kotiliesi

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Viikon 36 ruokalista


Viimme viikko on mennyt syyssadon kimpussa.
Joka päivä on tullut kuivailtua yrttejä tai mustanviinimarjapensaan lehtiä, teetä varten.
Omenoita ja luumuja on taas niin paljon, ettei kaikkia kerkeä millään säilöä saatikka sitten syödä.
Satoa on annettu jo halukkaille sukulaisille ja tuttaville.

Viikonloppu taas on mennyt joutuisasti muuttolaatikoita siirrellessä.
Ensin perjantaina Ukkoseni oli muttamassa tyttöään ja lauantaina oli sitten poikani muuttokuorman vuoro.
Lauantai aamu alkoi pojan ikkunaverhoja silitellen ja uuden asunnon laseja pesten ja ilta myöten uunin pesulla ja muuttolaatikoiden tyhjennyksellä.
Tänään taas on vuorossa ollut vintin siivous ja yläkerran huoneiden vaihdos eli pojalta nyt vapautuvasta huoneesta tuli nuorimmaiselle oma huone ja tyttöjen huoneesta vanhimman tytön oma valtakunta.
Vielä olisi autossa odottamassa yksi muutto kuormallinen tavaraa, joka on menossa pojalle ja tyttöjen huoneissa olisi myös vielä isonpien huonekkalujen siirtoa.
No, ei ainakaan pääse sanomaan että sammaloituu, kun työtä olisi niin paljon, kun vain jaksaisi tehdä.

MAANANTAI:

Broierikastike riisillä
Kaalisalaatti
Kiisseli

TIISTAI:

Kalakeitto
Vihanespalat
Kolmioleivät

KESKIVIIKKO:

Lihamureke ja perunat
Kikhernesalaatti
Sipulileipä

TORSTAI:

Lohikasvispannu
Porkkanaraaste
Jogurtti

PERJANTAI:

Talontapaan

Herkullinen elämä


Sain Blogat:in kautta luettavakseni kirjan Herkullista elämää, joka muuten on juuri saanut myös ensi-iltansa elokuvissa juuri viimme viikolla.
Kirja kertoi niin hersyvän humoristisesti Chef Hassan Hajin elämän kerran. Alkaen Mumbain köyhällistöstä ja lopulta päättyen Parisiin ja siellä ravintola-alan huipulle.
Kirja oli juuri minulle tarkoitettu ja siksi haluankin ehdottomasti käydä katsomassa myös elokuvan.
Kuinka paljon elokuvaan on saatu mahtumaan tästä maukkaasta lukuelämyksestä.
Sen ainakin päätin, etten tyhjin vatsoin elokuvaa mene katsomaan, koska jo lukiessa vesiherahteli kielelle niin monen montakertaa ruokakohtauksia lukiessa.
Kuinka sitten selviäisi elokuvasta jos nälkä alkaisi kurnia vatsassa?

torstai 28. elokuuta 2014

Graavikirjolohikiusaus


Tässä on mennyt nyt päiviä, ettei ole jaksanut tämän flunssan takia muuta kun hoitaa pakolliset toimet. Mutta nyt näyttää taas valoisammalta.
Tänään jopa kävin kaupalla ja sain tehtyä oikein ruokaakin, ettei tarvitse koko ajan syödä pakastimen antimia.
No, onneksi meillä on tuo pakastinkin mukavasti pullollaan ruokia, ettei sen puoleen ole mitään hätää ollut.

Kalapuolella näytti graavi lohet olevan mukavasti puoleen hintaan, joten siitä ajattelin meille väkästää pika purtavaa.
Olen varmaan tämän teille ennekin tänne kirjoitellut, mutta koska kysyntä oli meillä hyvä niin ajattelin tämän teillekin kirjoitella.
Koskaanhan en ihan prikulleen samanlaista ruokaa saa aikaiseksi, koska jääkaapissamme on aina joku tuote jota tulee sitten lisättyä kun siltä tuntuu.

Tämä ruoka oli tämmöinen pika versio, mutta hyvää silti.

1/2 kg perunasipulisekoitusta
n. 200 g graavi lohta
2 dl kermaa
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl sitruunapippuria
1-2 rkl tilliä
100 g rucola & pesto tuorejuustoa

Leikkasin lohet paloiksi ja sekoitin kerman sekä mausteiden kanssa perunasipulisekoitukseen.
Sitten vain uuniin 200 asteeseen noin puolesi tunniksi ja sitten pois uunista ja sekoitin tuorejuuston sekaan ja vielä puoleksi tunniksi uudestaan uuniin ja jälkilämmöllä toinen puoli tuntinen.

maanantai 25. elokuuta 2014

Leipäkupit


Nyt ei jaksa kauaa kirjoitella, mutta kirjoitettava on kuitenkin.
Pientä flunssan poikasta on tässä koittanut pari/kolme päivää pukata päällensä. Nyt näyttäisi menevän jo hieman ohi, enään on kamala nuha vaivana.

Siispä tänään ei ole tullut tehtyä mitään ylimääräistä. Ruoat ja lasten kanssa ulkoilu nyt on tullut tehtyä. Onneksi maanatai on nykyään meillä helppo päivä, koska isot menevät iltapäiväksi kerhoon ja pienet nukkuu, niin iltapäivä on pelkkää lomailua.

No, sunnuntaina tuli aamusella tehtyä tälläisiä mukavia aamupaloja, jotka hupenivat suit`sait sukkelaan aamiaispöydästä. 
Tämän ohjeen olin repäissyt taas itselleni Mumskulta saamastani Kodin kuvalehdestä.
Kuva tekstissä huomautettiin vielä, ettei kannata paistaa munaa liian kovaksi, sillä löysästä munasta saa oivan kastikkeen leivälle.

6 palaa vaaleaa paahtoleipää
voita voiteluun
9 siivua pekonia
4-5 munaa
suolaa ja mustapippuria

Kauli paahtoleipäpaloja ohuemmiksi.
Voitele leivät voilla.
Voitele myös muffinivuoat ja asettele puoliksi leikatut leivät vuokien pohjalle niin, että pohja peittyy ja reunat tulevat reunojen yli.
 Tee kuusi leipäkuppia ja lisää paahtoleipää, jos tuntuu, että kupit tarvitsee  paikkausta kaulitse vielä lisää leipää ja asettele vuokaan.
Paista pekonit kuivalla pannulla pari minuuttia.
Laita yksi ja puoli pekonia aina yhteen leipäkuppiin ja riko kananmuna päälle. (Minulla oli ainakin niin isoja munia, että joistain riitti jopa kahteen leipään, muuten olisi munat valuneet yli.)
Paista 190 asteessa 20 minuuttia tai kunnes kananmuna on hyytynyt ja leipä on rapeaa. 
Tarjoa aamupalaksi kahvin tai teen kanssa.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viikon 35 ruokalista



Meidän pihan komistus syyshortensia on vaihtanut värinä taas kauniin vaaleanpunaiseksi.

Omenoita on puut väärällään ja näyttää aivan siltä, että luumutkin olisivat pikapuoliin poimimis kelpoisia.
Sitten alkaakin omppureseptit vallata minun blogini.
Olen tässä selaillut lehtiä ja kirjoja ja parit omenaiset reseptit on jo odottamassa kokeilemista.

MAANANTAI

Kanarisotto
Avokadosalaatti
Kiisseli

TIISTAI

Muusi ja uunikala
Porkkanaraaste
Pannari

KESKIVIIKKO

Jauhelihakeitto
Vihannespalat
Jogurtti

TORSTAI

Kylmäsavulohilaatikko
Kesäkurpitsasalaatti
Sipulileipä

PERJANTAI

Talontapaan

Valkosipuliset porkkanakiekot



Siivoilin tuossa noita kaappeja pojan ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Saatiin suht`koht valittua tavarat mitä poika uuteen kotiinsa sitten viikonpäästä vie mennessään.
Täällähän tätä tavaraa on yllinkyllin mistä pitäisi luopua.


Sitten seuraavaan projektiin eli lupasin auttaa tyttöystävän valmistujaisjuhlan leipomis hommeleissa. Tai oikeastaan lupasin lahjani leipomuksina.
Nyt olen selaillut netistä munattomia ja muitakin allergisille valmistettuja makeita leivonnaisia.
Jos vain jollain on herkullisia ohjeita munattomaan leivontaan esim. muffineille tai kekseille otan ilolla vastaan.

No, eilen tuli tehtyä lisäkkeeksi todella nopeita ja herkullisia porkkanakiekkoja valkosipulilla ja sipulilla höystettynä. 
Nämä herkut saa valmiiksi kädenkäänteessä ja maku on ainakin näin sipulin intohimoisena ystävänä suoraan huipulta.

2 porkkanaa
4 pientä valkosipulinkynttä
1 1/2 dl paahdettua sipulia
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria

Kuori ja pilko porkkanat lanteiksi.
Paista pienessä nokareessa voita tai öljyä.
Kaada sekaan kuoritut ja pieniksi leikatut valkosipulinkynnet.
Kaada joukkoon myös kuivattu sipuli sekä mausteet.
Anna paistua noin viisi-kymmenisen minuuttia tai porkkanoiden koosta riippuen niin, että haarukalla kokeiltaessa pokkanat ovat vielä hievenen napakoita.


lauantai 23. elokuuta 2014

Hölskytysretiisit


Tänään on taas aamusta asti ollut meno ja meiniki päällä.
Heti herättyä lähdin salille ja sieltä suoraan kauppaan.
Sitten kotiin ruoanlaittoon. 
Tänään syötiin vanhimman tytön lempiruokaa jauhelihakastiketta ja spagettia.
Lisäkkeiksi tuli tehtyä salaattia, valkosipuliporkkanoita ja näitä helppoja ja herkullisia hölskytysretiisejä.
Ohjeen tähän herkkuun sain eräältä kommentoijaltani.
Minun retiisit ei kerenneet vielä kauaa marinoitua, mutta ohjeessa luki, että päivänkin marinoiduttuaan retiisit saavat kauniin värin, joten tämän herkun toinen nimi on kuulemma "melkein ruusuruokaa".

No, syömisen jälkeen olenkin kierrelleet kauppoja.
Ensin Pojan ja hänen tyttöystävänsä kanssa haimme pojan ensi-asuntoon siivousvälineitä ja kunnon paistinpannun.
Sitten tyttöjen kanssa vaate ostoksilla ja lopuksi Ukkoseni kanssa autonosia ostellen. 
Huh, mikä päivä.
Mutta nyt ollaan taas kotosalla pyörittämässä arkea eli pyykkikone sauna linjalla mennään.

1 pss (125 g ) retiisiä

1/4 dl vettä
1 1/2 rkl etikkaa
n. 2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa

Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi ja laita ne säilykepurkkiin.

Sekoita muut ainekset keskenään ja kaada retiisien päälle.
Sulje kansi ja hölskytä.
Anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
Mutta jos haluat retiiseitä ruusunpunaisia niin anna niiden makustua pari päivää. 

torstai 21. elokuuta 2014

Kaurapannari



Nyt on paljon puhuttu pannukakuista ja niinden sopimisesta päiväkoti-ikäisten syötäväksi.
Meillä on kerran viikossa ollut ja on pannaria hoidokeilla.
Muina päivinä sitten syömme terveellisemmin. Tai voiko nykyään edes marjakiisseliäkään sanoa terveelliseksi, koska tuleehan sinnekin hieman sokeria kirpeyttä poistamaan.
Itse en tätä pannaria pannaan laittaisi.

Yleensä meillä menee pannarin joukkoon niin puuron jämiä kuin perunamuusiakin eli hyvä tähteiden piilotus ruokakin on vielä kyseessä.

Tämä pannari ohje on tarkoitettu isolle perhelieden pellille tehtäväksi.

1 l täysmaitoa
(2 dl kaurapuuroa)
1 dl kauraleseitä
3-4 dl täysjyvä vehnäjauhoja (hiivaleipäjauhot käy hyvin myös)
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1/4 dl öljyä

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi kananmunat. Vatkaa niin ettei jää pakkuja ja lisää sitten kananmunat.
Anna turvota puoli tuntia ja kaada reunalliseen uunipeltiin, jossa on leivinpaperi.
Paista uunissa 225 asteessa noin puolituntia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Juustoiset kesäkurpitsapihvit ja lime-jogurttikastike


Aamusella tuli taas herättyä kukonlaulun aikaan ja lähdin käymään salilla. Kotiin päästessäni aloin raastamaan kesäkurpitsaa ja halloumjuustoa näihin pihveihin, joidenka ohjeen löysin Yhteishyvän sivuilta.

Näitä olisi kyllä syönyt enemmänkin, minun ohjeellani tuli 13 ohkaista pihviä.
Tuossa oikeassa ohjeessa oli varmaan pihvit paksumpia, kun annos määräksi saatiin kahdeksan pihviä.


1 kesäkurpitsa
150 g halloumjuustoa
1 kananmuna
oliiviöljyä paistamiseen

LIME-JOGURTTIKASTIKE

1 dl turkkilaista jogurttia
1/2 limen raastettu kuori ja mehu
ripaus suolaa ja sokeria sekä mustapippuria
rucolasalaattia

Sekoita kastikkeen aineet ja anna makustua jääkaapissa sen aikaa, kun valmistat pihvit.
Raasta kesäkurpitsa ja halluomjuusto karkeaksi raasteeksi.
Sekoita raasteen joukkoon kananmuna.
Paista öljyllä pannussa miedolla lämmölläpieniä pihvejä.
(Minä tein lettu pannulla, niin saa kauniin muotoisia.)
Paista molemmin puolin ja tarjoile lime-jogurttikastikkeen  ja rucolan kanssa.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kaxholmenin kaalisalaatti



Kävimme Ukkoseni kanssa tyhjentämässä kirpputoripöydän ja olihan sieltä pussin pohjalle tullut ihan kivasti rahaakin.
Minä kun niin epäilin, että saammeko edes pöytää maksettua, mutta mukavasti oli raha kirstu kolissut ja talvella sitten uusi pöytä varaus ja tyttöjen talvitakit sekä pieneksi jääneet luistimet ja sukset myyntiin.

Löysin mukavan salaatti-ohjeen karppaus kirjasesta. Tämä on muunnelma coleslaw-salaatista ja maku on kyllä juuri minun makunystyröilleni tarkoitettu.
Itselläni ei tällä kertaa löytynyt punasipulia, jota tähän olisi tullut. Mutta laitoin tilalle sipulin varsia ja ai ai, kyllä maistui näinkin todella hyvälle. Toisella kertaa sitten teen punasipuli version ja makustelen kumpi salaatti vie voiton.

1/2 pientä valkokaalia
1 punasipuli (minulla 7 sipulinvartta)
1/2 dl majoneesia
3 tl vahvaa sinappia
1dl creme fraichea
suolaa ja mustapippuria

Suikaloi kaali ja pilko sipuli. Sekoita ne keskenään salaattikipossa.
Sekoita kastike aineet keskenään ja mausta reilusti.
Hämmennä kastike salaatin joukkoon.
Anna makustua hetki jääkaapissa ennen syömistä.


tiistai 19. elokuuta 2014

Kanaa Igorin tapaan



Tämän ohjeen nappasin mukaani käydessäni Peggyn pieni punainen keittiö-blogissa ja nyt tuntuu, että tätä ruokaa on tehnyt jo niin moni, että tohdinko enään omaa versiotani edes teille kirjoitella. 
Huomatkaa kuitenkin, että minulla on pienen pieniä muutoksia oikeaan ohjeeseen.
Mutta tässä tämä nyt kuitenkin tulee.

Ohjeesta tulee 6:lle nälkäiselle herkuttelijalle.

800 g kanan fileitä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 iso sipulia kuutioina
4 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl ruususuolaa
1 kanaliemikuutio
2 dl vettä
125 g smetanaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 kuutioitu maustekurkku
Kourallinen persiljaa 
1 tl mustapippuria myllystä

Kuullota suikaloidut paprikat ja sipulit pannulla.
Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemikuutio sekä vesi.
Anna kastikkeen saostua sen aikaa kun paistat kananfileet kauniin värisiksi.
Aseta fileet vuokaan ja kaada niiden päälle kastike. Ripottele päälle lopuksi suolakurkut ja paista uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoilin tällä kertaa ruoan ohra riisi-seoksen kanssa.



maanantai 18. elokuuta 2014

Punaherkkaista vispipuuroa


Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ainakin kerran kesässä täytyy saada punaherkuoista tehtyä vispipuuroa.
Ja nyt näytti sitten olevan sen vispipuuron aika.
Ai ai, kuinka se onkaan taas ihanan pehmeää ja hyvää.
Toivottavasti vain jotain jää huomiselle aamupalallekin tästä herkusta.
Nämä marjat olivatkin sitten viimmeiset meidän puskista tältä kesältä. Onneksi kerkesin taas ennen lintuja poimimaan pakkaseen  purkin poikineen.


1 l vettä
4 dl punaisiaviinimarjoja
1 1/2 dl mannasuurimoita
n.1 dl sokeria
1 tl suolaa

Keitä marjoja vedessä n. 10 minuuttia.
Vatkaa sitten mannasuurimot hyvin joukkoon.
 Keitä puuroa noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä.
Sekoittele välillä vispilällä.
Nosta puuro jäähtymään ja ripottele pintaan suola ja sokeri.
Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi,


Avokadopasta



Tämä näyttää nyt menevän ihan avokadoksi koko homma, mutta silti tämän tänne vielä lisään.

Tänään aloitti taas kaksi uutta hoidokkia.
Olin varautunut, että tulee rankka päivä, mutta näyttävät olevan reippaita poikia kumpainenkin, kun kaikki on sujunut niin hyvin.

Tänään alkaa myös isommilla seurakuntakerho, jonne Ukkoseni vie pojat hetkenpäästä.
Meillä onkin nyt tämän vuoden hoidokkiryhmä poika voittoinen   on vain kaksi tyttöä kuuden pojan kanssa.

2 valkosipulinkynttä
1 chili
1 limetinmehu
2 kypsää avokadoa
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen persiljaa ja basilikaa
30 g raastettua pecorino juustoa
30 g raastettua parmesaania
1 dl spagettien keitinlientä
n. 400 g spagettia

Tein kastikkeen suoraan tarjoilukulhoon.
Pilko valkosipuli ja chili pieniksi ja purista limen mehu mukaan.
Halkaise avokado ja poista kivet. Kuutioi sitten hedelmäliha ja kaiverra lusikalla kulhoon.
Hienonna yrtit ja raasta juustot, lisää myös suola, pippuri, öljy.
Sekoita kaikki keskenään ja maista.
Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.
Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan ja spagetin ollessa kypsää ota talteen desi keitinlientä, jonka sekoitat vielä kastikkeen joukkoon.
Valuta sitten spagetti lävilössä ja pyörittele spagetti kastikkeen sekaan.
Raasta vielä pinnalle parmesaania ja tarjoile heti, koska ruoka jäähtyy nopeasti.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Avokadolevite


Näin sattumoisin uudessa Fit laihdu-lehdessä avokadolevitteen ohjeen sitä selaillessani kaupassa ja huomasin, etten taas ole pitkiin aikoihin tehnyt kyseistä levitettä.
Tämä on herkullista ihan näinkin syötäväksi, mutta usein laitan tätä leivän päälle tai salaatinkastikkeen tilalle salattiin.
Joskus jopa olen laitellut tätä ruokalautasen reunalle salaatin asemasta. 
Ja tekemiseen ei aikaa tuhraannu, siis super helppo ja maukas resepti taas tälläkertaa teille tarjoilla.

Halkaise yksi avokado ja paloittele hedelmäliha pieneen kippoon.
Murskaa haarukalla pieniksi ja lisää noin 2 dl raejuustoa joukkoon.
Purista maunmukaan joukkoon limen- tai sitruunanmehua ja ripaus suolaa sekä mustapippuria.
Sekoitus ja levite on valmis nautittavaksi.
Tämän voi soseuttaa myös sauvasekoittimella, mutta itse tykkään tästä tälläisenä hieman rouheampana versiona enemmän.

Viikon 34 ruokalista


Heräilin tänään viiden aikoihin ja kävin heti aamutuimaan salilla. 
Mukava tunne kun on heti aamusella saanut jotain aikaiseksi.
Pian alan valmistella päivän ruoan valmiiksi niin, että kun tulen kirppis kierrokseltani niin saa vain laittaa kanavuoan uuniin.

Pakko oli ottaa teille kuva (ruokalistan alla) minun turhakkeestani eli kanamunan kypsyyden tunnistavasta lasimunasta. 
Tässä härpäkkeessä väri muuttuu tummaksi melkein mustaksi aina alkaen tuolta reunoilta.


MAANANTAI:

Kookos-kalakeitto
Porkkanatikut
Vispipuuro

TIISTAI:

Kebabkiusaus
Vihersalaatti
Jogurtti

KESKIVIIKKO:

Perunalaatikko
Idut
Pannari

TORSTAI:

Lihamureke ja muusi
Kaalisalaatti
Siemen-spelttileipä

PERJANTAI:

Talontapaan



lauantai 16. elokuuta 2014

Limemarinoitu avokadosalaatti


Tänään olisi tarkoitus lähteä siivoilemaan kirppispöytää, jonka viikoksi varasin tästä lähi kirpputorilta ja samalla voisi hieman täydentää pöydän antimia.
Mutta ensin syödään ruoka, joka tänään on avokadopastaa.
Ostin ison pussillisen avokadoja ja niitä on nyt tarjolla jos jonkinmoisessa muodossa.
Eilen tuli syötyä limemarinoitua avokaadosalaattia ja Ukkoseni grillasi meille possunpihvit.

Keitettyä makaroonia oli vielä jääkaapissa, joten ajattelin sen hyödyntää salaattiin. Tulee niin paljon tuhdimpi salaatti, kun laittaa makaroonia joukkoon. Minä keitän aina ison satsin makaroonia kerralla, josta sitten saa salaatteihin sekä ruokiin helpon pohjan.
Tein tälläkertaa salaattiinmarinaadin limestä ja tuli kyllä yllättävän raikas ja mukavan makuinen salaatti.

Marinaadi makaroonille:

1/2 puristetun limen mehu
ripaus (sormi)suolaa ja sitruunapippuria
tilkka omenaviinietikkaa 
3 rkl (pellava siemen) öljyä

Kaada makaroonien joukkoon ja anna marinoitua tunnin tai vaikkapa yhden vuorokauden.

Sitten vain makaroonin sekaan salaattia, tomaattia kurkkua ja avokadoa sekä paprikaa.
Tälläkertaa tein salaatista hieman tujumpaa ja laitoin joukkoon chilinpalon ja ruohosipulia kunnon nipun makua antamaan ja taas syötiin.



perjantai 15. elokuuta 2014

Broileripaistos


Tänään olikin erikoinen työpäivä.
Päivä meni kutakuinkin uusien hoitolasten ja heidän äitiensä kanssa tutustuen ja sopimuksia tehden.
Ukkoseni oli sitten omien hoidokkiemme kanssa pihalla.
Ruoan tein välissä ja nukutin pienimmän ja sitten homma jatkui uusien hoidokkien tutustumisella.

Tämän ruoan tein meidän kesälomalla, mutta tästä tuli niin herkullista, että pakko se on vielä teille tänne laittaa.
Katselin juuri läpi noita kaikkia ruoka kuvia, joita on tullut kesälomalla otettua ja totesin, etten muista kaikista edes reseptiä.
Siis, mitä tästä opimme.
Aina täytyisi kirjoittaa heti kaikki reseptit tänne teidän nähtäväksi ja luettavaksi.
Siispä koitan parantaa tapani.

2 kevätsipulia renkaina ja varsineen
1/2 punaista paprikaa suikaleina
3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
50 g fetajuustoa
4-5 broilerin rintafilettä
1/2-1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 (luomu)kanaliemikuutio 
1 rkl tacomaustetta
100 g kirsikkatomaatteja
2 dl kermaa
n. 100 g juustoraastetta
Parmesaania

Leikkaa uunivuoan pohjalle sipuli, paprika, kesäkurpitsa ja valkosipulit. Lisäksi jääkaapista löytyi vielä hieman fetajuustoa jonka pilpoin joukkoon.
Laita päälle broilerpalat (minulla valmiiksi mausettuja).
Laita vielä pinnalle kirsikkatomaatit.
Kaada sitten pinnalle kermasta ja juustoraasteesta sekoitettu neste.
Raastoin vielä hieman broitsujen pinalle parmesaania.
Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 40-60 minuuttia riippuen broitsujen vahvuudesta.
 Voit koittaa haarukalla painaen tuleeko broilerista vaaleaa nestettä sisältä.
Sitten on ruoka valmista syötäväksi, mutta älähän polta kitalakeasi kuumilla tomaateilla, vaikka ruoka onkin herkkua.

Tarjoilin ruoan spelttihelmien kanssa, mutta yhtähyvin ruoka maistuu tavallisen riisin kanssa.



torstai 14. elokuuta 2014

Marinoitu tonnikalasalaatti


 Laitoin eilen illalla makaronit marinoitumaan ja tänään aamusella sitten tein meille iltapalksi valmiiksi tonnikalasalaatin.
Tänään kun on aikas tohina ilta hoidokeiden lähdettyä kotiin.
Olen nyt pessyt ja pakkaillut sekä silitellyt vaatteita ja hinnotellut tavaroita, jotka tänään sitten viedään kirppikselle.
Lopultakin sain itsestäni sen verran aikaiseksi, että kirppispöytä tuli varattua ja oli pakko alkaa siivoilemaan nurkkia.

Sitten on vielä pitkä lista kauppoja, joissa pitäisi illalla keretä käymään.
On kangaskauppaa ja ruokakauppaa sekä mustetta tulostimeen ym. ym. 
(Ja tolta kangaskaupasta kun ei ihan heti pois pääse. Minulla on siitä kokemuksia.)

Tänään oli ensimmäinen syksyn kerhopäivä ja lapsilla oli meno sen muksista.
Nyt olikin kaksi aivan uutta kerholaista matkassa mukana.

No, sitte salaattiin.

MARINAADI:
  
3 dl keitettyä makaroonia
2 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl (pellava)öljyä
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria

Anna marinoitua suljetussa rasiassa jääkaapissa voit välillä käydä hölskyttämässä tölkkiä niin, että kaikki makaronit marinoituvat.
Minä annoin nyt marinoitua yön yli, mutta pienempikin aika toki riittää.

Sekoita makaroonien sekaan salaattia, tomaattia, kurkkua, keltaista paprikaa sekä tonnikala hiutaleita öljyssä.

Toki salaatissa voi olla muitakin aineksia ja tonnikala voi olla mausteinen versio ta paloja vedessä.
Ihan kuinka itse haluaa säveltää.


tiistai 12. elokuuta 2014

Herukka-marenkitorttu


Viikonloppuna tuli tehtyä punaherukoista tälläinen todella makea, mutta herkullinen kääretorttu.
Marenki kyllä hieman hajoili rullatessa ja ampiaiset tulivat kilvan keittiön ikkunasta maisteemaan marenkia, mutta muuten onnistui torttu todella hyvin.

Tämän herkun ohjeen nappasin uusimmasta Kotivinkki-lehdestä.

Eilinen päivä meni mukavasti punaisiaviinimarjoja poimien nyt onkin jo isoin pakastin täynnä purnukoita ja täytyy pian käydä laittamassa alakerran varapakastin päälle.

4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
1 tl etikkaa
2 tl perunajauhoja

TÄYTE:

2 dl maitoa
4 keltuaista
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl vettä
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl punaherukoita soseutettuna
10 g voita
1 dl kuohukermaa

KORISTELUUN:

herukoita ja nougat rakeita

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri pienissä erissä.
Sitten lopuksi etikka ja siivilöity perunajauho.
Voitele leivinpaperi kevyesti öljyllä ja kaada valkuaisvaahto sille.
Tasoita tasaiseksi levyksi ja laita uuniin kypsymään 175 asteeseen noin 15 minuutiksi.
Kumoa kypsä marenkilevy puhtaalle leivinliinalle.
Irrota leivinpaperi ja anna levyn jäähtyä.
Kaada kattilaan täyte ainekset herukkasosetta, voita ja kermaa lukuunottamatta.
Kuumenna seos ja ota pois levyltä ensimmäisen kuplahduksen jälkeen.
Lisää kattilaan soseutettu punaherukka sekä voi.
Sekoita ja anna seoksen jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele varovasti jäähtyneen seosksen joukkoon.
Levitä täyte marenkilevylle ja kääri varovasti rullalle leivinliinaa apuan käyttäen.
Koristele ja tarjoile heti, sillä marenki vettyy nopeasti.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Viikon 33 ruokalista


Pari päivää sitten Ukkoseni tyhjenteli linnun pönttöjä joita meidän pihalla on kahdeksan kappaletta.
Kahdessa niistä oli munat jääneet hautomatta.
Oli kyllä ihanan värisiä munia.
Juksailin hieman hoidokeita, että ensi viikolla sitten syömmekin näistä munista tehtyä munakasta.

Poikani on tässä etsinyt itselleen ensimmäistä omaa asuntoa ja eilen näytti sitten semmoinen löytyvän.
Ensikuun alusta poika asuu sitten omillaan, mutta äidin suureksi helpotukseksi asunto löytyi aivan tästä meidän kotitalon läheltä.
Apuva... näin ne lapset vain kasvaa aikuisiksi ja lentää pois kotoa.


MAANANTAI:

Siskonmakkarakeitto
Vihannespalat
Marjakiisseli

TIISTAI:

Kanakastike ja riisi
Vihersalaatti
Jogurtti

KESKIVIIKKO:

Kaalilaatikko
Puolukkahillo
Leipäkupit

TORSTAI:

Kukkakaalikeitto
Porkkanatikut
Pannari

PERJANTAI:

Talontapaan


lauantai 9. elokuuta 2014

Tsatsiki-feta-pastasalaatti


Pirtsakkaa lauantai aamupäivää teille.
Täällä aletaan suursiivoilemaan.
Ensi viikolle kun on varattu kirppispöytä ja tavaraa on niin paljon, ettei tiedä mistä päästä tämän homman oikein alkaa.
No, pääasia, että tähän kaaokseen saa jonkinlaista selkoa.

Tytöillä oli viimme yönä yökylä kavereita ja heille iltapalaksi tein täytettyä focaccia-leipää sekä tälläisen tuhdimman puoleisen salaatin.
Ohje on uusimmasta Kotivinkki-lehdestä peräisin (minun tapaani,pienin muutoksin totteutettuna).

3 dl keitettyä pastaa
1/3 kurkkua
1 valkosipuli
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
5 aurinkokuivattua tomaattia
1 paprika suikaleita
150 g fetajuustoa kuutioina
suolaa ja mustapippuri rouhetta maun mukaan
1 rkl tilliä

Sekoia keitetyn pastan joukkoon raastettu ja siivilässä valutettu kurkku sekä muut salaatin ainekset. Oliivit voit halutessasi puolittaa. Mausta ja nauti.


perjantai 8. elokuuta 2014

Vadelmapiiras


Nyt saa leivät ja sämpylät väistyä hetkeksi taka vasemmalle ja tilalle tulee makeaa leivontaa.
Tämän herkullisen vadelmapiirakan ohjeen nappasin Pieni leipurityttö-nimisestä blogista.
Blogin pitäjä on todellakin nuori neiti ja ohjeet ovat mitä herkullisempia.
Meillä tytöt kävivät noukkimassa vadelmat ja äiti sitten toteutti piirakan.


Kaupunki reissu tuli tehtyä ja vaatteita tuli osteltua sekä minulle ne tilpetöörit joista tossa edellis jutussa puhuin.
No, nyt sitten näette mitä tuli äiteen ostettua...


eli tälläisiä etikettitarroja olin metsästämässä.
Nämä on siitä käteviä, että lähtee purkista ja purnukasta hyvin irti ja kostealla rätillä kun pyyhkii saa taas uuden tekstin pintaan.


Ja minulla kun löytyy purkkia ja purnukkaa joihin etikettejä liimailla.

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 1/2 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl maitoa

Täyte:

4 dl vadelmia

Muruseos:

50 g sulatettua voita
3/4 dl sokeria
2 dl kauraleseitä

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi lisää muna ja vatkaa huolella.
Lisää lopuksi kuivat ainekset ja painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Ripottele osa vadelmista pohjan päälle niin, että se peittyy. Ja kaada muruseos marjojen päälle.
Ripottele loput marjat piirakan pinnalle (minulla oli tälläkertaa niin naftisti marjoja ettei päälle riittänyt, mutta älkää tehkö niin, kuin minä tein vaan niinkun ohjeessa  lukee) ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.



Spelttisämpylät


Tänään onkin taas keretty tekemään vaikka mitä.
Heräilin aamulla aikaisin ja kävin kuntosalilla.
 Nyt on siivoiltu niin sisällä kuin ulkonakin paikkoja.
Leikkimökki sai verhot ikkunaan samoin saunakamari ja sisällä olemme laitelleet tauluja seiniin ja ottaneet toisia pois. Pientä fiksausta ja päivitystä huusholliin.
Piristää taas kummasti arkea, kun huusholli on hieman eri näköinen.

Tänään kun hoidokit lähtevät viikonloppua viettämään me suuntaamme auton nokan kaupunkiin ja ostelemaan tytöille kouluvaatteita ja muuta tuiki tarpeellista (lue kaikkea hömppää mitä olen taas keksinyt ostettavaksi).

Alku viikosta tein tälläisiä spelttisämpylöitä ja voi kyllä ihan puhtain omantunnoin teille sanoa, että tuli niin rapsakoita ja herkullisia, ettei tarvinnut kauaa sämpylöiden pussissa vanhentua.
Näitä säpylöitä tehdessä kannattaakin muistaa lämmittää uuni ensin 275 asteeseen ja säätää sitten leivinnaisten mennessä uuniin oikea lämpötila, niin saa todella rapeita ja herkullisia sämpylöitä palkaksesi.

Ohje on muuten peräisin Koti ja keittiö lehden vuosimallista 5/2011

5 dl vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl hienonnettua merisuolaa
5 dl spelttihjauhoja
n. 8 dl täysjyvä vehnäjauhoja
50 g huoneen lämpöistä voita

Liuota hiiva huoneenlämpöiseen nesteeseen ja lisää joukkoon myös suola ja sokeri.
Lisäile spelttijauhot taikinaan ja sitten on täysjyvä vehnäjauhon vuoro.
Lopuksi pehmeä rasva.
Sekoita hyvin taikinaa, minä vaivasin noin 5-10 minuuttia.
Kohota lämpimässä peitettynä noin tunnin verran.
Lämmitä uuni 275 asteiseksi.
Leivo taikinasta vehnjauhoja apuna käyttäen pieniä sämpylöitä.
Kohota noin 10 minuuttia.
Vedä terävällä veitsellä viilto sämpylän pintaan ja muotoile sormin hieman sämpylän päitä.
Laske uunin lämpötilaa 225 asteeseen juuri kun laitat sämpylät uuniin.
Suihkuta vielä sumutinpullolla sämpylöitä ja uunin alaosaa.
Paista sämpylöitä noin 12 minuuttia ja anna sitten jäähtyä ritilällä ilman peittämistä.








keskiviikko 6. elokuuta 2014

Perunasalaatti


Eilen tuli Ukkosen kanssa pestyä sauna.
Oli kyllä niin mukavaa illalla saunoa puhtaassa saunassa.
Tänään taas nuorin tytöistä siivosi leikkimökin perusteelliseti katosta lattiaan. 
Minä myös innostuin luuttuamaan tämän alakerran lattiat.
Kyllä on tämä touhuaminen näillä helteillä niin minimaalista.
Mutta pikkuisen kerrallaan, niin kyllä se siitä.
Syöminenkin on niin pientä nytkin pari päivää ollaa syöty vain keittoa ja huomiseksi ajattelin koittaa tehdä makkarakastikkeen, jos vain saan itsestäni senverran irti, että jaksan käydä kuokkimassa perunamaalta meille potut ruoan kaveriksi.

Lohko perunat ja lisää joukkoon aurinkotomaattien öljyä 2 rkl.
Ripottele joukkoon 2 rkl kapriksia ja 5 aurinkotomaattia paloina.
Lopuksi nippu sipulin varsia tai punasipulia.
Päälle enään rispaus suolaa ja mustapippuria.



tiistai 5. elokuuta 2014

Ruislimput


Tästä ohjeesta tulee neljä tai viisi limppua.
Aikaa menee taas kolmesta neljäänpäivään tuon hapatuksen kanssa, mutta leipä on muuten helppo ja mutkaton tehdä.
Itseäni niin harmittaa kun kerkisin leipoa leivät ja unohdin ottaa seuraavaa leipää varten juuren odottamaan.
Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Nyt ei auta muu, kun tehdä uusi juuri odottamaan leipomista.

Tänään tosiaan tuli tehtyä nämä limput ja hernekeittoa ruoaksi.
Pannaria oli sitten välipalalla tarjolla.

Tämä ohje on todella simppeli ja sen pika pikaa tähän teille kirjoittelen.

1 l kylmää vettä
1/2 l kiehuvaa vettä
4 rkl suolaa
8 dl kaurahiutaleita
10 dl ruisjauhoja
2 dl taikinanjuurta

Vispaa ainekset hyvin sekaisin.
Anna tekeytyä 3-4 päivää huoneen lämmössä. Peitettynä leivinliinalla.
Muista vain sekoittaa taikinaa 1-2 kertaa päivässä.

50 g hiivaa
tilkka kädenlämpöistä vettä
17-18 dl ruisjauhoja


Sekoita hiiva tilkkaan vettä ja kaada hapatetun juuren sekaan.
Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Anna kohota puolisen tuntia ja leivo sen jälkeen limput (käytä leipomiseen vehnäjauhoja) ja asettele leivinpaperin päälle pellille.
Paista 200 asteessa noin 1 tunti.
Kypsyyden toteat kopistamalla leivän pohjaa ja kun sieltä kuuluu kumiseva ääni leivät ovat valmiita.