tiistai 19. helmikuuta 2013

Punasipulisalaatti ja valkosipulisalaatinkastike


Tämän salaatin tein sunnuntai-illaksi. Salaatti oli niin maukasta marinoitujen punasipuliensa ansiosta, että kaikki on jo ehditty napostella parempiin suihin, mutta sehän ei estä minua siitä teille kirjoittamasta vaan päinvastoin.
Tämän salaatin ja kastin ohje löytyy 1/2004 Maku-lehdestä, mutta hieman muokattuna tosin.

1 iso punasipuli
ripaus merisuolaa ja hunajaa
100 g fetajuustoa
mustapippuria
1/2 dl ruukku basilikaa
2 dl  keitettyjä kikherneitä tai 1/2 tlk säilöttyjä
1 dl vihreitä oliiveja
1/2 kerä salaattia
1/2 kurkkua

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja ripottele renkaiden päälle suola ja muutama pisara juoksevaa hunajaa.
Anna sipulien maustua.
Kuutio juusto ja rouhi pintaan mustapippuria.
Revi salaatti ja kuutioi kurkku. Valuta myös oliiveista ja, jos käytät säilöttyjä kikherneitä niiden liemi.
Sekoita ainekset  salaatiksi.
Tarjoile sinappisen valkosipulikastikkeen kanssa.

Valkosipulisalaatinkastike:

1 dl mietoa sinappia
1/4 dl omenaviinietikkaa
2 rkl tummaa ruokosokeria tai fariinisokeria
1 sitruunan mehu
6-8 valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä 
ripaus merisuolaa
1 dl coca colaa

Sekoita muut ainekset paitsi öljy kulhossa. Viimmeisenä sekoita öljy pienenä norona kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Laimenna kastia coca colalla.
Sopii erinomaiseti myös muille salaateille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)