kun en ole noihin keitin vesiinkään ikinä mitää sipuleita enkä pippureita laitellut. Mutta kokeillaan sitäkin seuraavalla kerralla.
Tästä nakkien keitto kerrasta oli ainakin se apu, ettei nakit halkeilleet keitettäessä.



torstai 1. tammikuuta 2015

Loimulohi-kaalisalaatti


Tänään on tullut vaihdettua jouluverhot pois ikkunoista sekä keräiltyä muukin joulu sälä pois nurkista.
Sitten tuli tehtyä iltapalaksi jääkaapista tähteiksi jääneistä loimulohesta ja spagetin jämistä tälläinen salaatti. Spagetin tilalle kävisi paremmin joko makarooni tai riisi, mutta en nyt viitsinyt alkaa keittelemään sellaisia, kun jääkaapista löytyi tuota spagettia joka ajaa kyllä saman asian.
Ukkoseni kävi laittelemassa tyttöille Ikeasta ostetut lamput sekä kantoi vanhemman tytön huoneesta kirjahyllyn pois.
Huomenna on sitten meidän makuuhuoneen lampun vuoro vaihtua.
Ihanaa, meillä kun on ollut täällä sellainen vanha ja haalistunut lampun kupu. Niin saadaan pientä päivitystä tähän meidän huoneeseemme.
Huomenna ajattelin myös mennä katselemaan olohuoneeseen uusia verhoja, mutta palataampa niihin sitten toisella kerralla enemmän.

1/4 kaalia juustohöylällä suikaleiksi, sekaan 1 tomaatti lohkoina, loimulohen rippeet noin 100-150 g, 2 dl keitettyä spagettia jääkaapin perukoilta pätkiksi leikattuna,1 dl herne-maissi-paprikaa, 1/3 kurkkua myös juustohöylällä suikaloiden, avokado kuutioina sekä 2 valkosipulin kynttä veitsen lappeella liiskaten ja pieniksi leikaten.
Lopuksi puolikas chili suikaleina. 
Eiköhän tästä salaatti synny.


Uusivuosi ja kaksi ruokaa jauhelihasta


TERVETULOA UUSIVUOSI JA UUDET KUJEET

Meillä uusivuosi vaihtui tavaroita kokoillen.
Olimme näet eilen koko porukalla (poika ja hänen tyttöystävänsä mukaanlukien) Ikeassa ostoksilla. Mukaan tarttuikin iso pino tavaraa, niitä tässä olen sitten kasaillut tämän ja eilisen päivän.
Me emme muuten ihmeemmin uuttavuotta viettäneet, raketit sai jäädä kauppaan ja pihaa pidemmälle en viitsinyt edes lähteä liukastelemaa. Siis, oikea pääkallo keli. Pihaan kyllä laitettiin piharoihu eli poltettiin ulkogrillissä kaikki pahvit taivaan tuuliin.
No, yksi uudenvuoden lupauskin tuli tehtyä. Otin pari viikkoa sitten netissä osaa 100 päivää ilman viinaa haasteeseen ja nyt ollaan sitten tipattomalla reilulla kolmella kuukaudella.

Tänä aamuna sitten soitteli veljeni ja kyseli voisiko tulla piipahtamaan perheensä kanssa kylässä.
Kyllä olikin taas mukavaa turista kuulumisia ja katsella heidän pikkumiestä aivan livenä eikä vain valokuvista, joita pidän makuuhuoneen kulmakaapilla.

Tätä kyseistä ohjetta minun ei pitänyt tänne "tupaan" edes laittaa, koska olen tämän tänne ennenkin mielestäni laittanut, mutta koska poikkeaa hieman edellisestä ajattelin kuitenkin tämän nyt teille tänne räppästä.

Tätä ohjettakun valmistan niin teen aina edellis päivänä jauhelihakastikkeen spagetin kanssa ja sitten seuraavaana päivänä jauhelihakastike muuntautuu cannellonien täytteeksi. Siispä kirjoitan teille ensin jauhelihakastike ohjeeni ja sitten nuo cannellonit.

400 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä 
1 dl vehnäjauhoja
1 l vettä
3-4 rkl baslikaa
1-2 tl ruususuolaa
3 rkl soijakastiketta
11/2 dl ketsuppia
2 kasvisliemikuutiota
1 tl mustapippuria

Paista jauheliha ja silputut sipulit padassa. 
Lisää jauhot joukkoon ja anna ruskistua. 
Kaada puolet vedestä ja sekoittele kastiketta niin, ettei kastikkeeseen jää paakkuja.
Lisää mausteet ja kasvisliemikuutiot. Anna muhia hetki ennen syömistä.
Nauti spagetin tai perunoiden kanssa.

CANNELLONIT

Seuraavana päivänä lisään lopun jauhelihakastikkeen joukkoon 1 ison porkkanan, 4 rkl makeaa chilikastiketta ja juustoraastetta noin 2 dl.
Sekoitan ja kiehautan kastikkeen niin, että juustoraaste sulaa joukkoon.
Maista ja lisää tarvittaessa joukkoon hieman valkosipulia ja basilikaa.

Laita täytettyjen cannellonien sisään jauhelihakastiketta. (Minä laitan kastikkeen cannelloneihin hieman teelusikkaa isommalla lusikalla, niin homma käy joutuisammin ja sotkultakin suurinpiirtein vältytään.)
Täytä putket täyteen ja lado ne uunivuokaan yhdeksi kerrokseksi, vieri viereen.

Päälle sekoitan 2 1/2 dl kermaa (tällä kertaa oli noin 1 dl maitoa), 400 g paseerattuatomaattia ja 3 dl juustoraastetta.
Eli kaadan tämän seoksen cannellonien pinnalle.
Vielä 1 dl juustoraastetta pintaan ja sitten vuoka saakin mennä jo uuniin 225 asteeseen noin 30-45 minuutiksi.
Kannattaa hieman kurkkia uuniin ettei pinta aivan pala karrelle.
Anna vuoan jäähtyä ja makustua hetken (noin 5-10 minuuttia) uunista oton jälkeen.

Tässä kuva meidän cannellonivuoasta, toinen puoli vuokaa on jo paremmissa suissa, mutta tästä ruoasta meille saadaan kahden päivän ruoka koko perheelle.
Mukavia herkuttelu hetkiä.