tiistai 13. toukokuuta 2014

Grillikylkirisotto


Tässä lupaamani tähderuoka grillikyljistä.
Lihat oli kerrankin niin suussasulavia ja mureita. Makuakin grillikylkien marinaadi antoi koko risotolle mukavasti.
Siispä tiedän jos seuraavallakin kerralla jää kylkeä minne sen haluan tähteinä laittaa. No, risottoompa tietysti.

Tänään on ollut taas uuniruoka päivä ja pannaria sunmuuta mukavaa on uunissa tänään paisteltu.
Tänään muuten Ukkoseni teki pannaritaikinan ensimmäisen kerran elämässään ihan itse. Wau.. näiden päiväunien jälkeen sitten pääsemmekin maistelemaan sitä herkkua.
Yleensä minulle käy niin, kun joku muu valmistaa ruoan siitä tykkää paljon enemmän kuin omatekoisesta ja sitten tulee syötyä itsensä ihan piippuun. (Katsotaan miten tässä oikein käy.)

3 dl riisiä
1 sipuli
2 valkosipulia
1 paprika
6 parsanvartta (nämäkin edellispäivän ruoasta)
2 rkl vaaleaa balsamikoa
6 dl vettä
1 tl mustapippuria
1 tl ruususuolaa
1 tl tinjamia
n. 1/2 dl parmesaania

Lorauta tilkka öljyä kattilan pohjalle ja kaada joukkoon sipulinsilppu sekä riisi paistele hetki ja lisää paprikat sekä parsat joukkoon. Riivi kylkipaloista lihat ja laita nekin kattilaan.
Lorauta sitten balsamikoa tilkkanen ja pikkuhiljaa  vettä aina kun riisi on imenyt kaiken veden itseensä.
 Mausta ja ripottele parmesaanit joukkoon. Sekoita ja nauti herkullisesta risotosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)