kotiliesi

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kinkku-paprikapiirakka


Taas on jääkaapin tyhjennyksen vuoro.
Sieltä löytyi kinkkusuikaleita puoli pussia ja paprikaa niin punaista kuin vihreääkin puolikas sekä pekonia pari siivua eli piirakka ainekset.
Pitkästä aikaa meillä syötiin perheen kesken piirakkaa iltapalalla.

Ukkoseni aloitti pöllien halkomisen halkomakoneella.
Saavat klapit sitten kuivua ensi kesän ja tulee seuraavaksi talveksi hyviä sauna ja takkapuita.
Nyt onkin ollut ihanat talvikelit, ei liikaa pakkasta. 
Olemme melkein pärjänneet alakerran lämmityksessä pelkällä uunien lämmityksellä.
Näkyy heti sähkölaskuissa.

POHJA:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1/4 dl vettä

TÄYTE:
150 g palvikinkku suikaleita
2 viipaletta pekonia
1 sipuli
50 g tuorejuusto valkoksipuli
1 dl kermaviiliä
2 dl kermaa
2 munaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
2 dl juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja anna levätä jääkaapissa täytteen teon ajan.
Leikkaa sipuli pieneiksi ja paprikat suikaleiksi.
Paista pannulla suikaloitu pekoni ja lisää joukkoon sipuli palat, kun pekoni on rapsakkaa.
Lopuksi joukkoon vielä paprika suikaleet sekä tuorejuusto. 
Tee munakerma ja mausta se.
Ota pohja-aines jääkaapista ja taputtele se piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sitten päälle kinkkuseos ja päälle munakerma sekä pinnalle juustoraastetta.
Paista uunissa 200 asteessa noin 30-45 minuuttia. Kunnes pinat on saanut kauniin kullankeltaisen värin pintaan.



4 kommenttia:

  1. Tästä innostuneena voi on jo huoneenlämmössä. Olen huono noissa itsetehdyissä pohjissa ilman kohotusainetta. Tulee aina ihan kovaa, missä se salaisuus? jos ei nyt onnistu siirryn taas pakastealtaan valmispohjiin.
    Mehukkaan näköistä.
    -H

    VastaaPoista
  2. Kiitos H.
    Toivottavasti sait onnistuneen pohjan piirakkaasi. Ne kun on väliin niin kinkkisiä.

    VastaaPoista
  3. Hyvää tuli tälläkertaa että jatkan kokeiluja, kiitti vinkistä.
    -H

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos sinulle H.
    Tuli itsellekin hyvä mieli, kun sinulla onnistui pohja hyvin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)